Sisällissodan
järkytysten keskellä, vuonna 1918, Tyko Konstantin Sallinen (1879-1955),
lestadiolaisen räätälin ja käännyttäjäpapin poika, viimeisteli kaksi
maalaustaan Jytkyt ja Hihhulit, joista oli tuleva suomalaisen
ekspressionismin kuuluisuuksia.
Sallinen
herätti aikanaan suuria tunteita. Häntä pidettiin perinteiden murskaajana eikä
hänellä ollut paljon ymmärtäjiä. Hän rikkoi rujolla maalaustyylillään kultakauden
mestareiden luomat ihmiskuvauksen kauniit mallit. Primitiivisyys oli hänelle tärkeämpää
kuin eleganssi.
Hänen
kielenkäyttönsäkin aiheutti närkästystä. Kerrotaan, että kerran hänet potkaistiin
ulos taiteilijaseuran kokouksesta, kun hän tuli nimittäneeksi sen
kunnianarvoista puheenjohtajaa, Akseli Gallen-Kalelaa ”paskahousuksi”.
Suurikokoiset
Jytkyt (114,5 × 138 cm ) ja Hihhulit
(168 × 185 cm) kuvasivat tavallisen kansan perustunteita
suuren hädän keskellä. Pelkoa ja toivoa. Iloa ja hullaantumista. Arkipäivän
valoista hetkeä ja uskonnollista hurmosta.
Taidekriitikot
ovat nähneet niissä taiteilijan oman lapsuuden valoja ja varjoja sekä rikki
revenneen yhteiskunnan perimmäisiä tuntoja.
Tämä
kaikki asetettuna tummasävyisen, vahvan ekspressionismin raameihin.
”Ihmettelin
Timo Soinin habitusta aamutelevisiossa vain päivää ennen persujen puoluekokouksen alkua. Näytti siltä kuin hän olisi tullut
Turun torille suoraan Tyko Sallisen Krapula-nimisestä
ateljeesta, jonka vieressä oli Jalmari Ruokokosken ateljeetalo Humala. Harmaantuneen parransängen
tarkoituksena saattoi olla mielikuva kansanmiehestä,
mutta kyllä se minusta vaikutti enemmänkin huolestumisen merkiltä. Pitihän
hänen antaa medialle jokin selvitys pitkästä vaitiolostaan ja siitä, että
puolue huojuu kuin korttitalo myrskyn keskellä.”
Viljo
Vähäsen ensimmäinen raportti Perussuomalaisten 20-vuotisjuhlakokouksesta oli
odotusten mukainen.
Värikylläinen.
Hän
kertoi matkanneessa Aboa Vetukseen siinä
tarkoituksessa, että löytyisikö Tyko Sallisen ja Timo Soinin jytkyjen väliltä joitakin yhteisiä
piirteitä, vaikka ne sijoittuvat aikajanalla melko kauaksi toisistaan ja vaikka
ne painivat vähän eri sarjoissa. Tyko S. kuvataiteissa ja Timo S. politiikassa.
Avainsana oli jytky, jonka ansiosta Tyko Sallisesta ja
hänen marraskuun ryhmästään tuli
kuuluisa suomalaisissa taidepiireissä ja joka avasi Timo Soinille tien
korkealle maansa poliittisessa hierarkiassa. Ulkoministeriksi.
- Totta. Kyllä habituksella
on politiikassa aina ollut tietty paino ja merkitys. Puolue on johtajansa
näköinen. Ajattele vain Hitlerin viiksiä tai Churchillin sikaria. En kuitenkaan
usko, että Soinin aamuparralla tulisi olema yhtä suurta symboliarvoa … mutta
Sallisen molemmilla maalauksilla ja Soinin pyrkimyksellä olla aito suomalainen on sama lähtökohta.
Kapina systeemiä vastaan. Se vetää
puoleensa kuin kärpäspaperi helteisellä kesäverannalla. Siinä on oma hohtonsa.
Ja se kestää niin kauan kuin houkuttelevaa tuoksua riittää … mutta sitten, kun
se loppuu … se loppuu.
”Aivan. Tyko Sallisen Jytkyjä voi nyt käydä ihailemassa
Ateneumissa ja Soinin jytkylläkin
tulee varmasti olemaan jokin paikka poliittisen historian kuvagalleriassa.”
- Arveletko siis, että
kärpäspaperin haju alkaa laimeta jo Turussa ja että persut löytävät pian
itsensä Aboa Vetus & Novan taidegallerioista?
”Kun katselin Tyko Sallisen Jytkyjä ja Hihhuleita, tuli mieleeni, että ne kuvastavat itse asiassa
hämmästyttävän hyvin Timo Soinin johtamaa puoluetta ja sen perusluonnetta.
Molemmista näkyy aidolla tavalla hurmos.
Taitelija on tavoittanut hienosti ajan hengen. Pensselin jälki on karu.
Väreillä ei herkutella, mutta rakenne, kompositio,
on dynaaminen. Katsoja löytää
helposti liikkeen ja mielikuvan hetkestä, jolloin tanssi tarttuu ja usko valtaa
tilan. Juuri siitä on Turussakin nyt kysymys. Asia on sivuseikka. Tunne on
tärkeintä …”
MUTTA
” … kun Tyko Sallisen johtama
marraskuunryhmä kohtasi oman aikansa muut taidesuuntaukset, reaalimaailman,
jossa uudet ajatukset, tyylit ja materiaalit olivat jatkuvassa liikkeessä ja
taistelussa keskenään, tunne laimentui, hurmos haihtui. Uudet johtajat sikareineen
ja viiksineen astuivat näyttämölle. Sisällissotaa seurasi kilpavarustelu, maailmanpalo.
Atomipommi … ja sitten taas kilpavarustelu … ja …”
- Ymmärrän, ettei Turussa ole
odotettavissa uutta jytkyä …
”Ei ole. Tyko Sallinenkin kulki
omaa tietään, mutta hän ei päässyt koskaan sovintoon räätäli-isänsä kanssa,
vaikka yritti aluksi samassa ammatissakin. Maailmat vain ajautuivat liian
kauaksi toisistaan. Nyt persut ovat vähän samankaltaisessa tilanteessa. Perussuomalaisten ja aitojen suomalaisten välinen raja on jo
olematon ja Turun jälkeen sen keinotekoisuus alkaa paistaa yhä selvemmin hurmoksen läpi. Kun taitelija Soini
muistaa ajaa aamupartansa, hän alkaa muistuttaa ihan tavallista suomalaista.
Ehkä se alkaa näkyä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa. Uusimmat gallupit viittaavat
vähän samaan suuntaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti