Viljo Vähänen sanoi jääneensä otsikon vangiksi.
Amerikka valitsee kahden vihatun ihmisen välillä (Esko Varho, 5.11.2016, Yle.fi)
- Ei siitä mitään hyvä seuraa. Vihan hedelmät ovat
katkeria ja myrkyllisiä. Niiden vangiksi voi jäädä miljoonia. Satoja miljoonia
ihmishenkiä. Kokonaisia kansakuntia. Ihmiskunta. Universumi.
Viljo oli vakavissaan.
Kirkas sunnuntaiaamu. Pureva pakkastuuli. Mustat
myrskypilvet kaukana meren yllä, Viron suunnassa. Mikään ei tuntunut
pyyhkäisevän huolen varjoa hänen kasvoiltaan, kun lähestyimme jälleen
Ryssänkärkeä.
- Vihalla on juuret syvällä. Sukupolvissa.
Historiassa. Tarinoissa. Kertomuksissa. Uskonnoissa. Politiikassa. Kaikkialla.
Viljo sanoi kerranneensa pyhäinpäivänä John Steinbeckia
ja lukeneensa – ties monennenko kerran – Raamatusta vuorisaarnan.
- Ei niistä lohtua löytynyt. Kun pitää valita
maailman rikkaimman ja sotaisimman valtion johto vihan ehdoilla, ollaan
vaarallisella tiellä. Kuilun partaalla. Ei siinä ole järjen hiventäkään.
Viljon ääni särähti.
- Esko Varho on varmastikin oikeassa kirjoittaessaan,
että Hillary Clintonilla tuskin olisi mahdollisuuksia presidentiksi, jos republikaaneilla
olisi parempi ehdokas. Mutta ei Trumpillakaan olisi mitään mahdollisuuksia, jos
demokraateilla olisi parempi ehdokas.
- Parempi ja parempi! Ei kahdesta vihatusta
ihmisestä voi syntyä edes teoriassa mitään hyvää. Saatikka siiten käytännössä …
”Mutta eihän tälle enää mitään mahda. Viimeiset
hälytyskellot ovat soineet jo kauan sitten.”
Tuntui kuin olisin vääntänyt puukkoa syvässä
haavassa.
- … sehän tässä juuri pelottaakin. Kun elefantti on
vajoamassa suohon eivät aasin voimat riitä sitä pelastamaan.
TAUKO
Tuuli alkoi kohista meren yllä. Ehkä sieltä tulee
sittenkin se myräkkä.
- On tässä kuitenkin yksi valopilkku, ehkä
lohtukin.
- Gallupit ovat galuppeja. Vasta vaaliuurnaan
pudotetut liput ratkaisevat. Vai onkohan niillä jo joka paikassa ne vaalikoneet
käytössä?
- Joka tapauksessa lopullinen ratkaisu nähdään
vasta sitten, kun kaikki vihan värjäämät äänet on laskettu.
MUTTA
Lumi oli tullut pari päivää sitten niin äkkiä ja
arvaamatta, etteivät keltaisina loistaneet vaahterat olleet ehtineet pudottaa
kuin pienen osan syksyisestä juhla-asustaan. Nyt valkoinen lumipeite on lehtien
peitossa.
- Vihan hedelminä ovat katkeruus ja epätoivo. Ne
poikivat herkästi järjettömiä temppuja ja kolttosia. Väkivaltaakin.
- Olisikohan vuorisaarnasta
sittenkin apua tässä tilanteessa?
Kuinka näet roskan veljesi
silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?
Antakaa anteeksi, jotta teille
annettaisiin anteeksi
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten
tekevän teille, tehkää te se heille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti