311. Kleptokratia 141203

Kylmän sodan jälkeinen propagandakattila on käynyt yhä vain kuumemmaksi. Faktat ja fiktiot kieppuvan sen sisällä jo täysin holtittomasti. Pian se voi räjähtää. Ja silloin eletäänkin jo keskellä sotapropagandaa, jossa pelisäännöillä ei ole merkitystä.

Senhän mekin muistamme omasta takaa. Netistä löytyy hakusanalla ”sotapropaganda” mm. seuraava teksti:  

”Suomessa sotapropagandakoneisto muotoutui pikku hiljaa ennen sotia, mutta varsinaisesti propagandaa alettiin tuottaa vasta, kun talvisota alkoi. Suomen propaganda hyökkäsi pääasiassa Neuvostoliiton poliittista toimintaa ja politrukkeja vastaan. Sanomat olivat melko raakoja, kuten politrukit hirteen ja muuta tämän tyylistä. Venäläiset puolestaan mustamaalasivat Suomen poliittista johtoa ja nostivat erityisesti esille Marsalkka Mannerheimin, Presidentti Rytin sekä Hitlerin.”

Siis ”pikku hiljaa”.

Tällaisesta hiljaisesta marssista muistutti meitä jo muutama vuosi sitten historian professori Markku Kuisma, vaikka sitä ei silloin noteerattu sotapropaganda siemeneksi (Kleptokratian kukoistus, Kepa ry:n Uutiset, 25.1.2011).

”Kleptokratia viittaa valtajärjestelmään, joka on niin korruptoitunut, että varastamisesta on kehkeytynyt yhteiskunnallinen instituutio ja varkaudesta luonnollinen osa taloudellista ja poliittista toimintaa. Mutta niin vain on, että muun muassa juuri arvokkaan oloiset Sveitsin pankit ovat veristen diktaattoreiden luotettavia ystäviä, joita ilman varastalous ei kunnolla kukoistaisi. Tämmöiset suuren ja likaisen rahan turvasatamat ja veroparatiisit olisi ensi tilassa pistettävä järjestykseen.”

Nyt asia on pulpahtanut julkisuuteen entistä voimallisemmin, kun Karen Dawisha sai (erinäisten mutkien jälkeen) julkaistuksi teoksensa Venäjän presidentistä Vladimir Putinista (Putin’s Kleptrocracy. Who Owns Russia?, Simon & Schluster 2014) ja kun Anne Applebaum tarttui siihen (How He and His Cronies Stole Russia, The New York Review of Books, joulukuu 2014).

Karen Dawishan kirjan työnimenä oli ”Kuinka, miksi ja milloin Putin päätti ryhtyä rakentamaan kleptokraattista ja autoritaarista valtiota Venäjälle ja mikä on sen tulevaisuus?”.

Hän kokosi usean vuoden ajan aineistoa venäläisestä korruptiosta ja erityisesti siitä, millä tavalla KGB ja järjestäytynyt rikollisuus onnistuivat yhdessä rakentamaan ”varkaiden valtakunnan” jo ennen kuin Neuvostoliitto romahti ja kuinka toiminta on jatkunut sen jälkeen.

Kuumaa tavaraa propagandakattilaan siis.

Ei ihme, että britit (Cambridge University Press) eivät uskaltaneet julkaista käsikirjoitusta peläten kunnianloukkaussyytteitä, mutta amerikkalaisille se kelpasi. Heidän kattilansa alla paloivat disinformaation liekit jo muutoinkin täysillä.

Anne Applebaum ohittaa aika kevyesti reformikauden 1990-luvun alussa, jolloin ”jotkut Venäjän johtajat yrittivät luoda demokraattisen poliittisen järjestelmän ja liberaalin kapitalismitalouden.” Hän myöntää, että nuo yritykset epäonnistuivat ja että ”me syytimme siitä itseämme” ja sitä, että ”lähetimme sinne naiiveja Harvardin ekonomisteja, joiden olisi pitänyt tietää paremmin … eihän meillä ollut mitään Marshall ohjelmaa … joskus me kuvittelimme, että uudistukset vielä joskus toteutuisivat.”

MUTTA.

Nyt jäljellä on vain kleptokratia, varkaiden valtakunta, jota johtaa yksi mies.

Sotapropagandan kärki suunnataan poliittiseen johtoon ja yksilöidään yhteen henkilöön.

Sumeilematta Vladimir Putin asetetaan nyt samaan kaartiin kuin kymmenen entistä kleptokratiapresidenttiä, jotka ovat eniten rikastuttaneet itseään maailmassa (ks. Transparency International, v. 2004)

Äänessä kuuluu amerikkalaisen äärikonservatismin, teekutsujen, synkeä sointi, jolla on vankkaa kaikupohjaa myös Atlantin tällä puolella.

On sen vuoksi hyvä kysyä, eikö kleptokratia olekaan yleismaailmallinen, yleisinhimillinen pahe? Onko kleptomania (varastamishimo) vain venäläinen (itämainen) tai amerikkalainen (länsimainen) ilmiö? Mitä eroa on valtioiden salaisilla palveluilla (KGB:llä ja CIA:lla)? Kenen nimissä ne toimivat? Keitä ne palvelevat? Voiko demokratia olla vientitavaraa?

Vilkaisu Googleen ehkä selventää asiaa:

Kleptokratiassa lähes kaikki hallituksen mekanismit on tarkoitettu verottamaan kansaa, jotta kleptokraatit saisivat lisää varoja ja että ”hallitus” pysyisi vallassa. Kleptokraatit käyttävät usein rahanpesua ja salaisia pankkitilejä peittääkseen laittomat tulonsa. Kleptokratiat ovat yleensä diktatuureja, koska demokratia tekisi kleptokraattien toiminnasta vaikeampaa tai mahdotonta. Taloudellisesti kleptokratiat menestyvät yleensä erittäin huonosti korruptioon menevien varojen takia, joten ne ovat usein levottomia valtioita. Usein kleptokratia ei edes yritä ylläpitää vähäisintäkään oikeusvaltion julkisivua. Kleptokratiat voivat saada varoja toimintaansa myös väärinkäyttämällä luonnonvaroja.

Pata kattilaa soimaa – musta kylki kummallakin.