502. Vaa’ankielellä 161108

Teot puhuvat. Sinun äänesi ratkaisee.

Näin vakuutti Maalaisliitto vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Mainoksessa oli Urho Kekkosen kuva, taustalla Suomen lippu.

Kuluvan vuoden helmikuussa Joensuun Yliopiston kasvatustieteiden emeritus-professori Simo Seppo muisteli isänsä arvelleen, että hän oli vaa’ankielenä vuonna 1956, kun Suomelle valittiin presidenttiä (Kansan Uutiset 27.2.2016 ”Isäni luuli olevansa vaa’ankielenä vuonna 1956").

Sen jälkeen, kun Väinö Leskinen oli lukenut 151 kertaa ”Kekkosen”, alkoi arvuuttelu: ”kuka se oli?”

Varmuudella sitä ei vieläkään tiedetä.

Mutta yksikin ääni voi siis ratkaista, jos molemmat vaakakupit ovat piripintaan täynnä.

Siinä Maalaisliitto oli oikeassa.

Sen sijaan itse vaa’ankielellä ei ole tuota ominaisuutta. Sen tehtävänä on vain näyttää, kummassa kupissa on enemmän ja kummassa vähemmän. Jos punnittavia on yhtä paljon, vaa’ankieli osoittaa sen. Ei mitään muuta.

Kielikuvana vaa’ankielen asemalla on kuitenkin vahva ja vakiintunut merkitys.

Sillä voidaan ”tehdä politiikkaa” eli  taktikoida, kuten presidentinvaaleissa 1956, jolloin J.K. Paasikivi pudotettiin ratkaisevalta äänestyskierrokselta.

Sillä voidaan vaikuttaa syylliseksi leimaamiseen ja vihakuorman rakentamiseen. Pahimmillaan haavat tulehtuvat sukupolvien ajoiksi.

On valitettava tosiasia, että pienelläkin ääriryhmällä voi vaa’ankieliasemassa olla ratkaiseva merkitys.

Se on demokraattisen päätöksenteon rasite ja riski.

Se hinta kannattaa kuitenkin aina maksaa.

Äänestys Amerikan kohtalosta on jo alkanut.

Huomenaamulla nähdään, mihin vaa’ankieli osoittaa.

Sitä ennen pieninkin kultakimpale ja torajyvä ovat vaakakupeissa samanpainoisia.