310. Pieni uskonsota 141129

”Arkadianmäellä syttyi eilen sota äänin 105-92. Kaksi arkajalkaa ei uskaltanut painaa nappia eikä puhemiehellä ollut siihen oikeutta. Tiukoillehan se meni, mutta pulinat pois. Kansa on käyttänyt valtaansa. Ohi konsuleiden. Sellaistahan suora demokratia on.”

Viljo Vähänen oli hieman tohkeissaan, kun kertoi päässeensä eduskunnan lehterille seuraamaan äänestystä sukupuolineuraalista avioliittolaista. Jono oli ulottunut kadulle saakka, mutta Viljo kertoi päässeensä sisälle aivan viimetingassa.

”Sateenkaariporukkaahan ne enimmäkseen olivat. Ei siihen jonoon montakaan evankelistaa mahtunut. Olihan se melkoisen värikäs sotaanlähtö.”

Noteerasimme kyllä Viljon kanssa, että uskonsota oli tosiasiassa vasta alkumetreillä, vaikka ensimmäinen portti ohitettiin nyt torvet soiden. Valmisteluthan olivat alkaneet jo paljon aikaisemmin, kun perustuslakiin liitettiin pykälä kansalaisaloitteesta.

”Nyt kansan väkevä koura sai ensimmäisen kerran otteen vallankahvasta! Mutta monta mutkaa on vielä edessä. Edustuksellisen demokratian päälinnaketta ei noin vain, yhdellä heitolla, valloiteta.”

Saimme kuitenkin aiheen pohtia uskonsotien olemusta. Nehän ovat olleet suuri riesa koko ihmiskunnalle vuosituhansien ajan.

Miljoonat ja miljoonat ihmishenget ovat niiden myötä nousseet Taivaan korkeuksiin tai vajonneet Helvetin syvyyksiin. Julmuuksien historia on lohdutonta luettavaa.

”Eduskunta raotti vain hieman uskonsotien raskasta esirippua. Sen taakse kätkeytyy tuhansia ja tuhansia nimikkeitä, joiden alle hautautuu ääretön määrä tuskaa ja julmuutta. Ristiretket, uskonpuhdistuksen jälkeiset sodat ja  kolmekymmentävuotinen sota ovat jo vaipuneet menneisyyden hämärään, kun uudet uskonsodat ovat vallanneet näyttämön. Uuden ajan katastrofaaliset maailmansodatkin olivat vain jonkinlainen välivaihe uskonsotien armottomassa ketjussa, kunnes pohjaton viha on jälleen nostanut päätään uusien nimikkeiden sekamelskasta. Geopolitiikan ja geostrategian nousu uusille sotanäyttämöille. Terrorisminvastainen sota ja mitä niitä nyt onkaan. Kaikkien takaa löytyy uskonsotien siemen. Vääräuskoisten nujertaminen. Kosto …”

Viljo oli jälleen vauhdissa. Hän oli kuin Raamatun Saarnaaja.

Raamattuunhan eduskunnan äänestyksessä vähemmistöön jääneetkin nyt vetoavat. Sieltähän löytyy perusteluja joka lähtöön.

Kuten tämä: Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivää kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa. (Jeremiaan kirje 1.10-11)

Tai tämä: Väärä voitto tekee viisaankin hulluksi, lahjonta turmelee mielen. On parempi lopettaa puhuminen kuin aloittaa, maltti on mahtailua parempi. Älä vähällä vihastu, sillä kauna pesiytyy tyhmän rintaan. (Saarnaajan kirja 7.7-9).

Pienestä uskonsodastakin voi nousta paksu savu. Liekkejäkin voi näkyä.

309. Romahdus 141124

Viljo Vähänen kertoi heränneensä keskellä yötä romahdukseen. Ritva Salmen isokokoinen akvarelli Omenahuone oli pudonnut hänen sänkynsä viereiseltä seinältä suurella rysähdyksellä. Lasi oli mennyt tuhansiksi pirstaleiksi ja maalaukseen oli tullut peukalonkärjen suuruinen reikä.

Siihen olivat yöunetkin karisseet.

”Ensin tietysti vähän säikähdin, että mikä se oli, mutta asia selvisi hetkessä. Metallinen lanka oli murtunut toisesta pidikkeestään ja taulu oli iskeytynyt lattiaan vinossa asennossa, jolloin jokin lasipiikki oli repäissyt reiän yhden omenan kylkeen. Siniset kehyksetkin olivat hieman liikahtaneet liitoksistaan. Ehdin jo heti tuoreeltaan harmitella, että siihen meni hieno maalaus, mutta kun sain taulun ylös lattialta ja korjasin kiinnitykset, ajattelin, etteivät lasin puuttuminen ja reikä ehkä olleetkaan niin suuri katastrofi, vaan että Omenahuone oli vain muuttanut olomuotoaan ja että voisin nimetä sen uudelleen – Reikä omenahuoneessa – jolloin sen elämässä alkaisi vain uusi jakso …

Se oli tyypillistä Viljoa. Romahduksen ei tarvitse merkitä lopullista tuhoa, vaan siihen voi sisältyä myös uuden alun siemen.

”Mutta romahduksen syyt olisi kyllä hyvä selvittää”, Viljo jatkoi. ”Miksi Omenahuone putosi? Vaikka se ei tuhoutunut, olisi hyvä tietää, mitä tapahtui ja miksi. Miksi lanka murtui? Miksi keskellä yötä? Oliko sillä jokin tarkoitus? Liittyikö siihen jokin viesti? …

Tästä ajauduimme pohtimaan syitä ja seurauksia. Oliko joku syyllinen Omenahuoneen romahdukseen? Vai oliko se vain sattuma? Onko sattumia olemassa? Eikö kaikella ole jokin merkitys? etc.

Viljo sanoi tutkineensa tarkasti raskaan akvarellinsa kiinnikkeet. Miten metallilanka oli kiinnitetty? Kuinka lasi, joka lisäsi huomattavasti taulun painoa, oli naulattu paikoilleen?

”Kaikki oli tehty suurella huolella, taitavasti, ammattimaisesti. Mutta silti metallilanka oli murtunut. Sen jälkeen, kun olin ripustanut Omenahuoneen makuuhuoneeni seinälle, en ollut liikutellut sitä koskaan. Pölyt olin kyllä pyyhkinyt silloin tällöin, mutta muutoin se oli saanut olla aivan rauhassa. ”

Tauko.

”Mutta sitten ajattelin länsimetroa! Nehän jyristelivät vuosi sitten meidänkin talon alta niin, että lasit melkein helisivät. Käviväthän ne tarkistamassa ennen töiden alkua ja niiden jälkeen, onko seinissä halkeamia, mutta eiväthän ne taulujen taakse kurkistaneet. Eivät tietenkään. Mutta on tietysti mahdollista, että Omenahuoneen metallilanka alkoi tuohon aikaan hankautua poikki ja katkesi sitten ennen aikojaan, vanhuuttaan, ja taulu romahti keskellä yötä ilman ennakkovaroitusta.”

- Et kai kuvittele saavasi Länsimetrolta jotakin korvausta?

”En tietenkään. Eihän se niiden syytä voinut olla. Tämä oli vain teoreettista pohdintaa. Mutta samaan henkeen tässä voi pohtia, että jonkinlainen rakennevirhehän Omenahuoneessa varmaankin oli. Lujuuslaskelmissa ei ollut otettu huomioon Länsimetron kaivamista!

Ja vaikka tässä tapauksessa seurauksena ei ollut muita henkilövaurioita kuin minun yöuneni katkeaminen – kukaan ei loukkaantunut eikä kukaan kuollut – ja  ainevauriotkin jäivät aika kohtuullisiksi: lasin rikkoutuminen ja metallilangan katkeaminen sekä akvarelliini syntynyt reikä, jota tuskin taitavinkaan konservaattori pysyisi korjaamaan, jotakin aihetta vahingonkorvaukseen (jonka hinnan joku vakuutusjuristi voisi varmasti määritellä) oli syntynyt. Korjauksia en tule kuitenkaan vaatimaan, vaikka jokin kotivakuutukseni pykälä saattaisi antaa niihin aihetta, mutta rakennevirheistä voisimme kuitenkin vielä jatkaa.”

- Aivan. Romahdusten syiksihän selviää usein jokin rakennevirhe …

”Kuten esimerkiksi Neuvostoliiton romahduksessa? Sinähän väitit yli 20 vuotta sitten, että siinä tapahtui isänmurha. (Weijo Pitkänen: ”Isänmurha idässä. Pohdintoja itäisen Keski-Euroopan ’kansojen syksyn’ 1989 ymmärtämiseksi”, Ulkopoliittisen Instituutin julkaisuja nro 5). Onhan se hiukkasen suurempi tapahtuma kuin Omenahuoneen romahtaminen, mutta yhtä kaikki, jonkinlaisesta rakennevirheestähän siinäkin oli kysymys. Hinta vain oli triljoona kertaa korkeampi kuin minun yöuneni  katkeamisessa. Ja vahingonkorvaukset samaa luokkaa. Kaksinapaiseen turvallisuusjärjestelmään syntyi reikä, jonka paikkaaminen on osoittautunut äärimmäisen hankalaksi. Suurta konservaattoria ei ole löytynyt (YK, Nato tai EU eivät ole siinä onnistuneet) eikä taulun omistaja (ihmiskunta) tunnu mielellään taipuvan siihen ajatukseen, että nyt olisi syntynyt uusi taideteos ja että maapallolla olisi alkanut uusi elämänvaihe – reikä Aatamin ja Eevan puutarhassa.”

- Oukei. Tässä sitaatti johtopäätöksistäni.

Neuvostoimperiumin romahtaminen on maailmanhistoriallinen tapahtuma. Otaksuttavasti se on merkitykseltään yhtä syvällinen kuin aikaisempien ”maailmanvaltakuntien” vastaavanlainen nousua ja tuhoutuminen, ellei järkyttävämpikin. Näin sen vuoksi, että imperiumi täytti tosiasiallisesti lähes koko maapallon, vaikka sille saatettiin piirtää jokseenkin selkeät, maantieteelliset rajat. Ei voida kuitenkaan osoittaa, että ’itäblokki’ olisi ollut ihmiskunnan tai laajemmin ottaen kaiken elollisen kannalta sen tuhoisampi kuin mikään aikaisempi imperiumi, eikä vallitse yksimielisyyttä siitä, että jäljelle jäänyt ”länsiblokki” olisi maapallolla jatkuvan inhimillisen elämän kannalta jollakin tavalla arvokkaampi tai parempi kuin ’vihollinen’, jonka se kylmässä sodassa voitti.

308. Tuonen viita 141120

Kuolema koskettaa aina. Sitä herkemmin, mitä lähempää viikate heilahtaa. Kaukainen välähdys on kuin elosalama. Se ei kuulu eikä se jätä jälkeä. Mutta kun elävää ruohoa kaatuu läheisessä ystäväpiirissä, sydänjuuretkin liikahtavat.

Näin minulle on käynyt kesän värien sammuessa ja pimeyden hiipiessä kotinurkilleni.

Kuusi ystävääni saivat lähes peräjälkeen kokea suuren tapahtuman, josta minulla on vain aavistus, ei tietoa. He ovat siis monin verroin rikkaampia kuin minä. Ja minulle jää vain toive, että pääsisin joskus rupattelemaan heidän kanssaan asiasta.

Tasavertaisena. Silmästä silmään.

En vaivaa nyt kuitenkaan arvoisia lukijoitani elämänkerroilla, kuudella surutarinalla, koska sellaisille blogissani ei ole tilaa.

Muistutan vain, että blogini on tarkoitettu päiväkirjani liitteeksi, ei keskustelufoorumiksi – paitsi omalle itselleni.

Siksi kirjoita nyt tähän kuusi tapausta, jotka jäävät teille arvoituksellisiksi ja joiden merkitystä saatan joskus – vuosien kuluttua – itsekin vain arvailla, ehkä ihmetelläkin.

Tapaukset eivät ole aikajärjestyksessä. Niistä on turha myöskään etsiä arvojärjestystä. Ne ovat nimettömiä akvarelleja.

(1) Ensimmäinen tapaus

Tuonen lehto

Keltaisten ruusujen meri peitti hymysi, kun seisoit proomun reunalla tuoksuvien juhannuskoivujen keskellä. Se jäi arvoitukseksi myös niille, jotka luulivat tuntevansa sinut ja niille, jotka näkivät vuosikymmeniä sitten, kuinka panttikonttorin puiset numeromerkit kilahtivat aina oikeaan pesäänsä. Ethän sinä tietenkään voinut tietää, kuinka urhonkieppi tehdään renkailla, mutta rohkeutta ei sinulta puuttunut. Ei totisesti, vaikka jouduit sen jälkeen katselemaan maailmaa valkoisen sukeltajankypärän sisältä. Ja kun linkkuveitsi välähti yöllä, et hätääntynyt. Annahan olla. Miehän tässä.

(2) Toinen tapaus

Öinen lehto

Sinnekö aurinko, iltalintu, sydänkäpyseni. Sinnekö elämän pitkävene, airot, keskituhto ja tappi, johon olin pusertanut kaikki elämäni tuskat. Sinnekö sydän, josta olivat vain riekaleet jäljellä.

Rakas. Istu vierelleni.  Huomenna paistaa päivä.

(3) Kolmas tapaus

Siel on lapsen lysti olla

Kuin hiukkanen iäisyyttä muurien keskellä, suojassa, vain mustat pilvet taivaanrannalla. Siinä me elimme, sodan sylissä, korvissa teräksen soitto ja silmissä ruudin katkera sauhu, mutta sydämessä lempeä laulu. Vain palanen taivasta ja enkelin siniset helmat peittonamme.

Tuulet kait Sinutkin joskus saattavat hautaan, veljeni. Tuulet kait Sinutkin joskus ottavat syliinsä ennen kuin astut virran yli. Tuulet kait Sinutkin, sacre bleu, ottavat mukaasi, vaikka sydämesi lyö nyt niin raskaasti.

(4) Neljäs tapaus

Illan tullen tuuditella

Kun kevät tahtoo viekoitella Sinut tuoksuville kedoille, hämyisen metsän siimekseen, muista, että hän jää yksin. Kun lempeät laineet hyväilevät hipiääsi ja uumasi painuvat kallion kuumaan pintaan, hänelläkin on hyvä olla. Kun kirkkaiden voimien väkevä huuma tunkeutuu solu solulta läpi hänen olemuksensa, älä hylkää häntä.

Jokainen meistä joutuu aikanaan katsomaan, kuinka elämän voimat uupuvat, kuinka syksyinen järvi painuu jään alle, kuinka pakkanen nostaa valkoiset kutrinsa silmien eteen.

Jokainen meistä joutuu aikanaan katsomaan omaa elämäänsä suoraan silmiin.

(5) Viides tapaus

Tuonen viita

Pienet enkelit istuivat sinisillä vuorilla, kun maa huusi ja yksi hiljainen kuunteli yrittäen kosketella sormillaan taivasta. Ethän anna sen pudota.

Aina silloin, kun aurinko laskee ulapan syliin ja päivä nukahtaa hetkeksi, ajatus saa siivet ja sydän täyttyy muistoilla.

Aina silloin, kun aalto murtuu rannan kallioihin ja uusi päivä herää henkiin, ajatus saa siivet ja sydän täyttyy toiveilla.

Onneksi elämälle on suotu se suuri lahja, että se jatkuu aamusta iltaan, yli pimeän yön läpi valoisan kesän.

(6) Kuudes tapaus

Kaukana kavala maailma

Otin hiljaisuuden kämmenelleni ja puristin sen sydäntäni vasten. Taivaalla lensi punaisia ja mustia pilviä.

307. Ex oriente lux 141115

Viljo Vähänen kertoi heränneensä tänä aamuna kello 03.01 mikrovaltio Risjon sohvalta. Se tuntui (Viljon mielikuvituksenkin huomioon ottaen) aika uskomattomalta, mutta vähitellen minun oli annettava periksi, kun hän luki otteita Risjon perustuslaista ja oli päässyt kohtaan kansallislaulu.

 "Aurinko nousee idästä ja laskee lännen puoleen. Kukahan se sitten laulelee kun tämä poika kuolee?" (Laulun sävel on vapaa. Jokainen saa siis laulaa sen omalla sävelellään)

Jaha.

Vai että sellainen monarkia.

”Kyllä vain”, Viljo jatkoi. ”Sen asukasluku on kuusi (6) ja pääkaupunki Pieksämäki.”

Ahaa.

- Aamulla tietysti soi Juice Leskisen & Grand Slamin Bluesia Pieksämäen asemalla.

”No, ei soinut, eikä laulettu Tarzanin kalsareistakaan, kun ajateltiin naapureita. Auringon nousuun oli aikaa vielä yli viisi tuntia, kun heräsin. Mutta kait sä tiedät, että Risjon kansallislintu on nostokurki ja kansallisruoka makaronilaatikko oliivien kera.”

- Joo, joo. Ja varmaan silläkin on hallitus ja pääministeri. Ja ulkoministeri. Ja presidentti.

”Ei ole. Sen hallitusmuoto on yksinvaltius ja se on ottanut kansallispäiväkseen sen päivän, jolloin Kajaanin linna antautui pitkän piirityksen jälkeen eli 24.2.1716. Silloin elettiin isovihan aikoja, jolloin kasakat ryöstivät kaiken, minkä vain käsiinsä saivat. Kun Viipuri oli vallattu venäläiset sotilaat ottivat kaduilla tapaamansa naiset ja lapset kiinni ja käyttivät heitä palveluväkenä taloissaan. Jotkut kasakat kuljettivat näitä kotiorjiaan Pietariin, jossa myivät heitä varsin halvalla hinnalla.”

(Tässä vaiheessa oli selvää, että Viljo Vähänen oli lukenut Googlesta artikkelin mikrovaltio Risjon kaksoismonarkiasta eikä hänen tarvinnut enää mustuttaa, mitä tasavallan presidentti oli sanonut kasakoista).

Mutta sen sijaan jysähdimme keskustelemaan siitä, tuleeko valo todellakin aina idästä ex oriente lux ja  laki lännestä ex occidente lex, kuten vanha sanonta kuuluu.

- Tuleeko idästä tunne ja lännestä järki? Jotenkin nämä asiat ovat menneet tänä päivänä solmuun, sotkeutuneet keskenään.

Viljolla oli selitys jo valmiina.

”Disinformaation aalto on sotkenut tämänkin asian. Tänä päivänä on mahdotonta sanoa, kummasta suunnasta totuus tulee. Kuka puhuu totta? Ilma on täynnä pelkkää hämärää. Se kiristää asenteita. Se ruokkii epäluuloja. Siinä ilmapiirissä kaivetaan esiin vanhoja sotakirveitä. Keskustelu kulkee pitkin juoksuhautoja. Totuuden siemenetkin näyttävät lentäneen taivaantuuliin.”

Viljo piti pitkän tauon. Mietti.

Olimme molemmat lukeneet uutisen Peter Pomerantsevin ja Michael Weissin raportista The Menace of Unreality: How the Kremlin Weaponizes Information, Culture and Money, mutta vain uutisen, emme itse raporttia.

Sen mukaan ”Venäjä käyttää tehokkaan häikäilemättömästi informaatiota, kulttuuria ja taloussuhteita aseina omien valtapyrkimystensä edistämiseksi. Tuore raportti esittelee Kremlin käynnistämän valtapolitiikan uusia keinoja, jotka ovat osa nykyaikaista epälineaarista tai hybridisodankäyntiä. Venäjä hyödyntää tehokkaasti liberaaleissa demokratioissa pyhinä arvoina pidettyä ilmaisuvapautta ja tiedonkulun vapautta kylvääkseen eri väyliä pitkin disinformaatiota.”

Varmemmaksi vakuudeksi uutisessa kerrotaan vielä Kremlin tiedustelu- ja sotilasasiantuntijoiden omaksuneen ”uudenlaisen informaatiokäsitteen”. Siinä informaatiota ei käytetä taivuttelun ja vakuuttelun, julkisen diplomatian tai propagandan välineenä, vaan ”informaatiosta on tullut hämmentämisen, kiristyksen, lannistamisen ja halvaannuttamisen väline.”

Raportissa varoitetaan uutisen mukaan siitä, että ”Kreml käyttää maailmanlaajuisten markkinoiden avoimuutta keinona hyödyntää rahaa, kauppaa ja energiaa ulkopoliittisena aseena".

Viljo Vähänen katkaisi lopulta hiljaisuuden.

”Voi hyvä Sylvi! Tässäkö on nyt järjen valo lännestä? Siinähän on pelkkää tunteen paloa! Ovat katsoneet peiliin ja pelästyneet näkemäänsä! En käynyt entisessä elämässäni CIA:n peruskursseilla, mutta sellainen tunne jää, että Institute of Modern Russia –tutkimuslaitoksen tutkijat ovat kopioineet vanhoja luentomonisteita.”

- Mutta entäpä jos nyt syyllistyt synkistelyyn. Eikö kavereiden raportissa ole yhtään valon välähdystä?

”No, en minä ainakaan sellaista löydä. He puhuvat mediayritysten peruskirjasta, jossa määriteltäisiin ei-hyväksyttävän ja hyväksyttävän mediakäyttäytymisen rajat, jonka perusteella tietoista harhautusta harjoittavat tiedotusorganisaatiot suljettaisiin tiedotusvälineiden yhteisön ulkopuolelle. Sehän on täyttää roskaa. Uusliberalistista vouhotusta. Teekutsujen rupattelua. Ja että pitäisi perustaa disinformaatiovaltuutettujen virkoja! Siis ex occidente lex!”

Caveat consules