maanantai 18. tammikuuta 2016

426. Viattomuuden kynttilä 160118

”Viattomuuden kynttilä palaa.”
Maanantaiaamuisin TV1:ssä kokoontuu porukka ns. urheilun asiantuntijoita jälkihiki ohjelmaan. Teemat määräytyvät uutisten mukaan. Usein vaihdan kanavaa ennen kuin he aloittavat.
Tänään se jäi päälle.
BBC oli saanut käsiinsä ”salaisen asiakirjan”, joka paljastaa, että valkoisista valkoisimpaan urheilupukuun oli tullut likaisia tahroja. Suuri skandaali oli valmis.
Mitä tahansa voi tapahtua.
En jäänyt seuraamaan aiheen kehittelyä päivän muissa uutisissa, vaikka noteerasin kyllä, että grand slam alkaa tällä viikolla Australiasta ja että BBC aikoo paljastaa nimilistan päivän mittaan.
Moni odottaa sitä kuin Tiitisen listaa konsanaan. Sydän jyskyttäen.
Alkaa viattomien ja syyllisten ankara metsästys. Oikean ja väärän välinen kampailu. Kirkkaan tieteen ja mustan rahanhimon kilpajuoksu – kuten on tapahtunut doping-skandaaleissa.
Muistin samalla, kuinka tärkeä symbolinen merkitys kynttilällä on aina ollut.
”Kynttilän valossa näkee.” ”Älä jätä kynttilääsi vakan alle” etc
Kaivoin kirjahyllystäni esille ohjeita kynttiläharjoitukseen. Ne olivat jo hautautuneet takariville, vaikka joskus olin jopa harrastanut niitä.
Sanotaanko niissä mitään ”viattomuuden kynttilästä”? Näkyisikö sen valossa uutta tietoa tulossa olevasta tennisskandaalista?
Ei sanottu. Ei näkynyt.
MUTTA
Viisaita sanoja kyllä löytyi.
Katso kynttilään ja muista, että kynttilä edustaa sinua. Se on aikomustesi keskipiste ja sen sydän kuvastaa fyysistä kehoamme. Liekki on energiakehomme symboli, se edustaa sieluasi, henkeäsi. Sen lämpö on muistutus omasta todellisesta luonteestasi. Liekin kirkkaus on heijastus aikomustesi selkeydestä ja kellankultainen valo, joka liekin ympärillä hohtaa ulospäin, on universaali elämänenergia. Kirjoita jonkin ajan kuluttua paperille tämänpäiväiset kiitollisuuden aiheesi. Mikäli tämä tuntuu vaikealta, ajattele kuinka paljon aikaa ja energiaa saatat hukata asioista valittamiseen ja siten vahvistaa tahattomasti kielteisiä asioita elämässäsi. Aina on aikaa muuntaa kielteinen energia myönteiseksi. Tutki sielusi sopukoita ja mieti mistä kaikesta voitkaan olla kiitollinen: terveydentilasi, auringonpaiste, kevät, lintujen laulu, jokainen henkäys, iloiset lapset, rakkaimpasi tai mukava taloudellinen tilanne...
Kynttilän valossa voi nähdä syvälle ja kauas.
Jos tahtoa ja rohkeutta riittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti