428. Testamentti 160125

On parasta tunnustaa reilusti tappio ja vetäytyä. (Paavo Väyrynen blogissaan ”Uusi aika” 25.1.2016).

Viljo Vähänen oli lukenut aamulla Keskustan kunniapuheenjohtajan testamentin ällätikun kanssa. Ei ällistyneenä, vaan huolellisesti.

Odotellessamme raikasta sadekuuroa, joka pyyhkäisisi valkoiset hanget pois Ryssänkärjen poluilta ja vapauttaisi kuusien, mäntyjen, pihlajien ja leppien oksat alkutalven raskaasta taakastaan, kävelimme Viljon kanssa kapeaksi tallaantunutta kinttupolkua kohti meren rantaa.

Olimme tarkistaneet Googlesta, mitä siellä sanotaan testamentista, sillä se oli ensimmäinen sana joka oli tullut molempien mieleen P. Väyrysen uudesta ajasta.

”Vanhimmaksi säilyneeksi testamentiksi on väitetty faarao Khafren pojan Nekuren testamenttia, joka on kirjoitettu hänen hautakammionsa seinään vuonna 2061 eaa. Kaikkialla länsimaissa tunnettu testamentti-instituutio on kehittynyt nykyiseen muotoonsa antiikin Roomassa 300- tai 200-luvulla eaa.

Katolinen kirkko edisti testamentti-instituution omaksumista keskiajalla: omaisuuden siirtäminen kirkon omistukseen oli hyvä työ, joka lyhensi kiirastulen kärsimystä. Siksi uskovan oli syytä viimeistään kuolinvuoteellaan tehdä ns. kuolemanvaraislahja eli lahja, joka astui voimaan vasta kuollessa. Vanhin säilynyt suomalainen testamentti on piispa Benedictin testamentti vuodelta 1287.”

”Testamenttihan se selvästi on”, Viljo aloitti. ”Sellainen tehdään, kun loppu lähestyy tai kun alkaa tuntua siltä että loppu lähestyy ja että on parasta luovuttaa, antaa viestikapula pois …”

-… Tarkoitatko, että kiirastulen kärsimykset sillä tavalla lyhentyisivät?

”Ehkä kiirastuli vie ajatukset liian kauas tosiasioista, kun Väyrysestä on kysymys. Testamentista jää sellainen käsitys, että hän on jo elänyt oman kiirastulensa sen jälkeen, kun luopui vapaaehtoisesti puolueensa puheenjohtajuudesta siinä toivossa, että se raivaisi viimeisen kiven pois hänen kuningastieltään. Sehän avasi varsinaisesti hänen kiirastulensa portit. Siellä hän on kärsinyt kaikki nämä vuodet. Mutta nyt ne sulkeutuvat. Edessä on uusi aika. Uudet ihmiset. Uusi koneisto. Parempi kulkuväline. Automaattivaihteet. Jarruvideot. Tiekartta …”

- Mutta entä päämäärä? Lopputulos. Eihän testamenttia tehdä tätä elämää varten. Se on jälkisäädös. Ohje perillisille.

”Tässä testamentin laatija on selkokielinen sanoessaan, että puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen liittoutuma. Linjan  määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja. Alkiolaiset, perinteisen keskustapolitiikan kannattajat, on pantu sivuun. Väyrysen mielestä on siis saatava aikaan pyhä valtapoliittinen liittoutuma. Vääräuskoisten paikka on kiirastulessa, ei valtaistuimella.

- Aivan. Väyrysen päämäärää on selvä. Hän haluaa vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. ”Jos yritän muuttaa Keskustan poliittista linjaa, sanotaan, että hajotan puoluetta. Puolueeseen on sitä paitsi luotu valtarakennelma, jota ei ainakaan lähi vuosina ole mahdollista horjuttaa.” Eihän sitä selkeämmin voi sanoa. Hän ei halua enää toimia sähköposteljoonina kansan ja puoluejohdon välillä. ”Haluan vapauttaa voimavarani suoraan toimintaan tavoitteitteni hyväksi.”

”Mutta entä se varsinainen päämäärä? Onko sekin se vanha, entinen?”

Viljo Vähänen oli jo edellisessä elämässään tullut ymmärtämään, ettei todellisia valtapoliittisia tavoitteita sanota julki. Ne koristellaan korulauseilla. Testamentistahan sunnien ja shiiojenkin valtataistelu aikoinaan alkoi, vaikka kysymys oli vain siitä, kuka pääsee kalifiksi kalifin paikalle.

”Arvelen – koska näistä asioista ei kukaan tavallinen kuolevainen tiedä totuutta – että samaisesta paheesta tässäkin testamentissa on kysymys.”

427. Uutisia Bjälbon konsiilista VII 160120

(1) Tämä on vaatinut sitkeyttä. Jääräpäisyyttä. Uskoa. Siis kaikkea hyvää ja hyödyllistä. Vaikka toivo oli jo haalistunut pelkäksi kalpeudeksi. Se oli kuin menneen kuun varjo pakkasaamuna.

(2) Kokoonkutsujan sielustakaan ei valoa ollut välkähtänyt. Se oli mustempi kuin yö.

(3) Kaikki muistivat, kuinka edellisellä kerralla, neljännellä yrityksellä, joulun alla, ovi oli paukahtanut kiinni. Lopullisesti.

(4) Juudas Iskariot oli sammuttanut viimeisen toivonkipinän. Murskannut sen kantapäänsä alle. Minä en tule teidän hiekkalaatikollenne. En ikinä. Hän oli jyrissyt. Se on loppu nyt.

(5) Piispojen päät kolisivat hetken aikaa toisiaan vasten kuin tyhjät tynnyrit. Sitten sekin ääni haihtui pois. Katkesi. Hiljaisuus laskeutui.

(6) Kokoonkutsuja oli voimaton.

(7) Mutta viides kerta toden sanoo! Vai sanooko? Kuka siihen enää jaksaa uskoa!

(8) Mitä oli tapahtunut? Kuka oli puhunut? Mistä järjen valo oli sittenkin pilkahtanut?

(9) Olivatko piispat osoittaneet Koollekutsujalle kaapin paikan? Oliko rakennevika korjattu? Oliko pakkopaita riisuttu? Tai luvattu riisua?

(10) Millä ehdolla? Kenen luvalla?

(11) Tulisiko joku ensi viikolla rippituoliin? Koollekutsuja? Joku piispoista? Juudas Iskariot?

(12) Vai polvistuisivatko kaikki yhdessä Pyhän Kolminaisuuden alttarille?

(13) Rukoilemaan. Kiittämään. Antamaan anteeksi?

426. Viattomuuden kynttilä 160118

”Viattomuuden kynttilä palaa.”

Maanantaiaamuisin TV1:ssä kokoontuu porukka ns. urheilun asiantuntijoita jälkihiki ohjelmaan. Teemat määräytyvät uutisten mukaan. Usein vaihdan kanavaa ennen kuin he aloittavat.

Tänään se jäi päälle.

BBC oli saanut käsiinsä ”salaisen asiakirjan”, joka paljastaa, että valkoisista valkoisimpaan urheilupukuun oli tullut likaisia tahroja. Suuri skandaali oli valmis.

Mitä tahansa voi tapahtua.

En jäänyt seuraamaan aiheen kehittelyä päivän muissa uutisissa, vaikka noteerasin kyllä, että grand slam alkaa tällä viikolla Australiasta ja että BBC aikoo paljastaa nimilistan päivän mittaan.

Moni odottaa sitä kuin Tiitisen listaa konsanaan. Sydän jyskyttäen.

Alkaa viattomien ja syyllisten ankara metsästys. Oikean ja väärän välinen kampailu. Kirkkaan tieteen ja mustan rahanhimon kilpajuoksu – kuten on tapahtunut doping-skandaaleissa.

Muistin samalla, kuinka tärkeä symbolinen merkitys kynttilällä on aina ollut.

”Kynttilän valossa näkee.” ”Älä jätä kynttilääsi vakan alle” etc

Kaivoin kirjahyllystäni esille ohjeita kynttiläharjoitukseen. Ne olivat jo hautautuneet takariville, vaikka joskus olin jopa harrastanut niitä.

Sanotaanko niissä mitään ”viattomuuden kynttilästä”? Näkyisikö sen valossa uutta tietoa tulossa olevasta tennisskandaalista?

Ei sanottu. Ei näkynyt.

MUTTA

Viisaita sanoja kyllä löytyi.

Katso kynttilään ja muista, että kynttilä edustaa sinua. Se on aikomustesi keskipiste ja sen sydän kuvastaa fyysistä kehoamme. Liekki on energiakehomme symboli, se edustaa sieluasi, henkeäsi. Sen lämpö on muistutus omasta todellisesta luonteestasi. Liekin kirkkaus on heijastus aikomustesi selkeydestä ja kellankultainen valo, joka liekin ympärillä hohtaa ulospäin, on universaali elämänenergia. Kirjoita jonkin ajan kuluttua paperille tämänpäiväiset kiitollisuuden aiheesi. Mikäli tämä tuntuu vaikealta, ajattele kuinka paljon aikaa ja energiaa saatat hukata asioista valittamiseen ja siten vahvistaa tahattomasti kielteisiä asioita elämässäsi. Aina on aikaa muuntaa kielteinen energia myönteiseksi. Tutki sielusi sopukoita ja mieti mistä kaikesta voitkaan olla kiitollinen: terveydentilasi, auringonpaiste, kevät, lintujen laulu, jokainen henkäys, iloiset lapset, rakkaimpasi tai mukava taloudellinen tilanne...

Kynttilän valossa voi nähdä syvälle ja kauas.

Jos tahtoa ja rohkeutta riittää.

425. Isän kaipuu 160117

Televisiossa on pyörinyt hauska mainos. Siinä rehevä maalaisisäntä puhaltaa ilmaa vihreään ilmapalloon ja päästää sen sitten lentämään taivaan tuuliin. Sillä tavalla kuulemma tuoreiden herneiden vitamiinit katoavat, ellei niitä säilötä heti purkkiin.

”Saattaa pitää paikkansa”, arveli Viljo Vähänen, kun kahlasimme umpihangessa kohti Ryssänkärkeä. Emme halunneet käyttää aurattuja teitä tai valmiiksi tallattuja polkuja emmekä tietenkään tuoreita latuja, joita risteili Lauttasaaren lähituntumassa. ”Vaikka kesäinen mainos ei oikein istunut talvimaisemaan, sen tarttui mieleen..”

- Aivan. Jollakin mainosnikkarilla oli välähtänyt. Maistuuhan hernerokka pakkasellakin.

Mutta aihe hyppäsi tällä kertaa liian kauas sunnuntaisen kävelyretkemme teemasta, jonka löysimme persuja  koskevasta erikoisraportista: ”Perussuomalaisten tyytymättömyys väreilee pinnan alla.” (Salla Vuorikoski@mtv.fi)

Gallupit ovat syöksyneet jyrkkään laskuun. Jytkyistä on jäljellä vain etäisiä kaikuja. Hymyt ovat hyytymässä. Syyllisiä etsitään. Seuraavia vaaleja pelätään.

”Tätä saattoi odottaa”.

Viljolla oli vastaus valmiina.

”Soini puhalsi punavihreän ilmapallon täyteen, mutta kun raitahousut ja silinterihattu oli tarjolla, hän unohti pitää kiinni pallon suusta, ja nyt se lensi taivaan tuuliin. Fysiikan lakien mukaan. Luonnostaan. Ei siihen muita selityksiä kaivata.”

- Se on totta. Niinhän siinä kävi … mutta, kuten tiedät, politiikka ei ole fysiikkaa eikä matematiikkaa. Se on paljon mutkikkaampi juttu. Psykologia on vahvasti mukana. Ja henkilökemia. Niin, ja tietysti valtataistelu.  Varjonyrkkeily. Piiloleikki … Elämän koko kirjo.

”Minusta  puoluetoimiston työntekijä osui naulankantaan. Selitys on isän kaipuu! Ajatus isänmurhasta on jo syntynyt monen mielessä. Se kytee suonissa. Se pakottaa juonimaan. Se pakottaa etsimään liittolaisia, kanssarikollisia. Kukaan ei uskalla ottaa yksi vastuuta. Kukaan ei tiedä, mitä murhan jälkeen tapahtuu. Arvot huojuvat kuin hernepelto kesämyrskyssä.”

Älä lisää meidän ahdinkoamme puoluetoimiston työntekijä hörähtää Mainostelevision toimittajalle!

”Aivan oikein. Ahdingosta tässä on kysymys.”

Viljo Vähänen tiesi asian omasta kokemuksestaan. Tässä ja edellisessä elämässään.

Toimittajallekin se näytti olevan tuttua, kun hän puuskahti kesken haastattelun, että ”puoluetoimiston työtekijän kanssa kahviteltaessa pitää kuunnella korvat punaisena moitteet koko ammattikuntansa puolesta.”

”Isän kaipuuta on vaikeaa korvata millään tavalla. Kun isä on lähtenyt pois, paikalle jää tyhjä aukko. Mitä suurempi isä, sitä suurempi aukko ja sitä syvempi monttu.”

- Kun punavihreästä pallosta karkaa ilma taivaan tuuliin, syntyy suuri määrä orpoja, eksyneitä – eksyksissä vaeltavia sieluja. ”Heillä ei ole kunnollista paikka, minne mennä”, kuten toimittaja Salla Vuorikoski kirjoittaa.

”Tuhlaajapojat palaavat kyllä kotiinsa, vaikka eivät tuntisikaan enää sen seiniä omakseen.”

Viljo oli lukenut Raamattunsa.

- Joillekin isänmurha on niin suuri järkytys, etteivät he selviydy siitä koskaan.

424. Verekseltään 160116

Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

”Laki on sama kaikille. Jokaiselle. Se on sanottu Suomen peruslaissa. Rikollisen saa jokainen ottaa kiinni verekseltään, kunhan luovuttaa tämän viipymättä poliisille. Ei siinä ole mitään epäselvää.”

Viljo Vähänen osasi olla vakuuttava.

Hän sanoi seuranneensa huolestuneena taharrush gamae-keskustelua ja Soldiers Of Odinin toimintaa.

”Samasta juuresta ne lähtevät. Pelosta ja turvattomuuden tunteesta. Ne ovat tämän ajan ilmiöitä, mutta eivät mitenkään uusia. Ainahan ihmiset ovat jotakin pelänneet. Ei se ole uusi asia. Päinvastoin. Yhtä vanha kuin synti.”

Tästä olimme Viljon kanssa yhtä mieltä. Pelko voi iskeä mistä tahansa, milloin tahansa ja keneen tahansa. Pelollakin on siis monet kasvot. Tuhannet, kuten sanoimme, kun puhuimme edellisellä kerralla pahuudesta.

- Mutta omankädenoikeus on juridinen kysymys. Siitä voidaan kirjoittaa lakipykäliä. Sen rajat on mahdollista määritellä. Pelko karkaa lainsäätäjän käsistä. Siitä ei saa otetta.

” Pelkoa on kuitenkin vaikea pitää lieventävänä asianhaarana, jos kyseessä on rikos. Omankädenoikeuttakaan ei voi perustella pelolla. Siis että pelkää niin pahoin, ettei usko, että poliisista on apua, että poliisi ehtisi ajoissa paikalle.”

Viljo kertoi löytäneensä määritelmän siitä, milloin jokainen voi vedota omankädenoikeuteen.

Verekseltään tarkoitetaan tilannetta, jossa rikos on juuri havaittu tapahtuneeksi. Pakenemasta tavatulla rikoksentekijällä tarkoitetaan vastaavasti sitä, että juuri kyseinen pakenija on rikoksentekijä, eikä erehtymisen vaaraa ole. Takaa-ajo on alkanut tällöin rikoksen tapahduttua ja jatkuu kohdistuen varmuudella oikeaan rikoksentekijäksi epäiltyyn.

Tästäkin olimme yhtä mieltä. Rikollisen saa ottaa kiinni verekseltään.

Mutta mikä onkaan se rikos, jonka hillitsemiseen Odinin sotilaat ja Kölnin mielenosoittajat tarvitsisivat omankädenoikeutta? Vai olisiko asia niin, että nämä hyvä tarkoittavat ihmiset olisivatkin itse rikollisia? Onko ylipäätänsä mahdollista käyttää omankädenoikeutta, jos rikosta ei ole tapahtunut? Jos on vain mahdollisuus (pelko), että rikos voisi tapahtua?

”Tässä liutaan nyt vaikealle, jopa vaaralliselle, alueelle. Onko minulla oikeus suojella omaisuuttani ja perhettäni omilla keinoillani, omilla aseillani? Turvautumatta poliisiin? Kuuluuko se vapaan maan ja vapaan ihmisen peruuttamattomiin oikeuksiin? Ilman yhteiskunnan säätämiä rajoituksia?”

- Uutiset Intiassa tapahtuneista joukkoraiskauksista ja Kölnin tapahtumista, mutta myös suomalaisista polttopulloista turvapaikkahakijoita vastaan kietoutuvat nyt yhdeksi vyyhdeksi, jota on mahdotonta selvittää verekseltään. Yleinen kiinniotto-oikeus ei riitä perusteluksi silloin, kun yhteiskunnan virallinen väkivaltakoneisto, poliisi ja armeija, käyttää perustuslaillisia oikeuksiaan.

Siinä joutuu kansanvalta, demokratia, kovalle koetukselle.

On aina joutunut.