Kumpi on tärkeämpää sisä- vai ulkopolitiikka?
Se on ikuisuuskysymys, johon on vain yksi viisas vastaus.
En tiedä.
Selityksiä ja perusteluja suuntaan ja toiseen on tasan yhtä monta.
Siksi emme Viljo Vähäsen kanssa ole enää vuosikymmeniin eksyneet
keskusteluissamme siihen suuntaan yksinkertaisesti siitä syystä, että Viljo on
kertaalleen kuollut mies eikä hän halua sen vuoksi puhua iäisyysasioista (ks.
2. Viljo Vähäsen ensimmäinen kuolema 110221 ja 3. Viljo Vähäsen uusi elämä
111020).
Mutta erikseen sisäpolitiikasta ja ulkopolitiikasta olemme jutelleet
usein kävelyretkillämme, joilla Viljo on silloin tällöin kertonut kummallisista
tapaamisistaan. Niiden tausoista en ole sen kummemmin kysellyt.
Tänä aamuna – kun Suomi tuntui jälleen kerran seisovan viimeisellä kynnyksellä – päätimme esittää
muutamia huomautuksia sisäpolitiikasta, kun olimme lähestymässä kirkkaassa
syysauringossa Ryssänkärkeä:
(1) Kokoomuslaisten mielestä
Petteri on parempi kuin minä. Niiden mielestä mä olen pelle. Hesarin
nimimerkki Ajatushautomo (HS Kuukausiliite
9/2016) kiteyttää yhden suuren sisäpolitiikan ongelman erinomaisesti. Isot asiat
hautautuvat henkilökemiallisten ongelmien alle. Porvariministerien
nyrkkitervehdykset ärsyttävät kansaa.
(2) Yhteiskuntasopimuksesta alkanut poliittinen nimikikkailu ei voi
enää jatkua kovin pitkään. Perälauta on pakko naulata tiukasti kiinni.
(3) Oppositiovoimien taannoinen joukkomielenosoitus viittaa siihen,
että kuilu todella köyhien ja todella rikkaiden välillä on repeämässä
vaarallisen suureksi. Ilmiö on yleiseurooppalainen.
(4) Vanhanmallinen luokkayhteiskunta tekee kovaa vauhtia paluuta,
mutta se on kadottanut historialliset juurensa. Vanhaa on vain se, että rikkaat
rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
(5) Jakoviiva hallituksen ja opposition välissä näyttää yhä
selvemmin kulkevan väärässä paikassa. Millään ryhmällä on kuitenkaan tuskin
halua palata sateenkaarihallituskokeiluun. Poliittisesti laajapohjaisempaan
hallitukseen pitäisi kuitenkin päästä mahdollisimman pian.
(6) Syksy ratkaisee Sipilän hallituksen kohtalon. Jos kilpailukykysopimus
nyt kaatuu, hallituksella ei ole yhtään valttikorttia enää käsissään. Silloin
pääministerin on pakko toteuttaa uhkauksensa keskustelusta tasavallan presidentin
kanssa eduskunnan hajottamisesta ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä.
(7) Tässä leikkaavat sisä- ja ulkopolitiikan kaaret pahasti
toisiaan. Oikeaa aikaa väärille eduskuntavaaleille on lähes mahdotonta löytää
ennen kuin tiedetään, mitä lähi- ja kaukonaapureissa tapahtuu seuraavan
puolivuotiskauden sisällä.
(8) Suomi on vain pieni lastu suurvaltapolitiikan myrskyisillä
laineilla. Ankkuriköyden pitäisi silloin olla riittävän pitkä ja riittävän
vahva, jotta se ulottuisi peruskallioon saakka.
(9) Talous on tällöin sekä ulko- että sisäpolitiikan tärkein
ankkuri. Tiukan paikan tullen se ei pysy velkarahalla pohjassa kiinni. Siksi
Unto Hämäläisen varoitus kotitalouksien jyrkästä velkaantumisesta on syytä
ottaa vakavasti hyvissä ajoin (ks. HS Kuukausiliite 9/2016 Maksatte velkaa.)
(10) Hallituksen ja eduskunnan pitäisi myös osata syksyn aikana
kuunnella herkällä korvalla Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorin
Roope Uusitalon viisaita sanoja: Tiedettä
ei voi myydä kilohinnalla (ks. Suomen Kuvalehti 35/2016).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti