”Kyllä se vähän hermona on ollut”, Lennu palasi asiaan. ”Se tuntee Euroopan silmät selässään, kun se astuu Venäjän maaperälle. Sillä on sellainen historian vainu. Että nyt on tapahtumassa jotakin suurta, jonka varjoon Tukholman hääseremoniat kyllä jäävät. Mutta sillä on jalat tukevasti Suomen maaperällä ja se tietää satavarmasti, ettei niistä jalanjäljistä kannata hypätä pilviin. On se aikamoinen realisti … katsos, minä tiedän sen …”
Viljo katsoi suoraan Lennun silmiin.
”Ukko joutuu pahaan paikkaan tavatessaan Putinin
nokakkain. Ei ihme, että hän on vähän hermona. Informaatiosota on
kuumimmillaan. Trolliarmeijat liikkuvat idässä ja lännessä. Hänellä ei ole enää
hartioillaan puolueettomuuden taikaviittaa. Vain tavanomainen arkiasu. Kremlin
kultaisten porttien auetessa se saattaa osoittautua tärkeäksi varustukseksi.
Talonpoikainen järki. Avoin, peittelemätön katse. Siinä kaikki.” (368. XVIII
150614)
Lennu ja Viljo Vähänen
olivat tavanneet viimeksi vuosi sitten kesäkuussa Kultarannan laiturilla. Ukko
oli silloin lähdössä Venäjälle ja Viljo oli udellut Lennulta, että millaisissa
tunnelmissa matkaa oli perhepiirissä valmisteltu.
Nyt he istuivat
jälleen nokakkain. Tällä kertaa täpötäydessä Pataässässä, jonne Viljo oli hakenut
Lennun mustalla autolla Mäntyniemestä. Portsarit tunsivat jo hyvin heidät,
mutta kyselivät kyllä kohteliaasti, että missäs sitä on oltu kun ei ole pitkään
aikaan nähty näillä nurkilla. Moni sitä oli jo kuulemma ihmetellyt.
Nyt teemana oli Olli
Ainolan uutisanalyysi Iltalehdessä (”Niinistö näkee vehkeilyä selkänsä takana”,
27.8.2016).
Viljo Vähänen halusi
välttämättä kuulla vähän taustoja ”pienestä tauosta”, jonka Ukko sanoi aina
jättävänsä siteeratessaan tiettyä kohtaa perustuslaissa. Oliko tasavallan
presidentin pinna palanut?
Viljo aloitti.
”Mikä se myytti
vahvasta presidentistä oikein on? Ketkä siellä myytin varjoissa oikein
piileksivät kuiskuttelemassa ja harrastamassa toisinajattelua? Mistä kenkä
puristaa? Eikö presidentin ääni enää kuulu sukupolvikuilun takaa?”
Lennu oli tottunut
siihen, ettei Viljo turhia kiemurrellut. Hän oli itsekin nähnyt aika läheltä
sen, että eräät tutkijat ja virkamiehet olivat imeneet ja omaksuneet vain Naton
ja EU:n agendat, mutta se ei vastannut laisinkaan sitä käsitystä Ukon
ajattelutavasta, joka hänelle oli syntynyt Mäntyniemen ja Kultarannan
keskusteluista ja josta he olivat vuosi sitten jutelleet.
Lennu vastasi heti.
- Ukko ei ole mikään
jäljittelijä eikä hän tapaile Paasikiven ja Kekkosen tyyliä, kuten intoilija
Ainola uumoilee. Väite, että Ukko olisi jo menettänyt pelin, on tuulesta
temmattu. Ja mistähän pelistä se motti-Ainola nyt puhuu? Toimittajalla on
tietysti niin varma käsitys omasta asemastaan informaatiosodassa, että hänellä
on varaa kuvitella ääneen mitä tahansa. Onhan hänenkin vapautensa
perustuslailla suojattu.
”Mutta muistuttihan se
Ukon jyrähdys Hesarille vähän myllykirjeitä?”
- Väärin. Se oli julkinen
ja tarpeellinen asiakorjaus eikä mikään henkilökohtainen kirje. Se taukokin oli
tärkeä. Ajattele nyt vaikka Sibeliuksen viidennen sinfonian loppua. Mitä se
olisi ilman taukoja! Taukoonkin voi ladata merkityksiä.”
”Olen samaa mieltä.
Ukko halusi osoittaa, mikä on perustuslain henki. Ei siinä ollut kyse myytin
murskaamisesta, vaan tosiasiasta.
- Aivan niin. Meille
on syntynyt kummallinen joukko ”realistisia” tutkijoita ja virkamiehiä, joille
Nato ja EU edustavat vahvempaa totuutta kuin meidän oma perustuslakimme, joka
on sentään kestänyt voimassa pahemmatkin myrskyt kuin EU-jäsenyyden ja
Nato-option. Ukon visio on selvä. Selvääkin selvempi. Tänä päivänä se näkyy
erityisesti suhteessa Venäjään ja sen johtajiin. Tosiasioiden tunnustaminen
on viisauden alku. Ainolan tyylinen viisastelu ei kuulu siihen.”
”OK. Olen kuulevinani tuoreimmasta
Venäjä-raportista, jossa annetaan ohjeita maamme ulkopoliittiselle johdolle,
myös jonkinlaisen viisastelun sävyjä. Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden
sormenjäljet sen kertovat. Erityisen huolestuttavaa on havaita, että Nato-syötti
on nielaistu kiduksiin asti.”
Nämä sanat takertuivat
Pataässän iltapäivään, joka oli jälleen lähestymässä tavanomaisen karaoken
luonnetta. Yksi ja toinen harrastelija kävi mikrofonin ääressä esittelemässä
taitojaan. Hälinä kasvoi.
Lennu ei ollut siitä
moksiskaan. Hänet tunnetaan kylmähermoisena kuuntelijana.
Mutta viimeisen sanan
hän jälleen halusi ottaa.
- Kun ahven on
nielaissut onkilieron kidustensa taakse, ei siitä pidä syyttää ahventa, vaan
onkijaa, joka ei ole ymmärtänyt onkimisen tekniikkaa. Pitää nykäistä ajoissa,
oikealla hetkellä. Muutoin sisäkalut irtoavat koukun mukana. Se sattuu. Se
sattuu hirveästi. Se on kidutusta … kidusten taakse nielaistu Nato-syötti voi
osoittautua hengenvaaralliseksi!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti