Kun johonkin porukkaan (F1-talliin,
futisjoukkueeseen tai puolueen johtoryhmään) valitaan uusi jäsen, hänellä on
edessään näytön paikka. Hänen on osoitettava valitsijoilleen, että hän täyttää
toiveet ja vaatimukset, joita häneen asetettiin.
Kun ollaan epävarmoja, voidaan asettaa koeaika,
sallia kuherruskuukausi. Mutta näytön paikka on aina edessä. Sitä ei voi
välttää.
Näytön paikalle voi joutua kuka tahansa,
milloin tahansa. Joko tahtoen, tarkoituksella, tai tahtomatta, vahingossa. Se
ei ole kiinni ajasta eikä paikasta – eikä myöskään yhteiskunnallisesta
asemasta.
”Aivan niin. Pahinkin diktaattori, Stalin,
Hitler, Pol Polt ja muut joutuvat sen eteen. Mutta sen sai varmaankin kokea
myös meidän kotiapulaisemme heti talvisodan jälkeen, vaikka hänellä oli niin
kaunis nimi. Vieno Unelma Utunen. Ei se myöskään ole siis nimestä kiinni. Eikä
sille paikalle joutuneen tarvitse aina itse ymmärtää, että häneltä vaaditaan
näyttöjä. Riittää, kun hoitaa vain tehtävänsä niin hyvin kuin osaa. Ehkä hän
vaatii näyttöä vain omalle itselleen, ei kenellekään muulle.”
Olimme ajautuneet keskustelemaan Viljo Vähäsen
kanssa tästä teemasta oikeastaan aivan sattumalta, kun Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan
professori Heikki Patomäki oli Uuden Suomen kolumnissaan ladannut
täyslaidallisen pääministeri Stubbia kohtaan ja väittänyt, että ”suunta on
kohti sotaa” ja kun EU:n sotilastiedustelun päällikkö Georgi Alafuzof oli
vihjaillut Hesarin haastattelussaan vähän samaan suuntaan.
Tarkoituksemme oli alun perin pohtia
(teoreettisella tasolla), mitä ”näytön paikka” oikein tarkoittaa. Kuka sen
paikan asettaa? Kenen ehdoilla menestyminen tai hylkääminen tapahtuu? Mikä on
paikan haltijan omaa rooli? Onko se vain välttämätön osa jatkuvasti käynnissä
olevaa valtataistelua? Pääseekö seepra koskaan irti juovistaan? etc.
Uuden Suomen ja Hesarin jutut johdattelivat
meidät kuitenkin konkretisoimaan teemaa, vaikka teoreettinen pohja jäi kovin
hataraksi.
Asetimme kolme kysymystä: (1) Milloin näytön
paikka alkoi? (2) Mikä on nykytilanne? ja (3) Mikä on mahdollinen lopputulos?
Sovimme, ettei perusteluja tarvitse esittää
emmekä ryhdy kaivelemaan faktoja. Niitähän on dsiljoona kappaletta aina
tarjolla
Yksinkertaista, eikö niin?
Koehenkilöiksi otimme (Viljon vaatimuksesta –
hänhän ei tunnetusti kuvia kumarra!) Aleksi Stubbin, Barack Obaman ja Vladimir
Putinin.
Viljo aloitti.
”On ne aika erilaisia tapauksia, vähän
yhteismitattomia. Mutta eräässä suhteessa he ovat kuitenkin samassa asemassa.
Näyttöä koskevat odotukset olivat tosi korkealla. Toiveiden tynnyri oli niitä
täynnä, mutta sen sisällä negatiiviset (epäonnistuminen) ja positiiviset
(onnistuminen) puntit olivat aika lailla tasoissa. Moni puristi nyrkkiä
taskussaan, mutta yhtä moni uskoi uuden, onnellisemman aja koittava. Aina arvaamaton
ja vaikeasti määriteltävä yleinen
mielipide painoin vaa’an kuitenkin positiiviselle puolelle. Kaikilla
kolmella oli siis lähtökohtaisesti hyvät mahdollisuudet onnistua.”
”Stubb on selvästi vasta koeajalla.
Nykytilannekin on epämääräinen, koska aikaa on ollut aivan liian vähän. Puheet
virheistä ja onnistumisista ovat ennenaikaisia. Varsinainen näytönpaikka on
vasta edessäpäin.”
”Minua on alkanut vähän säälittää Barack Obaman
asema. Näytön paikka on valumassa hukkaan. Hyvä onnikaan ei häntä voine enää pelastaa.
Teekutsujen huumaava tuoksu on liian voimakas. Tällä voi olla katastrofaaliset
seuraukset maailmanrauhaa ajatellen. Stubbin arviot Suomen asemasta EU:n
yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ovat kuin kärpäsen surinaa
elefantin korvissa tähän verrattuna. Ei niillä ole suurta merkitystä, joten
Patomäenkin lausahdukset ovat hieman ylimitoitettuja.”
”Sen sijaan professori Patomäen ajatukset viisaasta diplomatiasta näyttävät nyt
tärkeiltä. Hans Morgentauhun vedoten hän varottaa ajatuksesta asettaa itsensä
asemaan, josta ei voi päästä pois kasvojaan menettämättä ja josta ei voi edetä
ilman suuria ja vakavia riskejä.”
”Hän taisi ajatella Natoa.”
”Vaikein pala on Vladimir Putin. On mahdotonta
sanoa, milloin hänen näytön paikkansa alkoi, missä nyt ollaan ja mikä on
mahdollinen lopputulos. On kuitenkin aivan selvää, että sotilasliitto Nato ja
Euroopan Unioni käyttivät heti kylmän sodan päätyttyä oman näytön paikkansa
maksimaalisesti hyväkseen ottamalla Baltian maat sekä itäisen Keski-Euroopan
entiset sosialistiset maat siipiensä suojaan. Sen on täytynyt olla järkytys
Venäjälle ja siis myös Vladimir Putinille. Hän tuntee, että Venäjä jätettiin
omiin oloihinsa nuolemaan näppejään ja hoitamaan haavojaan.”
”Putinin osalta nykytilanne on se, että hänen
on kerättävä kaikin mahdollisin keinoin takaisin ne arvovallan rippeet, jotka
Naton näytön paikka eli tunkeutuminen Venäjän iholle on aiheuttanut. Tässä mielessä
Putin ja Obama ovat kyllä lähteneet soitellen kohti (suurta) sotaa.”
”Näytön paikallakin syy ja seuraus tahtovat
mennä sekaisin.”
”Lopputulos voi olla mikä tahansa. Tilanteesta
hyötyvät vain aseteollisuus ja asekauppa. Ehkäpä nekin tarvitsevat jälleen
selkeitä näytön paikkoja.”
”Onhan varsinaisesta maailmansodasta ehtinyt jo
kulua kohtuuttoman pitkä aika. Markkinamiesten taidot ovat ehkä jo alkaneet
ruostua!”
…
Viljo myös lopetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti