Viljo
Vähäsen loppuraportti Turusta oli lyhyt ja ytimekäs.
”Kyll’
määki Turus” oli ainoa, mikä oli jäänyt hänen mieleensä persujen juhlakokouksesta eikä silläkään ollut mitään tekemistä
kokoustapahtumien tai valintojen kanssa.
Sen hän
oli kuullut myöhään lauantai-iltana baarin puolella sillä aikaa, kun puolueen
puheenjohtaja pyörähteli tanssilattialla. Joku kanta-asiakas oli kertonut vanhan
tarinan miehestä, joka oli ostanut Turusta elävän lampaan ja pannut sen Ladansa
takakonttiin viedäkseen sen vaimolleen synttärilahjaksi Tampereelle. Matka oli
vähän viivästynyt kun piti käydä treffaamassa kavereita erinäisissä paikoissa.
Perille päästyään hän oli pyytänyt vaimoaan autotalliin katsomaan lahjaansa. Mutta
kun hän avasi takakontin, lammas oli ehtinyt kuolla. Makasi liikkumattomana,
kieli ulkona suusta. Mies ei siitä häkeltynyt, vaan katsoi levollisesti
vaimoaan silmiin ja sanoi: ”Kyll’ määki
Turus’”.
Tai
jotakin semmoista. Viljo ei muistanut tarinasta enempää. Joku tamperelainen oli
hieman hörähdellyt.
Niin
siinä sitten kävi.
Ei
tullut jytkyjä eikä hihhuleita. Kaikki sujui kuin vanhassa Maalaisliitossa
aikoinaan. Oppositiopuolueesta oli tullut hallituspuolue. Tasainen. Väritön.
Värikylläiset
nimihahmot olivat ”matkoilla”. Vain johtaja piti ylipitkän puheen ja tanssi.
Siinä kaikki.
”Eihän
siellä tietenkään mitään puolueveteraaneja voinut olla, kun koko puolue on
vielä varsaiässä vanhoihin puolueisiin verrattuna. Iäkästä väkeä oli kyllä
paikalla. Omien ministereiden näkeminen oli suurin saavutus. Liikuttava. Ääni
värisi ja tippa tuli silmään, kun ministerit saivat ikiomat esiliinat
synttärilahjoiksi. Kyllä siitä oli korruptio kaukana.”
- Jäikö
siis jotakin sanomatta?
”Todennäköisesti
jäi. Harppaus oppositiosta hallitukseen veti hiljaiseksi. Persuilla on
kokemuksia omien koirien puremisesta ja selkään lyödyistä tikareista vain
oppositiokaudelta. He eivät tiedä, miltä ne tuntuvat, kun omat ministerit
istuvat hallituksessa. Eivät he myöskään tiedä, mitä puolueen sisällä tapahtuu,
kun kiistattomaan johtajaan alkaa ilmestyä säröjä.”
- Oliko
baarin puolella aistittavissa minkäänlaista pelkoa tai epäilystä siitä, että
Turun henki voisi laimentua? Siellähän oltiin aikalailla juhlatunnelmissa.
-
Tarkoitatko, että joku voisi sanoa jonkin ajan kuluttua, että kyll’ määki Turus’?
”No.
Eihän persuja ole viety Ladan takakontissa Tampereelle. Ei tilanne toki niin
synkkä ole. Hallitusvastuu tulee kyllä jättämään jälkensä puolueen kannatukseen
ja vaikeuttamaan vanhantyylistä politikointia. Se on selvä. Mutta kyllä siellä
on myös aika paksunahkaisia miehiä ja naisia, jotka kyllä kestävät ilkeitäkin
iskuja, joten kuolemaa on turha ennustella.
Katsotaan
nyt ensin, mitä tapahtuu ensi vuoden budjetille eduskunnassa ja mitä
yhteiskuntasopimukselle. Molemmissa on tarjolla yllin kyllin irtioton ja
repeämisen mahdollisuuksia.
Immoskohu
näyttää vahvistaneen puolueen rivejä. Se on tyypillinen ilmiö ääripuolueissa.
Ulkopuolinen hyökkäys kääntyy herkästi sisäiseksi voimaksi. Se tiivistää
rivejä. Prosessi on hyvin irrationaalinen. Tunteet jylläävät.
Mutta
hyökkäys monikulttuurisuutta vastaan on moniteräinen asia. Se herättää herkästi
väkivaltaisia, hallitsemattomia reaktioita. Ruotsi on siitä vakava ja
vakuuttava esimerkki.
Puoluejohdon
retoriset lausahdukset alkavat äkkiä kumista kuin tyhjät tynnyrit!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti