319. Ulkopolitiikan skenaarioista 141230

”Ennakoitavissa on skenaarioita, joissa Suomi olisi ensimmäinen ja siinä vaiheessa ainoa Itämeren alueen maa, johon sotilaallinen isku kohdistettaisiin. Ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa. Näin se pystyisi rajoittamaan tehokkaasti esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välistä ilmaliikennettä.” (Vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittinen instituutti, Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 29.12.2014)

(Instituutin tutkimuksen tavoitteena on tuottaa korkeatasoista ja selkeää aineistoa tieteelliselle yhteisölle, poliittisille päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.)

“Tässä täytyy nyt olla jonkinlainen virhe tai sekaannus”, Viljo Vähänen aloitti. ”Eikö siellä ole minkäänlaista kontrollia, kun tuollaisia sammakoita pääsee hyppimään julkisuuteen? Ei ihme, että poliittisilta päättäjiltä tuli äkkipalautetta.”

Todellakin.

Ulkoministeri: "Tarkoituksellinen provokaatio". Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja: ”Tämä on sellaisen hiipuvan Nato-nuotion elvytystä”. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja: ”Tuli mieleen, että hän pyrkii mainostamaan sotilaallista liittoutumista Suomelle.”

- No, eihän se hyvältä näytä, kun tiedetään, että Upia johtaa eduskunnan nimeä hallitus, johon kuuluvat ministeri Antti Tanskanen (pj.), valtiotieteen tohtori Kimmo Kiljunen, dekaani Liisa Laakso, suurlähettiläs Päivi Luostarinen, kansanedustaja Pirkko Mattila, Keskustan puoluejohdon neuvonantaja Riina Nevamäki, ministeri Ilkka Suominen, professori Mikko Viitasalo ja Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson.

”Aivan. Kyllä sillä porukalla pitäisi pystyä pitämään sammakot kurissa. Ja katsotaanpa vielä tarkemmin Upin kotisivuilta”

”Eduskunnan kansliatoimikunta on nimennyt Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukuntaan jäseniksi seuraavat kansanedustajat: Christina Gestrin, Satu Haapanen, Susanna Huovinen (varapuheenjohtaja), Seppo Kääriäinen, Maria Lohela, Sari Palm, Pertti Salolainen (puheenjohtaja) ja Jyrki Yrttiaho. Kesäkuussa 2013 kansliatoimikunta myönsi kansanedustaja, peruspalveluministeri Susanna Huoviselle eron neuvottelukunnasta ja nimesi hänen tilalleen kansanedustaja Saara Karhun.

Lisäksi kansliatoimikunta kutsui jäseniksi kaksitoista muuta Upin toiminnan kannalta keskeisten yhteistyötahojen edustajaa. He ovat professori Anne Brunila, Chief Executive Officer Kristiina Helenius, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, päätoimittaja Lauri Kontro, akatemianprofessori Martti Koskenniemi, asiantuntija Kristiina Kouros, toimitusjohtaja Gunvor Kronman, toiminnanjohtaja Helena Laukko, hallinnon ylijohtaja Ossi Malmberg, ulkoministeriön valtiosihteeri 2006-2014 Pertti Torstila ja professori Vesa Tynkkynen.

Mutta ei tämäkään vielä riitä, vaan instituutilla on neuvoa-antava tieteellinen neuvosto, jonka sen hallitus nimeää kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Se neuvoo instituutin tutkimustoiminnan suunnittelussa, seuraa instituutin toiminnan laatua ja vaikuttavuutta sekä tukee sen kansainvälistä toimintaa. Nykyisen neuvoston toimikausi päättyi vuodenvaihteessa, mutta eiköhän se jatkane entisessä kokoonpanossaan tästä eteenpäin.”

- Et kait ajattele, että yhden Vieraskynän vuoksi koko tuo porukka olisi esiteltävä ja vedettävä vastuuseen? Sanoihin Tuomiojakin, ettei sen takia kannata provosoitua!

”Eipä niin. Mutta on kyllä hyvä tietää ja tiedostaa, miltä jalustalta instituutin vanhempi tutkija laukoo mielipiteitään. Onhan Hesarinkin sitä paitsi edelleen niin sanottu johtava sanomalehti, vaikka sekin on jäänyt elektronisen myrskyn jalkoihin. Kyllä sen pääkirjoitussivulla julkaistua Vieraskynää luetaan eri piireissä ja eri ilmansuunnissa ällätikun kanssa.”

- Oukei. Anna sitten tulla. Eihän se pahitteeksikaan ole.

”Tieteellistä neuvostoa johtaa saksalaisen Stiftung Wissenschaft und Politik johtaja Volker Perthes, ja sen jäseninä ovat edellisen 3-vuotiskauden olleet seuraavat tutkijat:  professori Alyson Bailes University of Iceland, Islanti, Tri Julie Gilson University of Birmingham, Iso-Britannia, johtaja Kristian Harpviken Peace Research Institute Oslo, Norja, professori G. John Ikenberry Princeton University, Yhdysvallat, vanhempi tutkija Christian Lequesne Ceri/Science-Po, Ranska, tuomari Allan Rosas Euroopan yhteisöjen tuomioistuin, Luxemburg, tutkija Eugeniusz Smolar Institute of International Affairs,  Puola, professori Jonas Tallberg Stockholms universitet, Ruotsi, johtaja Dmitri Trenin Carnegie Institute Moscow, Venäjä ja professori emeritus Helen Wallace London School of Economics and Political Science, Iso-Britannia”.

- Onhan siinä harkintaa ja arvovaltaa kasapäissään … niin, että Charly Salonius-Pasternakin skenaario pitäisi ehkä ottaa ihan tosissaan?

”Juuri tässä ongelma onkin. Hän puhuu löysästi ennakoitavissa olevista skenaarioista, vieläpä monikossa. Ikään kuin hänen Ahvenanmaa-skenaarionsa olisi osa hänen omaa tai Ulkopoliittisen instituutin laajempaa, tulevaisuudentutkimukseen liittyvää skenaariota. Tätä sopii nyt epäillä. Ja jos näin olisi, hänen Vieraskynänsä rikkoo kyllä arveluttavalla tavalla tieteellisen skenaarioajattelun keskeisiä periaatteita. Siihen olisi moninkertaisten neuvostojen jollakin tavalla puututtava.”

”Skenaarioajattelun tarkoituksena ja päämääränähän on lisätä toimijan (tässä tapauksessa Suomen eduskunnan ja hallituksen) joustavuutta strategioiden valinnassa ja antaa siten mahdollisuuden varautua samanaikaisesti moniin erilaisiin tulevaisuuksiin.”

”Siihen ei kuulu se, että joku tutkija menee höläyttelemään julkisuuteen omia arveluitaan tai ajatuksiaan ikään kuin ne olisivat osa vakavasti otettavaa tieteellistä tutkimusta.”

- Yes. Myönnetään. Myönnetään. Siinä kyllä sammakko kurnuttelee oikein kunnolla.

”Ei pitäisi päästää syntymään sellaista tilannetta, kuten nyt näyttää tapahtuneen, että lukijat alkavat kysellä, kenen asialla tutkija oikein on. Ei varsinkaan, kun kysymys on niin suuresta asiasta kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.”

- Aivan, ja työnantajan omasta tutkimuslaitoksesta. Sitä paitsi se heittää ilkeän varjon monilla tahoilla arvostetun ja hyväksikin koetun tutkimusmenetelmän ylle. Skenaariomenetelmänhän eräänä tavoitteena on luoda loogisesti etenevä tapahtumasarja, jonka tarkoituksena on näyttää, miten mahdollinen, joko todennäköinen, tavoiteltava tai uhkaava tulevaisuudentila kehittyy askel askeleelta nykytilasta. Voidaan myös ajatella, että asetetaan jokin teoreettinen tavoitetila (konflikti, sota tai rauha) ja ryhdytään etsimään ja tutkimaan siitä käsin loogisia tapahtumasarjoja nykytilan suuntaan.

”Kyllä. Siihen eivät yksittäiset irtiotot tai paljastukset kerta kaikkiaan sovi. Ne voivat tuhota koko skenaarioidean.”

- Mutta jos tutkimuskohteeksi asetettaisiin Ulkopoliittisen instituutin sisällä vallitsevan, tutkimusohjelmien ja/tai tutkijoiden välisen kilpailutilanteen selvittäminen, tapaus Charly Salonius-Pasternak saattaisi hyvinkin sopia erään ilmansuunnan esimerkkitapaukseksi.

318. Itse asiassa kuultuna 141228

Henkilöhaastattelu televisiossa on taitolaji, melkein taidetta. Siinä on osattava kuulla sydämen rytmit ja tunnettava molemminpuolista kunnioitusta. Hienovaraisesti. Sen on pysyttävä asiassa, mutta ei karsinassa. Sanat saavat ottaa tuulta siipiensä alle, mutta ne eivät saa lentää päällekkäin, toinen toistaan vasten. On annettava ilmaa. Vapautta.

Kaikkia näitä hienouksia osasi toimittaja Juho-Pekka Rantala käyttää taitavasti haastatellessaan Ilkka Suomista 26.12.2014 Tapaninpäivänä ohjelmassa Itse asiassa kuultuna. Ja kun haastateltava löysi yhtä taitavasti samat ilmavirtaukset, syntyi nautinnollinen taideteos.

Sitä täydensivät erinomaisella tavalla tarinaan liittyvät valokuvat.

Ehkä olen jäävi sanomaan kaiken tämän, koska kirjoitin 35 vuotta sitten runon Ilkka Suomiselle hetkellä, jolloin hän oli juuri tullut valituksi Kansallisen Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa – ja seurasin (Kohtalon sanelemien tiukkojen ehtojen vuoksi) hänen 12-vuotista puheenjohtajauraansa etäältä, korkean puoluemuurin varjosta.

Olin kaukana, mutta sittenkin kaiken aikaa hyvin lähellä. Olivathan juuremme kasvaneet tiukasti yhteen.

Katsottuani J-P Rantalan ja I. Suomisen keskustelun alusta loppuun kaivoin arkistostani esiin edellä mainitsemani runon, luin sen hartaudella ja päätin julkaista sen uudelleen tässä blogissani.

”Uudelleen” tarkoittaa sitä, että runo julkaistiin Uuden Suomen pääkirjoitussivulla heti puoluekokouksen jälkeen.

Eihän tuohon aikaan (2.6.1979) ollut käytössä sähköpostia, vaan annoin sen nyrkkipostissa Jaakko Korjukselle, joka oli silloin v.t. päätoimittajana Uudessa Suomessa ja muistan, että hän otti sen aika innostuneena vastaan.

Ehkä siihen vaikutti myös se, että tarjosin samalla kertaa runoa myös Harri Holkerille, edelliselle puheenjohtajalle, ja ehdotin otsakkeeksi Kaksi runoa johtajille.

Hetkessä taisi olla jonkinlaista tilannekohtaista dramatiikkaakin!

(Sitä ei Juho-Pekka Rantala tietenkään voinut käyttää haastattelussaan, vaikka viittasikin johtajavaihdoksen herättämään pieneen kuohuntaan. Runot olivat varmaankin jo ajat sitten kadonneet Uuden Suomen arkistojen hämärään eivätkä ne ole pulpahtaneet sen jälkeen esiin).

Julkaisen nyt molemmat runot ja esitän niistä lyhyet, muistelun luontoiset kommentit.

Kaksi runoa johtajille

Ilkka Suomiselle

Tasaisilla lakeuksilla,

syvällä Suomen sydämessä

palaa vapauden polttava tuli

Tuskan ja riemun, ilon ja surun

kyyneleet kypsyvät siellä,

missä ihminen käy oman taistelunsa

vapaana ja riippumattomana

Tässä ja nyt on Sinun

aikasi, Ilkka

Otsasi hiessä on Sinun

leipäsi hankittava:

         onnesi

         tulevaisuutesi

         elämäsi

Tasaisilla lakeuksilla on Sinun

voimasi, jos niin tahdot

Taistelutta et Sinäkään pääse

lepäämään.

         Siis

         taistele itsesi kanssa

         taistele meidän kanssa

         taistele vapauden puolesta

         väkivaltaa vastaan

Kommentti: Vuodet ovat kohdelleet ministeri Ilkka Suomista lempeästi. Se näkyi hänen myhäilevästä olemuksestaan. Haastattelusta kuulin Vanhan Ilkan sydämen lyönnit. Se tuntui hyvältä. Juho-Pekka Rantala nosti esille kaiken oleellisen. Rauhallisesti. Ystävällisesti. Kiihkottomasti. Ilkka vastasi viisaasti. Tai jätti vastaamatta, kun katsoi sen paremmaksi.

Harri Holkerille

Sinisen autereen korkeuksista

näet pölyn nyt laskeutuvan

Pohjanmaan pelloille

Takanasi kuulet kiitosten

vaimenevat äänet.,

kintereissäsi tunnet vielä

nousun riemut ja surut

Sinun aikasi on nyt

mennyt, Harri

Auringon kanssa saat

yhdessä katsella

         onneasi

         tulevaisuuttasi

         elämääsi

Jälkesi jätit taidolla

viimeistä piirtoa myöten

Osuivat portaiden askelmat

graniitin jykevään pintaan

         Siispä

         lepäile nyt itsesi kanssa

         ja nauti rauhasta

         jos siihen mielesi taistelun

         jälkeen taipuu

Kommentti: Valtioneuvos Harri Holkeri on jo poissa keskuudestamme. Kun nyt tiedän hänen poliittisen uransa loistokkuuden, sanani tuntuvat jotenkin pinnallisilta, ehkäpä piinallisiltakin. Enhän osannut nähdä, että hän nousisi joskus pääministeriksi ja presidenttiehdokkaaksi, enkä sitä, että kuningatar Elisabet II myöntäisi hänelle Brittiläisen imperiumin ritarin arvoa vastaavan kunnianosoituksen Honorary Knight Commander of the Order of the British Empire, KBE.

(Ilkka Suomiselle ja Harri Holkerille 2.6.1979 Seinäjoen Sorsanpesässä. Julkaistiin Uudessa Suomessa rinnakkain)

317. Digitaalinen kapitalismi 141227

Hän tuli kuolleeseen muotitaloon ja sai sen munimaan kultamunia.

Katselin lauantaina vain syrjäsilmällä Yle Teeman ohjelmaa muodin kolmesta vuosikymmenestä ja muotitoimittajien mahdista ja ajattelin, että kyllä moraalituntojen teoriassa on kummallisia koukeroita.

Että vapailla markkinoilla yksilöiden oman edun tavoittelu toimii samalla yhteisen edun hyväksi eli ihmiset toimivat ikään kuin yleistä etua ajavan "näkymättömän käden" ohjaamina.

Kuka kaikkia noita häikäiseviä kuteita, joita luovat taiteilijat suunnittelevat ja langanohuet mannekiinit esittelevät, ostaa itselleen – ja käyttää?

Missä kulkevatkaan vapaan markkinatalouden näkymättömän käden rajat? Vai eikö niitä ole olemassakaan? Olemmeko kulkemassa kohti kapitalismin uusinta kulta-aikaa, jolloin ökyrikkailla (ihmisillä ja valtioilla) on vapaat kädet munia kultamuniaan mihin tahansa siinä vakaassa uskossa, että lopulta kaikki hyötyvät siitä ja että viimekädessä kaikki saavat mitä haluavat?

Niin kuin Adam Smith (1723-1790) ja hänen mahtavat seuraajansa ajattelivat jo ennen Ranskan suurta vallankumousta.

Avasiko Edward Snowden kapitalismille taivaan portit vai sytyttikö hän varoitustulet portinpylväiden huipulle? Joka tästä menee, saa kaiken toivon heittää!

Arbeit macht frei.

Viljo Vähänen katsoi hitaasti, hiljaa.

Olimme molemmat lukeneet Le Monde Diplomatiquen suomenkielisestä versiosta Dan Schillerin artikkelin ”Snowdenin jäljillä” (6/2014), jonka ingressissä todettiin:

Edward Snowden paljasti Yhdysvaltain tiedustelupalvelun valvontakoneiston puolitoista vuotta sitten. Tapaus osoitti, kuinka vähän Barack Obaman hallitus kunnioittaa yksityisyyttä. Seuraukset ovat kuitenkin paljon laajemmat. Skandaali paljasti maailmanlaajuisten valtasuhteiden rakenteet ja käynnisti muutoksia digitaalisessa kapitalismissa.

Jätimme tölväyksen Yhdysvaltain presidenttiä kohtaan omaan arvoonsa, mutta jymähdimme keskustelemaan digitaalisesta kapitalismista.

Viljo aloitti.

”Näkymätön käsi on edelleenkin näkymätön. Sen jälkiä on etsitty yli 200 vuotta. Turhaan. Teoria ei jätä jälkiä. Teoria on teoria niin kauan kuin pystytään osoittamaan, että se on joko oikeassa tai väärässä. Tässä ei ole onnistuttu. Pääomalla ei ole isänmaata. Senhän me kaikki tiedämme. Se ei olekaan olennaista näkymättömän käden teoriassa. Adam Smith väitti, että ihmisten pyrkimyksellä edistää omaa taloudellista etuaan parhaalla mahdollisella tavalla on koko yhteiskunnan kannalta positiivisia seuraamuksia. Tämä on jäänyt todistamatta. Se on vain uskomus. Ahneus on aina nielaissut todistusaineistot. Mutta sitä ei ole myöskään onnistuttu falsifioimaan, osoittamaan vääräksi. Jäljelle on jäänyt vain toive, toivo, että se olisi totta. Käärinliinassa ei ole taskuja. Ei ihmisen pyrkimyksillä avaudu tie taivaaseen – ei myöskään teoilla - vaikka hän kuinka uskoisi kuuluvansa maallisen menestyksensä johdosta pelastuvien joukkoon.”

Jaha.

- Teologiset selitykset eivät taida viedä meitä kovinkaan lähelle digitaalisen kapitalismin aikaa ja sen mekanismien ymmärtämistä. En minkään usko niiden todistusvoimaan. Sen sijaan Dan Schillerin väittämä siitä, että ”maailman talouspolitiikan krooninen pysähtyneisyys on omiaan vain kiihdyttämään suuyritysten ja valtioiden välistä kilpailua voitoista” vaikuttaa oikealta. Usko siihen, että Big datan hallinta johtaisi automaattisesti ennennäkemättömään edistykseen on yhtä virheellinen kuin usko näkymättömän käden kaikkivoipaisuuteen. Emme me myöskään voi ottaa askeleita taaksepäin ja palata käsikäyttöisiin kirjoituskoneisiin varjellaksemme yksityisiä salaisuuksiamme.

”Aivan. Digiajassa on vähän samanlaisia piirteitä kuin 1800-luvun teollisessa vallankumouksessa. Sen kärki syöksyy kohti tuntematonta tulevaisuutta ja antaa loputtomalta tuntuvia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia pääomien keskittymiselle, ahneudelle ja raakuudelle. Ja kaikki tapahtuu ”jossakin”, näkymättömissä. Digitaalinen suurvalta ei ole vastuussa kenellekään. Siinä ei ole häivähdystäkään demokratiasta.”

- Se on totta. Mutta vaihtoehtojakaan ei tahdo löytyä. Ajatus siitä, että yhteiskunta organisoituisi itsestään, ilman ohjausta, pelkän voitontavoittelun motiivilla, on väärä. Sehän on vain näkymättömän käden sivujuoni. Pelkkää teoriaa. Siihen suuntaan ei siis kannata mennä. Mutta kun myös päinvastainen suunta, sosialismi osoittautui käytännössä tuhoisaksi, vaihtoehdoksi jää yritys sitoa digitaalisen kapitalismin ryntäys kansallisilla ja kansanvälisillä säädöksillä jonkinlaiseen karsinaan tai liekaan, jotta se ei pääsisi tekemään samanlaista tuhoa kuin riistokapitalismi (Venäjällä) ja kommunismi (Neuvostoliitossa) ovat jo ehtineet tehdä. Siihen pystyvät vain järkevästi organisoituneet kansalaisyhteisöt. Valtiot.”

”Niin. Sitähän on yritetty tehdä jo Adam Smithin ajoista lähtien. Nyt ongelmana on vain se, että aave kiertää maapalloa valonnopeudella. Se on liukkaampi kuin saippua. Se luiskahtaa käsistä alta aikayksikön.”