Kuilun partaalla pelottaa. Syvyys ja pituus karkaavat silmistä. Sydän
hakkaa. Etenkin silloin, kun on pakko ylittää.
Hyvin harvoin kuilu on todellinen, konkreettinen.
Enimmäkseen ihminen elää tasamaalla. Turvallisesti.
Kuilu on mielikuva. Tunne. Se repeää mielenmaisemassa.
Näin tapahtui Istanbulissa. Niin tapahtui Clevelandissa.
(1) Turkki on kuilun partaalla. Ohut köysi historiallisen Lähi-Idän ja
modernin Euroopan välillä on katkeamaisillaan. Sillan alla häämöttää pelottava
rotko.
(2) Clevelandissa iskettiin Amerikan maaperään paalu, jonka nenässä
Simeon Styliittakin tuntisi itsensä orvoksi, koska sen ympärille on syntymässä
rotko, jonka ylittämistä koko muu maailma pelkää.
Molemmissa tapauksissa pelon aiheena on sota. Mahdollisuus suureen
sotaan.
On kuitenkin pakko ylittä kuilu.
Se ei voi tapahtua yhdellä loikalla. Siihen eivät hyvään kietoutuneet,
yhdistyneet voimat riitä. Siinä ei järkikään auta.
Ei yhteinen rukouskaan.
Kuilun partaalla pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti