412. Onnellisuuden mustat lasit 151209

Harvoin sattuu niin pahasti, että pieneen hetkeen kasaantuu niin suuria ristiriitoja, että ne repivät järkevätkin ajatukset riekaleiksi. Mutta niin vain tapahtui tämänvuotisen itsenäisyysjuhlinnan pyörteissä, kun realismi ja irrationalismi törmäsivät rajusti toisiinsa.

Olimme ajatelleet Viljo Vähäsen kanssa aamukävelyllämme ruotia vain itsenäisyyspäivän rähinöitä, joissa poliisi esitteli uutta lamautusasettaan pitääkseen anarkistit ja isänmaalliset mielensoittajat erillään, mutta keskustelumme karkasi hetkessä laajempiin sfääreihin.

Sen aiheuttivat (1) tähtitieteen professori Esko Valtaojan kymmenen teesiä onnellisuudesta, (2) nimimerkki Takkiraudan sekopäisen peikon logiikka, (3) korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon haastattelu ja (4) Itä-Suomen yliopiston sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirja ”Kylmän sodan toinen erä”.  

Kun niitä ei sopinut tunkea yhteen säkkiin päätimme Viljon kanssa sopia työnjaosta. Hän puhuisi onnellisuudesta ja juridiikasta ja minä peikon logiikasta ja sodasta.

Viljo aloitti.

” Vaikka minut valittiinkin viime vuonna Turun positiivisimmaksi henkilöksi (mihin ei nyt niin kauhean paljon tarvita kaupungissa, jossa kysymyslause kuuluu aloittaa ei-sanalla), en ole optimisti vaan realisti. Riittää, kun ottaa ne mustat lasit nenältään ja katsoo maailmaa sellaisena kuin se todella on, uutisotsikoiden, sometuksen ja muun ohi menevän hälyn takana."

”Hilma-mummon harmina oli se, ettei hän koskaan saanut käydä kuin kaksi viikkoa kiertokoulua. Mutta ei se mitään. Tähtitieteen professori riisui mustat lasit silmiltään ja näki, että maailman onnellisuus kasvaa. Nyt maailma kadehtii koulusysteemiämme. Hänen mielestään jokapäiväisistä huonoista uutisista huolimatta jokseenkin jokainen tätä meidän ihmisten maailmaa kuvaava indikaattori menee oikeaan suuntaan ja on mennyt jo ainakin parin sadan vuoden ajan. Olemme yhä terveempiä, vauraampia, vapaampia, onnellisempia, tasa-arvoisempia ja niin edelleen. Me vain pakkaamme unohtamaan sen.”

”Ovatkohan professorin indikaattorit nyt kohdallaan? Tuntui nimittäin siltä, ettei hänen onnellisuusanalyysillaan ollut juuri mitään tekemistä realismin kanssa, vaikka hän uskoi itse siihen. Idealismin soihtu on kyllä valaissut monta kertaa ihmisten askeleita tällä maapallolla, mutta todellista lämpöä siitä ei kuitenkaan ole riittänyt ihmiskunnalle.”

Oli minun vuoroni.

”Sekopäisen peikon logiikka tarkoittaa sellaista loogista päättelyketjua, joka on mielekäs ainoastaan päätttelijälle itselleen, mutta muiden silmissä se on niin pahasti pielessä, ettei se ole edes väärin. Mutta koska postmoderni filosofia kiistää "oikean" ja "väärän" sekä "toden" ja "epätoden" objektiivisen luonteen, sille on siksi luontevaa käyttää tuota sekopäisen peikon logiikkaa.”

- En tahtoisi uskoa siihen, että ruukinmatruuna tarkoittaa peikon logiikallaan tähtitieteen profgessoria, mutta hänen analyysinsa maailman tilasta on kyllä aivan toisenlainen.

- Matruunan mukaan länsimainen yhteiskunta on kaikkialla Euroopassa päässyt anakykloosin kliimaksivaiheeseen, oklokratiaan. Oklokratiaa leimaavat plutokratia, yhteiskunnan polarisoituminen, heikosti kasvava tai pikemminkin supistuva talous, ateismi, traditioiden hylkääminen, demokraattisten instituutioiden rämettyminen ja uskomus siihen, että nyt eletään sivilisaation huippukautta. Ruotsi on kaikkein pisimmällä; se on edennyt oklokratiassa humalavaiheesta krapulavaiheeseen ja se on kypsä romahtamaan yhteiskuntana. Ruotsin romahtaminen on enää ajan kysymys.

- Hän käyttää hieman keikaroivaa kieltä, mutta tosiasiassa hän ei näe onnellisuuden mustien lasien takaa pienintäkään valonpilkahdusta. Sivistynyt maailma on syöksymässä kohti mustaa aukkoa … ellei tavallisilta ihmisiltä kielletty superälykkyys riennä pelastamaan ihmiskuntaa!

Sopimuksemme mukaan emme ryhtyneet kommentoimaan toistemme puheenvuoroja, vaan Viljo jatkoi.

”Suomen oikeuslaitokset elävät suuressa murroksessa ja talouspaineiden alla. Suomalaiselle tuomarille ei enää riitä se, että Suomen lakikirjat löytyvät työhuoneesta. EU-lainsäädäntö ja perusihmisoikeudet ovat tulleet jäädäkseen suomalaisiin oikeussaleihin. Niitä pitäisi ymmärtää ja osata soveltaa tuomioita laatiessa.”

”Korkeimman oikeuden presidentin jäähyväishaastattelu oli journalistisesti kaunis saniaisineen ja nuijineen, mutta asiallisesti se herätti vakavan kysymyksen: pystyykö oikeuslaitoksemme täyttämään sen tehtävän, joka sille on määrätty perustuslaissamme?”

”Presidentin havainto siitä, etteivät oikeusasiat kiinnosta hallitusta eivätkä oppositiota saattoi olla hieman varomaton, mutta tosiasiaksi jää, että Kauppatorin laidalta katsottuna näyttää siltä, että suomalaiset tuomioistuimet on jätetty yksin juttujensa ja ongelmiensa kanssa.”

”Se tuntuu tavallisesta kansalaisesta huolestuttavalta. Mutta ei sovi kuitenkaan unohtaa, että yhteiskuntamme seisoo kolmen tukipilarin varassa ja että oikeuslaitos on vain yksi niistä. Ei sille voida myöntää sellaista erityisasemaa, jota Pauliine Koskelo kaavailee … että se  pitäisi jättää säästöjen ulkopuolelle, vaikka muu julkinen Suomi joutuu säästämään.”

”Eduskunnalla on kansan antamat valtuuden ohjailla rahavirtoja niin, ettei oikeuslaitosta jätetä joulupukin hyväntahtoisuuden varaan!”

Neljäs teemamme olikin sitten varattu minulle.

On alkanut kehittyä uudestaan sellaisia suurvaltojen ja niiden etupiirien raja-alueille sijoittuvia kriisejä, joihin suurvallat menevät pitkin käsin väliin. Ne välttävät suoraan sitoutumasta sellaisiin taisteluihin, missä ne joutuisivat taistelemaan keskenään. Tämä muistuttaa Korean sodan kehityskulkua 1950-53.

- Sotahistorian dosentti näkee onnellisuuden mustien lasien takaa synkkiä kuvia. Pidän analyysia realistisena. Suurvallat ovat käyttäneet toisen maailmansodan jälkeistä rauhan aikaa, varmistaakseen itselleen mahdollisimman hyvät strategiset asemat seuraavaa suurta sotaa ajatellen.

- Dosentti sanoo lukeneensa hyvin tarkkaan kaikki kuusi puolustuspoliittista selontekoa ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että maailman on aivan toisenlainen kuin se, missä me (nyt) elämme. Se on totta. Mutta oivalluksenahan se ei ole mitenkään uusia tai mullistava. Kaikkihan sen tietävät.

- Maanpuolustuksen muutkin asiantuntijat ovat ehkä samaa mieltä dosentin kanssa siitä, etteivät Suomen puolustusvoimat kykene enää edes talvisodan kenttäarmeijaa vastaavan joukon kokoamiseen.

- Sen sijaan dosentin tulkinta YYA-sopimuksesta on mielestäni harhainen ja kaunainen, kun hän toteaa, ettei Suomi ollut kylmän sodan aikana suinkaan ajopuu vaan pölkkypää sellaisilla laineilla, joita se ei itse kyennyt hallitsemaan.

- Näin suurta, subjektiiviseen arvioon perustuvaa harhakuvaa ei pitäisi ryhtyä paikkaamaan toisella virheellä. Sellainen on nimittäin dosentin johtopäätös: suora puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa.