Sattumalla ei ole mitään tarkoitusta tai tavoitetta. Se on järjetön. Se
vain tapahtuu. Ja sillä siisti.
Voidaan tietysti ajatella, ettei sattumia ole olemassa, vaan ne ovat osa
jotakin suurempaa suunnitelmaa. Osa ikuista tapahtumaketjua tai loputonta tapahtumien
verkkoa.
Mikäpä siinä. Voihan totuus olla sellainenkin.
Elämän totuus.
Kukapa sen tietää.
Mutta jos lähtee ajamaan tuhatta ja sataa isolla kuorma-autolla
täpötäydelle Enkeltenlahdelle, jossa ihmiset ihastelevat taivaalla välkehtivää
ilotulitusta ja katsovat, kuinka se välkehtii Välimeren aalloilla, kysymys ei
ole sattumasta, vaan tarkoituksellisesta teosta.
Tarkoituksena on tappaa.
Ei jarrua vaan kaasua.
Xik-zak jotta osuisi mahdollisimman moneen.
”Tuntui tosi pahalta.”
Viljo Vähänen muisti, kuinka hän
oli kävellyt toukokuun vihreässä yössä
Negrescon ohi ja jäänyt jälleen kerran ihailemaan trumpetinsoittajaa ulko-oven edustalla. Siinä soi blues. Jazzin sävelet
helmeilivät auringon raukeassa kajossa. Ihmisiä vaelsi hiljalleen
rantabulevardilla. Jotkut olivat vielä istahtaneet sinisille tuoleille
katseleman, kuinka lentokoneet lähestyivät meren pintaa tai nousivat kohti
taivasta.
”Ne ampuivat sen kuskin ihan siinä lähellä. Tutulla paikalla.”
Päivän uutiset olivat täynnä Nizzaa. Täynnä järkytystä. Täynnä surua.
Tour de Francen aika-ajossakaan ei suoritettu loppuseremonioita, vaan
päivän voittajat laskivat kukkansa palkintokorokkeelle.
”Se oli kauniisti tehty.”
Kävelimme Viljon kanssa illansuussa, kun aurinko oli jo laskeutumassa
sateisen pilven syliin, hiljaisina kohti Ryssänkärkeä.
Ajattelimme tuhoisan, järkyttävän, zik-zak ajon tarkoitusta.
Sattumahan se ei ollut. Se oli selvä. Mutta vaikea siitä oli mitään
järkeäkään löytää. Mieletön teko.
”Paitsi, jos tarkoituksena oli pelko. Jos kuskin ainoana motiivina oli
herättää pelkoa. Jos hän halusi nähdä, kuinka kuorma-auton eteen ja alle
joutuneet ihmiset pelkäsivät …”
- Ei se mitenkään riitä selitykseksi. Hänen sanottiin myös ampuneen
ympäriinsä. Kyllä siinä täytyy olla jokin suurempi syy kuin henkilökohtainen
mielen vääristymä … jotakin, joka aiheuttaisi kauhua ympäristössä … jotakin
mielettömästi suurempaa … jotakin vaarallisempaa.
Päivän aikana eivät teon motiivit selvinneet, vaikka tekijästä alettiin
aika pian saada tietoja ja ne levisivät salamana ympäri maailmaa.
”Kuolleita on vaikea kuulustella.”
Viljo Vähänen oli oikeassa.
Ehkä olisi ollut järkevää olla tappamatta kuljettajaa.
- Tuollaisissa tilanteissa sattuma saattaa ottaa yliotteen. Ehkä
tarkoituksena ei ollut tappaa, vaan saattaa tappaja oikeuden eteen vastaamaan
teostaan.
”Ei sekään olisi välttämättä ratkaissut tilannetta. On muistettava, että Anders
Breivik jäi eloon ja motiivikin saatiin jotenkin harsituksi kokoon. Mutta ne lapset kuolivat.”
Tästä emme päässeet eteenpäin.
Käteen jäi toistaiseksi vain pelko.
Sen sijaan ehdimme Viljon kanssa päivän mittaan pohtia, kuinka Nizzan
kaltaisten, järjettömien tekojen motiivi voidaan ylipäänsä saada selville.
Kuinka ne voitaisiin estää? Kuinka niihin voitaisiin varautua?
Pelko katoaa herkästi käsistä. Se on pohjimmaltaan niin ongelmallista.
Uutislähetyksissä sekä poliisi että sisäministeri korostivat kansainvälisen
tiedustelun tärkeyttä.
Jotta saataisiin ajoissa selvää pahoista aikeista, jotka voivat uhata
sekä vallanpitäjiä että sivullisia, viattomia ihmisiä.
”Se on ollut eräs avainkysymys koko terrorismin vastaisessa sodassa. Sen
varjolla ja sen johdosta on saatu varmasti paljon hyödyllistä tietoa. Mutta
samalla epäiltyjä on siirrelty ympäri
maailmaa salaisista paikoista salaisiin paikkoihin. Ilman oikeudenkäyntejä.
Ilman julkisuutta. On kaivettu tietoja pahoista aikeista mielen (psyykeen) ja ruumiin
(fysiikan) salaisimmistakin syövereistä. Siitä on syntynyt myös suuria
kansainvälisen politiikan ongelmia, joista Guantanamon vankileiri on räikein
esimerkki. Vain ns. tiedusteluviranomaiset tietävät, onko se vain pelottavan
jäävuoren huippu.”
Pelollakin on monet kasvot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti