Tulkaa auttamaan minua! Venez m’aider!
Britannia saa tänään uuden pääministerin, kun sisäministeri Theresa
May astuu brexitissä ryvettyneen David
Cameronin saappaisiin.
Konservatiivit kävelevät nyt korkokengissä.
Päivälle on lehdistössä jo annettu uusi nimi Mayday, jonka ranskankielinen versio sanoo asian selvästi: ”Olen hädässä.
Tulkaa auttamaan minua”.
Kansainvälisen meri- ja ilmaliikennesopimuksen mukaan kaikki maat ovat
velvollisia vastaamaan hätäkutsuun ja avustamaan kutsun lähettäjää.
Kysymyksessä on tietysti sanaleikki, joka perustuu uuden pääministerin
sukunimeen ja ikivanhaan, roomalaiseen tarinaan ja näytelmään.
Sen mukaan Toxilius-niminen orja neuvoi isäntäänsä ostamaan
Lucrisis-nimisen orjattaren, koska tämän
nimi muistutti enteellisesti sanaa lucrum eli kauppavoittoa.
Nimi
voi siis olla enne. Nomen est omen.
Viljo
Vähäsellä oli jälleen oma tulkintansa.
”Theresa
May saattaa kyllä osoittautua Margaret Thatcherin veroiseksi, erinomaiseksi
kauppavoitoksi, mutta asiassa on kyllä aika monta muttaa ja mutkaa.”
”Thatcher
ei olisi päässyt alkuun ilman Falklandin sotaa. Se oli hänelle todellinen
onnenpotku. Ja OK. Hän osasi kyllä ottaa siitä kaiken hyödyn irti ja lisäsi sen
jälkeen siihen omia, persoonallisia mausteitaan ja sai samalla erinomaista
sivustatukea amerikkalaiselta puoluetoveriltaan Atlantin takaa”
”Tilanne
on nyt toinen. Falklandin kaltaista pikku sotaa ei ole nyt näköpiirissä, vaikka
turvallisuustilanne Euroopassa on kiristynyt ja vaikka Nato on tunkeutunut
provokatiivisesti Venäjän iholle. Brexit, jota T. May vastusti, ei käänny helposti
hänen voitokseen. Donald Trump ei ole mikään Ronald Reagan, vaikka hänestä
tulisi presidentti. T. ”Mayday” May on (ilmeisesti) ajatuksiltaan lähempänä ”vasemmistolaista
” Obamaa kuin ”oikeistolaista” Trumpia. Apu Atlantin takaa on siten vielä
hämärän peitossa.”
-
Sitä paitsi brexit voi vielä muuttua,
sain sanotuksi, kun olimme palaamassa Ryssänkärjeltä Casinon-rantaan. – Britit leikkivät
kansanäänestyksen tulitikuilla eivätkä taida oikein ymmärtää, kuinka
vaarallinen tulipalo siitä on syttymässä.
”Niinpä
niin. Juuri siksi mayday olisi nyt
syytä ottaa vakavasti. Vaikka en kyllä ymmärrä, mitä kaikkien maiden alukset ja
organisaatiot, niin kaupalliset kuin sotilaalliset, kuten kansainvälisessä
sopimuksessa sanotaan, voisivat tehdä Britannian hyväksi. Persujen ja väyrysten
sanat eivät paljon paina tässä rytäkässä.”
- Aivan.
Katseet kääntyvät nyt Saksaan. Ranskan varaan ei voi laskea juuri mitään.
Gallian kukko epäröi tunkiollaan. Sillä on omat ongelmansa kanatarhassaan. Sen
sijaan Venäjän reaktio tulee olemaan tärkeä. Kyllä Putinkin on kuullut maydayn. On mielenkiintoista nähdä,
kuinka Venäjä reagoi brittien avunpyyntöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti