On
parasta tunnustaa reilusti tappio ja vetäytyä. (Paavo Väyrynen blogissaan ”Uusi
aika” 25.1.2016).
Viljo
Vähänen oli lukenut aamulla Keskustan kunniapuheenjohtajan testamentin
ällätikun kanssa. Ei ällistyneenä, vaan huolellisesti.
Odotellessamme
raikasta sadekuuroa, joka pyyhkäisisi valkoiset hanget pois Ryssänkärjen
poluilta ja vapauttaisi kuusien, mäntyjen, pihlajien ja leppien oksat
alkutalven raskaasta taakastaan, kävelimme Viljon kanssa kapeaksi tallaantunutta
kinttupolkua kohti meren rantaa.
Olimme
tarkistaneet Googlesta, mitä siellä sanotaan testamentista, sillä se oli
ensimmäinen sana joka oli tullut molempien mieleen P. Väyrysen uudesta ajasta.
”Vanhimmaksi
säilyneeksi testamentiksi on väitetty faarao Khafren pojan Nekuren
testamenttia, joka on kirjoitettu hänen hautakammionsa seinään vuonna 2061 eaa.
Kaikkialla länsimaissa tunnettu testamentti-instituutio on kehittynyt nykyiseen
muotoonsa antiikin
Roomassa 300- tai 200-luvulla eaa.
Katolinen
kirkko edisti testamentti-instituution omaksumista keskiajalla: omaisuuden siirtäminen kirkon omistukseen oli hyvä työ, joka
lyhensi kiirastulen kärsimystä. Siksi uskovan oli syytä viimeistään
kuolinvuoteellaan tehdä ns. kuolemanvaraislahja eli lahja, joka astui voimaan
vasta kuollessa. Vanhin säilynyt suomalainen testamentti on piispa Benedictin
testamentti vuodelta 1287.”
”Testamenttihan
se selvästi on”, Viljo aloitti. ”Sellainen tehdään, kun loppu lähestyy tai kun
alkaa tuntua siltä että loppu lähestyy ja että on parasta luovuttaa, antaa
viestikapula pois …”
-… Tarkoitatko,
että kiirastulen kärsimykset sillä tavalla lyhentyisivät?
”Ehkä kiirastuli
vie ajatukset liian kauas tosiasioista, kun Väyrysestä on kysymys. Testamentista
jää sellainen käsitys, että hän on jo elänyt oman kiirastulensa sen jälkeen,
kun luopui vapaaehtoisesti puolueensa puheenjohtajuudesta siinä toivossa, että
se raivaisi viimeisen kiven pois hänen kuningastieltään. Sehän avasi
varsinaisesti hänen kiirastulensa portit. Siellä hän on kärsinyt kaikki nämä
vuodet. Mutta nyt ne sulkeutuvat. Edessä on uusi aika. Uudet ihmiset. Uusi
koneisto. Parempi kulkuväline. Automaattivaihteet. Jarruvideot. Tiekartta …”
- Mutta entä
päämäärä? Lopputulos. Eihän testamenttia tehdä tätä elämää varten. Se on
jälkisäädös. Ohje perillisille.
”Tässä
testamentin laatija on selkokielinen sanoessaan, että puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen
liittoutuma. Linjan määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko
lestadiolaispoliitikkoja. Alkiolaiset, perinteisen keskustapolitiikan
kannattajat, on pantu sivuun. Väyrysen mielestä on siis saatava aikaan pyhä valtapoliittinen liittoutuma. Vääräuskoisten
paikka on kiirastulessa, ei valtaistuimella.
-
Aivan. Väyrysen päämäärää on selvä. Hän haluaa vaikuttaa Suomen, Euroopan ja
ihmiskunnan tulevaisuuteen. ”Jos yritän muuttaa Keskustan poliittista linjaa,
sanotaan, että hajotan puoluetta. Puolueeseen on sitä paitsi luotu
valtarakennelma, jota ei ainakaan lähi vuosina ole mahdollista horjuttaa.” Eihän
sitä selkeämmin voi sanoa. Hän ei halua enää toimia sähköposteljoonina kansan
ja puoluejohdon välillä. ”Haluan vapauttaa voimavarani suoraan toimintaan
tavoitteitteni hyväksi.”
”Mutta
entä se varsinainen päämäärä? Onko sekin se vanha, entinen?”
Viljo
Vähänen oli jo edellisessä elämässään tullut ymmärtämään, ettei todellisia
valtapoliittisia tavoitteita sanota julki. Ne koristellaan korulauseilla.
Testamentistahan sunnien ja shiiojenkin valtataistelu aikoinaan alkoi, vaikka
kysymys oli vain siitä, kuka pääsee kalifiksi kalifin paikalle.
”Arvelen
– koska näistä asioista ei kukaan tavallinen kuolevainen tiedä totuutta – että samaisesta
paheesta tässäkin testamentissa on kysymys.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti