624. Turvallisuuspoliittinen keskustelu 180227

Viljo Vähänen oli saanut vieraikseen Kruununhaan karaokebaariin kansallisromanttisia tähtiä. Olimme jättäneet väliin tavanomaisen päiväkävelymme Ryssänkärkeen, vaikka hanget hohtivat houkuttelevasti. Viljon mielestä ei kannattanut ottaa riskiä. Se puree kuin kolmekymppinen, oli hän sanonut aamulla, kun aurinko oli juuri noussut horisonttiin.

Se osoittautui tekosyyksi. Viljo ei halunnut minua mukaansa Pataässään. Hän sanoi vain, että hänellä oli joku tärkeä  turvallisuuspoliittinen keskustelu.

Ihmettelin, mutta siihen oli tyytyminen.

Viljo aloitti.

”Hienoa, että teille kaikille sopi. Varoitusaikahan oli minimallinen. Vain pari päivää ja arvaan, että teillä on omat kiireenne omissa ympyröissänne. Nyt voimme kuitenkin unohtaa kiireet ja sulkea korvamme maailman kohinoita. Tämä paikka on siihen aivan sopiva, vaikka täällä on tietysti omat äänensä ja omat hajunsa. Nehän eivät meitä ole koskaan häirinneet.”

Viljo antoi siis ymmärtää, että kertaalleen kuolleena miehenä hän on samalla tasolla kuin kansallisromanttiset vieraansa, jotka saattoivat, jos halusivat, esitellä paljon räiskyvämpiä sukutarinoita kuin hän itse. Vuosikymmenet olivat heille vain hyppysellisiä ja vuosisadatkin vain tavallista kauraa.

”Ehkä me aloitamme tämän turvallisuuspoliittisen keskustelumme sinusta, jonka on arveltu jättäytyvän vapaaehtoisesti suurten jaloissa aivan pahnanpohjimmaiseksi. Mitäs siihen sanot?”

Suomi Neito: ”Kyllä on kaverilla vauhtimono pahasti vinossa. Vai pahnan pohjimmaiseksi. Hän on tainnut kuunnella viime vuodet vain tuota Setä Samulia, joka vieläkin käy omaa sotaansa ja uskoo edelleen omaan värväysjulisteeseensa I want you! Kyllä minä pärjään ihan omilla jaloillani.”

Setä Samuli: ”Zot zot Fogeli. Tämähän alkaa railakkaasti. En minä ole sinua mihinkään peräkammariin ahtamassa. Ne on sinun omia kavereitasi, jotka ovat menettäneet itseluottamuksensa. En minä sille mitään voi. Yritä puhua heille järkeä.”

Äiti Venäjä: ”Minä kyllä vähän ymmärrän tuota naapurin tyttöä. Kun sinä tunkeudut ihan väkisin minun kainalooni, ei ihme, että hän tuntee itsensä vähän yksinäiseksi. Syrjäytetyksi, sanoisin. Olisiko siinä vähän kateuttakin. Mustasukkaisuutta.”

Svea Mamma: ”Minun helmoissani on kyllä vielä tilaa, vaikka siellä tuntuu joskus olevan melkoista tungosta. Kyllä sinne mahtuu.”

Suomi Neito: ”Mahtuu mahtuu. Mutta kyllä minun on sanottava, että ihan hyvä minun on ollut elää sinun helmojesi ulkopuolellakin. En minä sinne enää kaipaa. Ettekä te muut taida oikein uskoa sitä.”

Setä Samuli: ”Minä kyllä uskon. Itsenäisyys on aina ollut minulle pyhä asia. Toistan. Aina pyhä.”

Viljo odotti, että joku hänen vieraistaan olisi ottanut puheeksi Sotilasliitto Naton, mutta itse hän ei halunnut vetää siitä narusta, vaikka ymmärsi, että se oli kaikkien hänen vieraittensa kielenpäässä.

Svea Mamma: ”Minä olen kyllä liikkunut tällä mantereella sen verran paljon, että tiedän, miltä itsenäisyyden saavuttaminen ja sen menettäminen tuntuu enkä minä nytkään haluaisi neuvojani jakaa. Ekö me mitenkään päästäisi yksimielisyyteen siitä, että jokainen meistä osaa hoitaa omat asiansa parhaimmalla tavalla. Me tunnemme oman sydämemme sykkeen ja omat aivoituksemme. Miksi meidän pitäisi pelätä toinen toisiamme? Eihän siinä ole mitään järkeä! ”

Suomi Neito: ”Juuri niin. Niin minäkin ajattelen. Liittoutumattomuus tai puolueettomuus. Älkää saivarrelko nimillä! Siinä on järkeä.”

Setä Samuli: ”Mutta kun me olemme tottuneet siihen, että jokaisella on oikeus puolustaa omaa kotiaan omilla aseillaan. Kun niitä on kaikilla yhtä paljon, ei sotaa tarvita. Sota ei syty.”

Svea Mamma: ”Kauhun tasapaino ei voi olla pysyvä ratkaisu kansalliselle turvallisuudelle.”

Suomi Neito: ”Aivan niin. Että jaettaisiin pikkuriikkinen ydinpommi kaikille maailman valtioille, niin päästäisiin ikuiseen rauhaan maapallolla! Eihän se niin voi mennä.”

Setä Samuli: ”Periaatteessa paras ratkaisu olisi täydellinen aseidenriisunta ja kaikkien ydinasevarastojen purkaminen. Siinä olisi haastetta sekä militaristeille että pasifisteille”

Mutta. Sitä sanaa ei Viljo Vähänen enää tohtinut esittää, kun huomasi, että Setä Samuli oli jo kaivanut lompsansa esille maksaakseen laskun. Viisi Guinnessia.