Helmikuussa kirkas talviaurinko häikäisee.
Pahimmillaan sokaisee. Etenkin, kun puhtaan lumen valkoinen tuli pääsee
tunkeutumaan tuulen siivellä silmäripsien läpi. Eivät siinä suojalaitteet juuri
auta.
Onneksi ei Ryssänkärjessä ollut vielä
houkutusta astua jäälle, koska sitä ei ollut muualla kuin rantakivien päällä ja
tervaleppien oksilla.
Meri lainehti.
Ei tarvinnut ajatella, että askel kepeällä
jäällä olisi johtanut vaaraan, kun jalat koskettivat tukevasti maankamaraa.
Samaisen onnen varaan eivät kuitenkaan voi
laskea ne sotilaallisen vallan käyttäjät, jotka nyt seisovat rinta ylpeästi pystyssä
suuren sodan kynnyksellä.
”Tuo ajatus on kammottava”.
Viljo Vähänen sanoi sen hiljaa. Melkein kuiskaten.
Olimme lukeneet uutisen Pentagonin uudesta
ydinaseopista. Siinä sanottiin, että USA:n puolustusministeriö haluaa pienempiä
ydinaseita, jotta viholliset pitäisivät niiden käytön kynnystä pienempänä (ks. ”USA
muuttaa ydinaseoppiaan vastauksena Venäjälle, haluaa pienempiä ydinpommeja”,
YLE uutiset ja ”Venäjä tuomitsee Yhdysvaltain uudet ydinasesuunnitelmat”,
IL/Heikki Heiskanen).
”Olisi parempi astua virsta väärään kuin vaaksa
vaaraan.”
”Kevätaurinko on sokaissut. Nyt on otettu askel
kohti uutta suurta sotaa. Hiroshima on unohdettu. Se on tungettu järjen
peräkammarin perukoille. Kylmän sodan aikainen kilpavarustelu on kääritty
haahkan höyheniin. Uusi, uljas maailma odottaa ihmiskuntaa.”
Viljon sarkasmi kumisi Ryssänkärjessä kuin
tuomiokirkon kello. Ydintuho on yhtä lähellä kuin 1950-luvulla.
”Maailmanlopun kelloa pitäisi näiden uutisten
perustella siirtää uudelleen lähemmäs keskiyötä.”
Meille Viljon kanssa ei tullut yllätyksenä,
että analyyttinen ymmärtäjä löytyi jouhevasti Ulkopoliittisen instituutin
piiristä. Siellähän niitä on viime vuosina kasvateltu.
On hyvä, että pelote on
kunnossa.
”Juuri näinhän ajateltiin kylmän sodan
vuosikymmeninä. Ja OK. Sillä pelastettiin ihmiskunta kolmannelta
maailmansodalta.”
Tätä psykologiaa yritetään
nyt palauttaa.
”Aivan niin. Siitähän tässä on kysymys. Se on
pelastussuunnitelma! Ei se ole askel kohti vaaraa, vaan se on askel kohti
normaalia taistelukenttää.”
Viljo kumautti toisen kerran sarkasminsa
kumistinta.
Annoimme talviauringon vaipua hitaasti
horisontin taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti