Viljo
Vähänen kertoi heränneensä keskellä yötä romahdukseen. Ritva Salmen isokokoinen
akvarelli Omenahuone oli pudonnut
hänen sänkynsä viereiseltä seinältä suurella rysähdyksellä. Lasi oli mennyt
tuhansiksi pirstaleiksi ja maalaukseen oli tullut peukalonkärjen suuruinen
reikä.
Siihen
olivat yöunetkin karisseet.
”Ensin
tietysti vähän säikähdin, että mikä se oli, mutta asia selvisi hetkessä. Metallinen
lanka oli murtunut toisesta pidikkeestään ja taulu oli iskeytynyt lattiaan
vinossa asennossa, jolloin jokin lasipiikki oli repäissyt reiän yhden omenan
kylkeen. Siniset kehyksetkin olivat hieman liikahtaneet liitoksistaan. Ehdin jo
heti tuoreeltaan harmitella, että siihen meni hieno maalaus, mutta kun sain
taulun ylös lattialta ja korjasin kiinnitykset, ajattelin, etteivät lasin
puuttuminen ja reikä ehkä olleetkaan niin suuri katastrofi, vaan että Omenahuone oli vain muuttanut
olomuotoaan ja että voisin nimetä sen uudelleen – Reikä omenahuoneessa – jolloin sen elämässä alkaisi vain uusi jakso
…
Se oli
tyypillistä Viljoa. Romahduksen ei tarvitse merkitä lopullista tuhoa, vaan
siihen voi sisältyä myös uuden alun siemen.
”Mutta
romahduksen syyt olisi kyllä hyvä selvittää”, Viljo jatkoi. ”Miksi Omenahuone putosi? Vaikka se ei
tuhoutunut, olisi hyvä tietää, mitä tapahtui ja miksi. Miksi lanka murtui?
Miksi keskellä yötä? Oliko sillä jokin tarkoitus? Liittyikö siihen jokin
viesti? …
Tästä
ajauduimme pohtimaan syitä ja seurauksia. Oliko joku syyllinen Omenahuoneen romahdukseen? Vai oliko se
vain sattuma? Onko sattumia olemassa? Eikö kaikella ole jokin merkitys? etc.
Viljo
sanoi tutkineensa tarkasti raskaan akvarellinsa kiinnikkeet. Miten metallilanka
oli kiinnitetty? Kuinka lasi, joka lisäsi huomattavasti taulun painoa, oli
naulattu paikoilleen?
”Kaikki
oli tehty suurella huolella, taitavasti, ammattimaisesti. Mutta silti
metallilanka oli murtunut. Sen jälkeen, kun olin ripustanut Omenahuoneen makuuhuoneeni seinälle, en ollut
liikutellut sitä koskaan. Pölyt olin kyllä pyyhkinyt silloin tällöin, mutta
muutoin se oli saanut olla aivan rauhassa. ”
Tauko.
”Mutta
sitten ajattelin länsimetroa! Nehän jyristelivät vuosi sitten meidänkin talon
alta niin, että lasit melkein helisivät. Käviväthän ne tarkistamassa ennen
töiden alkua ja niiden jälkeen, onko seinissä halkeamia, mutta eiväthän ne
taulujen taakse kurkistaneet. Eivät tietenkään. Mutta on tietysti mahdollista,
että Omenahuoneen metallilanka alkoi
tuohon aikaan hankautua poikki ja katkesi sitten ennen aikojaan, vanhuuttaan,
ja taulu romahti keskellä yötä ilman ennakkovaroitusta.”
- Et kai
kuvittele saavasi Länsimetrolta jotakin korvausta?
”En
tietenkään. Eihän se niiden syytä voinut olla. Tämä oli vain teoreettista
pohdintaa. Mutta samaan henkeen tässä voi pohtia, että jonkinlainen
rakennevirhehän Omenahuoneessa
varmaankin oli. Lujuuslaskelmissa ei ollut otettu huomioon Länsimetron
kaivamista!
Ja
vaikka tässä tapauksessa seurauksena ei ollut muita henkilövaurioita kuin minun
yöuneni katkeaminen – kukaan ei loukkaantunut eikä kukaan kuollut – ja ainevauriotkin jäivät aika kohtuullisiksi:
lasin rikkoutuminen ja metallilangan katkeaminen sekä akvarelliini syntynyt
reikä, jota tuskin taitavinkaan konservaattori pysyisi korjaamaan, jotakin
aihetta vahingonkorvaukseen (jonka hinnan joku vakuutusjuristi voisi varmasti
määritellä) oli syntynyt. Korjauksia en tule kuitenkaan vaatimaan, vaikka jokin
kotivakuutukseni pykälä saattaisi antaa niihin aihetta, mutta rakennevirheistä
voisimme kuitenkin vielä jatkaa.”
- Aivan.
Romahdusten syiksihän selviää usein jokin rakennevirhe …
”Kuten
esimerkiksi Neuvostoliiton romahduksessa? Sinähän väitit yli 20 vuotta sitten,
että siinä tapahtui isänmurha. (Weijo
Pitkänen: ”Isänmurha idässä. Pohdintoja itäisen Keski-Euroopan ’kansojen
syksyn’ 1989 ymmärtämiseksi”, Ulkopoliittisen Instituutin julkaisuja nro 5). Onhan
se hiukkasen suurempi tapahtuma kuin Omenahuoneen
romahtaminen, mutta yhtä kaikki, jonkinlaisesta rakennevirheestähän
siinäkin oli kysymys. Hinta vain oli triljoona kertaa korkeampi kuin minun
yöuneni katkeamisessa. Ja
vahingonkorvaukset samaa luokkaa. Kaksinapaiseen turvallisuusjärjestelmään
syntyi reikä, jonka paikkaaminen on osoittautunut äärimmäisen hankalaksi.
Suurta konservaattoria ei ole löytynyt (YK, Nato tai EU eivät ole siinä onnistuneet)
eikä taulun omistaja (ihmiskunta) tunnu mielellään taipuvan siihen ajatukseen,
että nyt olisi syntynyt uusi taideteos ja että maapallolla olisi alkanut uusi
elämänvaihe – reikä Aatamin ja Eevan
puutarhassa.”
- Oukei.
Tässä sitaatti johtopäätöksistäni.
Neuvostoimperiumin
romahtaminen on maailmanhistoriallinen tapahtuma. Otaksuttavasti se on
merkitykseltään yhtä syvällinen kuin aikaisempien ”maailmanvaltakuntien”
vastaavanlainen nousua ja tuhoutuminen, ellei järkyttävämpikin. Näin sen
vuoksi, että imperiumi täytti tosiasiallisesti lähes koko maapallon, vaikka
sille saatettiin piirtää jokseenkin selkeät, maantieteelliset rajat. Ei voida
kuitenkaan osoittaa, että ’itäblokki’ olisi ollut ihmiskunnan tai laajemmin
ottaen kaiken elollisen kannalta sen tuhoisampi kuin mikään aikaisempi
imperiumi, eikä vallitse yksimielisyyttä siitä, että jäljelle jäänyt
”länsiblokki” olisi maapallolla jatkuvan inhimillisen elämän kannalta jollakin
tavalla arvokkaampi tai parempi kuin ’vihollinen’, jonka se kylmässä sodassa
voitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti