torstai 1. syyskuuta 2016

490. Lennu XVIX 160901


”Kyllä se vähän hermona on ollut”, Lennu palasi asiaan. ”Se tuntee Euroopan silmät selässään, kun se astuu Venäjän maaperälle. Sillä on sellainen historian vainu. Että nyt on tapahtumassa jotakin suurta, jonka varjoon Tukholman hääseremoniat kyllä jäävät. Mutta sillä on jalat tukevasti Suomen maaperällä ja se tietää satavarmasti, ettei niistä jalanjäljistä kannata hypätä pilviin. On se aikamoinen realisti … katsos, minä tiedän sen …”
Viljo katsoi suoraan Lennun silmiin.
”Ukko joutuu pahaan paikkaan tavatessaan Putinin nokakkain. Ei ihme, että hän on vähän hermona. Informaatiosota on kuumimmillaan. Trolliarmeijat liikkuvat idässä ja lännessä. Hänellä ei ole enää hartioillaan puolueettomuuden taikaviittaa. Vain tavanomainen arkiasu. Kremlin kultaisten porttien auetessa se saattaa osoittautua tärkeäksi varustukseksi. Talonpoikainen järki. Avoin, peittelemätön katse. Siinä kaikki.” (368. XVIII 150614)
Lennu ja Viljo Vähänen olivat tavanneet viimeksi vuosi sitten kesäkuussa Kultarannan laiturilla. Ukko oli silloin lähdössä Venäjälle ja Viljo oli udellut Lennulta, että millaisissa tunnelmissa matkaa oli perhepiirissä valmisteltu.
Nyt he istuivat jälleen nokakkain. Tällä kertaa täpötäydessä Pataässässä, jonne Viljo oli hakenut Lennun mustalla autolla Mäntyniemestä. Portsarit tunsivat jo hyvin heidät, mutta kyselivät kyllä kohteliaasti, että missäs sitä on oltu kun ei ole pitkään aikaan nähty näillä nurkilla. Moni sitä oli jo kuulemma ihmetellyt.
Nyt teemana oli Olli Ainolan uutisanalyysi Iltalehdessä (”Niinistö näkee vehkeilyä selkänsä takana”, 27.8.2016).
Viljo Vähänen halusi välttämättä kuulla vähän taustoja ”pienestä tauosta”, jonka Ukko sanoi aina jättävänsä siteeratessaan tiettyä kohtaa perustuslaissa. Oliko tasavallan presidentin pinna palanut?
Viljo aloitti.
”Mikä se myytti vahvasta presidentistä oikein on? Ketkä siellä myytin varjoissa oikein piileksivät kuiskuttelemassa ja harrastamassa toisinajattelua? Mistä kenkä puristaa? Eikö presidentin ääni enää kuulu sukupolvikuilun takaa?”
Lennu oli tottunut siihen, ettei Viljo turhia kiemurrellut. Hän oli itsekin nähnyt aika läheltä sen, että eräät tutkijat ja virkamiehet olivat imeneet ja omaksuneet vain Naton ja EU:n agendat, mutta se ei vastannut laisinkaan sitä käsitystä Ukon ajattelutavasta, joka hänelle oli syntynyt Mäntyniemen ja Kultarannan keskusteluista ja josta he olivat vuosi sitten jutelleet.
Lennu vastasi heti.
- Ukko ei ole mikään jäljittelijä eikä hän tapaile Paasikiven ja Kekkosen tyyliä, kuten intoilija Ainola uumoilee. Väite, että Ukko olisi jo menettänyt pelin, on tuulesta temmattu. Ja mistähän pelistä se motti-Ainola nyt puhuu? Toimittajalla on tietysti niin varma käsitys omasta asemastaan informaatiosodassa, että hänellä on varaa kuvitella ääneen mitä tahansa. Onhan hänenkin vapautensa perustuslailla suojattu.
”Mutta muistuttihan se Ukon jyrähdys Hesarille vähän myllykirjeitä?”
- Väärin. Se oli julkinen ja tarpeellinen asiakorjaus eikä mikään henkilökohtainen kirje. Se taukokin oli tärkeä. Ajattele nyt vaikka Sibeliuksen viidennen sinfonian loppua. Mitä se olisi ilman taukoja! Taukoonkin voi ladata merkityksiä.”
”Olen samaa mieltä. Ukko halusi osoittaa, mikä on perustuslain henki. Ei siinä ollut kyse myytin murskaamisesta, vaan tosiasiasta.
- Aivan niin. Meille on syntynyt kummallinen joukko ”realistisia” tutkijoita ja virkamiehiä, joille Nato ja EU edustavat vahvempaa totuutta kuin meidän oma perustuslakimme, joka on sentään kestänyt voimassa pahemmatkin myrskyt kuin EU-jäsenyyden ja Nato-option. Ukon visio on selvä. Selvääkin selvempi. Tänä päivänä se näkyy erityisesti suhteessa Venäjään ja sen johtajiin. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Ainolan tyylinen viisastelu ei kuulu siihen.”
”OK. Olen kuulevinani tuoreimmasta Venäjä-raportista, jossa annetaan ohjeita maamme ulkopoliittiselle johdolle, myös jonkinlaisen viisastelun sävyjä. Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden sormenjäljet sen kertovat. Erityisen huolestuttavaa on havaita, että Nato-syötti on nielaistu kiduksiin asti.”
Nämä sanat takertuivat Pataässän iltapäivään, joka oli jälleen lähestymässä tavanomaisen karaoken luonnetta. Yksi ja toinen harrastelija kävi mikrofonin ääressä esittelemässä taitojaan. Hälinä kasvoi.
Lennu ei ollut siitä moksiskaan. Hänet tunnetaan kylmähermoisena kuuntelijana.
Mutta viimeisen sanan hän jälleen halusi ottaa.
- Kun ahven on nielaissut onkilieron kidustensa taakse, ei siitä pidä syyttää ahventa, vaan onkijaa, joka ei ole ymmärtänyt onkimisen tekniikkaa. Pitää nykäistä ajoissa, oikealla hetkellä. Muutoin sisäkalut irtoavat koukun mukana. Se sattuu. Se sattuu hirveästi. Se on kidutusta … kidusten taakse nielaistu Nato-syötti voi osoittautua hengenvaaralliseksi!”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti