318. Itse asiassa kuultuna 141228

Henkilöhaastattelu televisiossa on taitolaji, melkein taidetta. Siinä on osattava kuulla sydämen rytmit ja tunnettava molemminpuolista kunnioitusta. Hienovaraisesti. Sen on pysyttävä asiassa, mutta ei karsinassa. Sanat saavat ottaa tuulta siipiensä alle, mutta ne eivät saa lentää päällekkäin, toinen toistaan vasten. On annettava ilmaa. Vapautta.

Kaikkia näitä hienouksia osasi toimittaja Juho-Pekka Rantala käyttää taitavasti haastatellessaan Ilkka Suomista 26.12.2014 Tapaninpäivänä ohjelmassa Itse asiassa kuultuna. Ja kun haastateltava löysi yhtä taitavasti samat ilmavirtaukset, syntyi nautinnollinen taideteos.

Sitä täydensivät erinomaisella tavalla tarinaan liittyvät valokuvat.

Ehkä olen jäävi sanomaan kaiken tämän, koska kirjoitin 35 vuotta sitten runon Ilkka Suomiselle hetkellä, jolloin hän oli juuri tullut valituksi Kansallisen Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa – ja seurasin (Kohtalon sanelemien tiukkojen ehtojen vuoksi) hänen 12-vuotista puheenjohtajauraansa etäältä, korkean puoluemuurin varjosta.

Olin kaukana, mutta sittenkin kaiken aikaa hyvin lähellä. Olivathan juuremme kasvaneet tiukasti yhteen.

Katsottuani J-P Rantalan ja I. Suomisen keskustelun alusta loppuun kaivoin arkistostani esiin edellä mainitsemani runon, luin sen hartaudella ja päätin julkaista sen uudelleen tässä blogissani.

”Uudelleen” tarkoittaa sitä, että runo julkaistiin Uuden Suomen pääkirjoitussivulla heti puoluekokouksen jälkeen.

Eihän tuohon aikaan (2.6.1979) ollut käytössä sähköpostia, vaan annoin sen nyrkkipostissa Jaakko Korjukselle, joka oli silloin v.t. päätoimittajana Uudessa Suomessa ja muistan, että hän otti sen aika innostuneena vastaan.

Ehkä siihen vaikutti myös se, että tarjosin samalla kertaa runoa myös Harri Holkerille, edelliselle puheenjohtajalle, ja ehdotin otsakkeeksi Kaksi runoa johtajille.

Hetkessä taisi olla jonkinlaista tilannekohtaista dramatiikkaakin!

(Sitä ei Juho-Pekka Rantala tietenkään voinut käyttää haastattelussaan, vaikka viittasikin johtajavaihdoksen herättämään pieneen kuohuntaan. Runot olivat varmaankin jo ajat sitten kadonneet Uuden Suomen arkistojen hämärään eivätkä ne ole pulpahtaneet sen jälkeen esiin).

Julkaisen nyt molemmat runot ja esitän niistä lyhyet, muistelun luontoiset kommentit.

Kaksi runoa johtajille

Ilkka Suomiselle

Tasaisilla lakeuksilla,

syvällä Suomen sydämessä

palaa vapauden polttava tuli

Tuskan ja riemun, ilon ja surun

kyyneleet kypsyvät siellä,

missä ihminen käy oman taistelunsa

vapaana ja riippumattomana

Tässä ja nyt on Sinun

aikasi, Ilkka

Otsasi hiessä on Sinun

leipäsi hankittava:

         onnesi

         tulevaisuutesi

         elämäsi

Tasaisilla lakeuksilla on Sinun

voimasi, jos niin tahdot

Taistelutta et Sinäkään pääse

lepäämään.

         Siis

         taistele itsesi kanssa

         taistele meidän kanssa

         taistele vapauden puolesta

         väkivaltaa vastaan

Kommentti: Vuodet ovat kohdelleet ministeri Ilkka Suomista lempeästi. Se näkyi hänen myhäilevästä olemuksestaan. Haastattelusta kuulin Vanhan Ilkan sydämen lyönnit. Se tuntui hyvältä. Juho-Pekka Rantala nosti esille kaiken oleellisen. Rauhallisesti. Ystävällisesti. Kiihkottomasti. Ilkka vastasi viisaasti. Tai jätti vastaamatta, kun katsoi sen paremmaksi.

Harri Holkerille

Sinisen autereen korkeuksista

näet pölyn nyt laskeutuvan

Pohjanmaan pelloille

Takanasi kuulet kiitosten

vaimenevat äänet.,

kintereissäsi tunnet vielä

nousun riemut ja surut

Sinun aikasi on nyt

mennyt, Harri

Auringon kanssa saat

yhdessä katsella

         onneasi

         tulevaisuuttasi

         elämääsi

Jälkesi jätit taidolla

viimeistä piirtoa myöten

Osuivat portaiden askelmat

graniitin jykevään pintaan

         Siispä

         lepäile nyt itsesi kanssa

         ja nauti rauhasta

         jos siihen mielesi taistelun

         jälkeen taipuu

Kommentti: Valtioneuvos Harri Holkeri on jo poissa keskuudestamme. Kun nyt tiedän hänen poliittisen uransa loistokkuuden, sanani tuntuvat jotenkin pinnallisilta, ehkäpä piinallisiltakin. Enhän osannut nähdä, että hän nousisi joskus pääministeriksi ja presidenttiehdokkaaksi, enkä sitä, että kuningatar Elisabet II myöntäisi hänelle Brittiläisen imperiumin ritarin arvoa vastaavan kunnianosoituksen Honorary Knight Commander of the Order of the British Empire, KBE.

(Ilkka Suomiselle ja Harri Holkerille 2.6.1979 Seinäjoen Sorsanpesässä. Julkaistiin Uudessa Suomessa rinnakkain)