perjantai 14. marraskuuta 2014

307. Ex oriente lux 141115

Viljo Vähänen kertoi heränneensä tänä aamuna kello 03.01 mikrovaltio Risjon sohvalta. Se tuntui (Viljon mielikuvituksenkin huomioon ottaen) aika uskomattomalta, mutta vähitellen minun oli annettava periksi, kun hän luki otteita Risjon perustuslaista ja oli päässyt kohtaan kansallislaulu.
 "Aurinko nousee idästä ja laskee lännen puoleen. Kukahan se sitten laulelee kun tämä poika kuolee?" (Laulun sävel on vapaa. Jokainen saa siis laulaa sen omalla sävelellään)
Jaha.
Vai että sellainen monarkia.
”Kyllä vain”, Viljo jatkoi. ”Sen asukasluku on kuusi (6) ja pääkaupunki Pieksämäki.”
Ahaa.
- Aamulla tietysti soi Juice Leskisen & Grand Slamin Bluesia Pieksämäen asemalla.
”No, ei soinut, eikä laulettu Tarzanin kalsareistakaan, kun ajateltiin naapureita. Auringon nousuun oli aikaa vielä yli viisi tuntia, kun heräsin. Mutta kait sä tiedät, että Risjon kansallislintu on nostokurki ja kansallisruoka makaronilaatikko oliivien kera.”
- Joo, joo. Ja varmaan silläkin on hallitus ja pääministeri. Ja ulkoministeri. Ja presidentti.
”Ei ole. Sen hallitusmuoto on yksinvaltius ja se on ottanut kansallispäiväkseen sen päivän, jolloin Kajaanin linna antautui pitkän piirityksen jälkeen eli 24.2.1716. Silloin elettiin isovihan aikoja, jolloin kasakat ryöstivät kaiken, minkä vain käsiinsä saivat. Kun Viipuri oli vallattu venäläiset sotilaat ottivat kaduilla tapaamansa naiset ja lapset kiinni ja käyttivät heitä palveluväkenä taloissaan. Jotkut kasakat kuljettivat näitä kotiorjiaan Pietariin, jossa myivät heitä varsin halvalla hinnalla.”
(Tässä vaiheessa oli selvää, että Viljo Vähänen oli lukenut Googlesta artikkelin mikrovaltio Risjon kaksoismonarkiasta eikä hänen tarvinnut enää mustuttaa, mitä tasavallan presidentti oli sanonut kasakoista).
Mutta sen sijaan jysähdimme keskustelemaan siitä, tuleeko valo todellakin aina idästä ex oriente lux ja  laki lännestä ex occidente lex, kuten vanha sanonta kuuluu.
- Tuleeko idästä tunne ja lännestä järki? Jotenkin nämä asiat ovat menneet tänä päivänä solmuun, sotkeutuneet keskenään.
Viljolla oli selitys jo valmiina.
”Disinformaation aalto on sotkenut tämänkin asian. Tänä päivänä on mahdotonta sanoa, kummasta suunnasta totuus tulee. Kuka puhuu totta? Ilma on täynnä pelkkää hämärää. Se kiristää asenteita. Se ruokkii epäluuloja. Siinä ilmapiirissä kaivetaan esiin vanhoja sotakirveitä. Keskustelu kulkee pitkin juoksuhautoja. Totuuden siemenetkin näyttävät lentäneen taivaantuuliin.”
Viljo piti pitkän tauon. Mietti.
Olimme molemmat lukeneet uutisen Peter Pomerantsevin ja Michael Weissin raportista The Menace of Unreality: How the Kremlin Weaponizes Information, Culture and Money, mutta vain uutisen, emme itse raporttia.
Sen mukaanVenäjä käyttää tehokkaan häikäilemättömästi informaatiota, kulttuuria ja taloussuhteita aseina omien valtapyrkimystensä edistämiseksi. Tuore raportti esittelee Kremlin käynnistämän valtapolitiikan uusia keinoja, jotka ovat osa nykyaikaista epälineaarista tai hybridisodankäyntiä. Venäjä hyödyntää tehokkaasti liberaaleissa demokratioissa pyhinä arvoina pidettyä ilmaisuvapautta ja tiedonkulun vapautta kylvääkseen eri väyliä pitkin disinformaatiota.”
Varmemmaksi vakuudeksi uutisessa kerrotaan vielä Kremlin tiedustelu- ja sotilasasiantuntijoiden omaksuneen ”uudenlaisen informaatiokäsitteen”. Siinä informaatiota ei käytetä taivuttelun ja vakuuttelun, julkisen diplomatian tai propagandan välineenä, vaan ”informaatiosta on tullut hämmentämisen, kiristyksen, lannistamisen ja halvaannuttamisen väline.”
Raportissa varoitetaan uutisen mukaan siitä, että ”Kreml käyttää maailmanlaajuisten markkinoiden avoimuutta keinona hyödyntää rahaa, kauppaa ja energiaa ulkopoliittisena aseena".
Viljo Vähänen katkaisi lopulta hiljaisuuden.
”Voi hyvä Sylvi! Tässäkö on nyt järjen valo lännestä? Siinähän on pelkkää tunteen paloa! Ovat katsoneet peiliin ja pelästyneet näkemäänsä! En käynyt entisessä elämässäni CIA:n peruskursseilla, mutta sellainen tunne jää, että Institute of Modern Russia –tutkimuslaitoksen tutkijat ovat kopioineet vanhoja luentomonisteita.”
- Mutta entäpä jos nyt syyllistyt synkistelyyn. Eikö kavereiden raportissa ole yhtään valon välähdystä?
”No, en minä ainakaan sellaista löydä. He puhuvat mediayritysten peruskirjasta, jossa määriteltäisiin ei-hyväksyttävän ja hyväksyttävän mediakäyttäytymisen rajat, jonka perusteella tietoista harhautusta harjoittavat tiedotusorganisaatiot suljettaisiin tiedotusvälineiden yhteisön ulkopuolelle. Sehän on täyttää roskaa. Uusliberalistista vouhotusta. Teekutsujen rupattelua. Ja että pitäisi perustaa disinformaatiovaltuutettujen virkoja! Siis ex occidente lex!”
Caveat consules













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti