491. Ikoneista ja dinosauruksista 160902

Ikonitaiteessa tilan luojana on käytössä käännetty perspektiivi, joka puolestaan saa aikaan tunteen laajasta horisontista. Käännetyssä perspektiivissä katoamispiste ei ole kuvan syvyyssuunnassa, vaan kuvan edessä, oikeastaan katsojassa itsessään. Ihminen on ikään kuin alkamassa tietä, joka ei etäänny kuvan syvyyteen, vaan aukeaa hänen eteensä koko rajattomuudessaan. Käännetty perspektiivi ei vedä katsetta mukaansa, vaan pysäyttää sen, estää sen etenemästä kuvan syvyyssuuntaan ja keskittää tarkkaavaisuuden kuvaan sinänsä.

Katsoiko toimittaja Olli Pohjanpalo Kansalliskirjastossa 70-vuotiasta Paavo Väyrystä käännetystä perspektiivistä, kun hän sanoi näkevänsä silmiensä edessä kansallisen ikonin? (”Konkaripoliitikko sanoo pelastaneensa keskustan monesti, mutta enää hän ei aio sitä tehdä”, Helsingin Sanomat 2.89.2016)

Vai näkikö hän dinosauruksen, mutta ei rohjennut käyttää tuota sanaa?

Moni toimittaja oli pantu tekemään synttärihaastattelua Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajasta, joka on onnistunut vuodesta 1970 lähtien vääntämään poliittisen perspektiivin aina sillä tavalla kallelleen, että valonsäteet osuvat häneen itseensä.

Mielikuvat ovat saaneet lennellä vapaasti kaikissa ilmansuunnissa. Ylhäältä alas ja alhaalta ylös sekä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle.

Nyt veret pysäytettiin Keminmaan Pohjanrantaan, juhlaseminaariin, jonka teemana oli Kansakunta – ihmiskunta ja tavoitteena tarkastella Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Ikonostaasiin mahtui kuitenkin vain yksi elävä ihminen.

”Kansallinen ikoni on aika juhlava titteli” Viljo Vähänen aloitti, kun lähestyimme jälleen Ryssänkärkeä. ”Dinosaurus olisi sopinut ehkä paremmin, vaikka niitä ei ole nähty livenä miljooniin vuosiin eivätkä tutkijat ole yksimielisiä siitä, olivatko nuo oliot alunperin lintuja vai kaloja. Mielikuvat voimasta, kestävyydestä, pelosta ja väkivallasta liittyvät niihin. Ikoni sen sijaan on rauhallisempi, tasapainoisempi ja inhimillisempi.”

- Mutta ei heikompi, pääsin sanomaan. - Ikonit ovat väreihin puettua teologiaa. Niiden voima on ajattelussa. Ne välittävät uskonoppia, ideologiaa ja niihin liitetään taianomaista varmuutta oikeasta tiestä ja aidoista ihmeistä. Ikoni puhuu itsestään sanomatta sanaakaan. Se on aina oikeassa.

”Kieltämättä uskon varmuus ja tietämisen ylivertaisuus ovat olennainen osa Keminmaan ikonostaasia. Ne vievät ajatukset pois dinosauruksista ja niitä kohdanneesta tuhosta.”

Huomasin, että Viljo oli valmistautunut tämänkertaiseen keskusteluumme huolellisemmin kuin minä. Hän kaivoi taskustaan sitaatin Googlesta.

Ikoni ei myöskään esitä ongelmia, vaan se vastaa niihin. Niinpä ikonitaiteessa kärsimystä ei esitetä sen raadollisessa muodossa länsimaisen kuvausperinteen kaltaisesti, vaan kuvataan, kuinka kärsimykseen on suhtauduttava. Ikonin tarkoituksena on ohjata ihmisen kaikki tunteet ja ymmärrys kirkastumisen tielle. Ikonissa ja pyhän ihmisen elämäkerrassa yksilöllisyys ei ole tärkeää, vaan ihmisen nöyryys hänen saamansa kuorman kantajana.

- Keminmaan juhlaseminaarissa etsitään varmastikin kirkastumisen tietä, joten Hesarin toimittaja oli ehkä sittenkin oikeassa nähdessään silmiensä edessä kansallisen ikonin?

”Voihan siellä tietysti olla tuollaista hurmoshenkeäkin, mutta epäilenpä kuitenkin, ettei se pahemmin tartu sinne haalittuihin panelisteihin eikä ainakaan korkean tason kutsuvieraaseen. Käännetty perspektiivi on kyllä hieno juttu, mutta tässä tapauksessa Keminmaan juhlaseminaarin isäntä saattaa löytää tunteittensa ja kärsimystensä ymmärtämiseen totuudenmukaisemman näkökulman katsomalla yksinkertaisesti peiliin.”