460. Sekamelska 160528

Sillä aikaa, kun Viljo Vähänen sanoi haluavansa lukurauhaa ennen kuin omenapuut pudottavat valkoisen huntunsa ja hän ehtisi lukea Karl Ove Knausgårdin kuudennen teoksen (1216 sivua) sarjasta Taisteluni, otin asiakseni tarttua sekamelskaan, jossa kolme eriskummallista teema yrittää tunkeutua samanaikaisesti omaan kesärauhaani: (1) Ohjuskilpi, (2) Itseänsä pellavakankaana pitävä naiskirjoittaja ja (3) Kansalaispuolue.

Eihän siitä tosin helposti mitään selvää saa!

(1) Ohjuskilpi. Tuntuu pahasti siltä, ettei läntinen sotilasliitto Nato ota tosissaan sitä, ettei Äiti Venäjä tykkää yhtään siitä, että se tunkee tuhisevan nenänsä ja innostuksesta sirisevät silmänsä suoraan sen kainaloon. Siis lähentelee röyhkeästi vanhaa, arvokasta maatuskaa! Ikään kuin itsevarma, keikaroiva rakastaja, joka luulee, että luotisuora jakaus hyvin rasvatuissa hiuksissa, joissa tuntuu eau de Cologne tuoksu, riittää hurmaavan vaikutuksen saavuttamiseen. Kulttuurit ovat siis pahasti törmäyskurssilla. Siihen ajauduttiin, kun itsevarmat, puhtaan kapitalismin auguurit tarjosivat ensilääkkeeksi sosialismista järkyttyneelle potilaalle shokkiterapiaa. Hyvin pian, melkein yhdessä yössä, sitä alettiin tehostaa teräksellä. Niin ajauduttiin hetkessä vanhaan, kohtalokkaaseen asevarustelukilpaan, jonka keskellä nyt eletään. Sillä vakavalla erolla, että nyt pelotearsenaaliin on ilmestynyt suuren tuhon peikko. Atomiase. Voisiko mikään sekamelska olla vaarallisempi! Askel Romaniasta Puolaan ja sitä kautta Baltiaan ei ole maailmankartalla pitkä, mutta Euroopan turvallisuuspolulla se saattaa olla tuhoisa.

(2) Itseänsä pellavakankaana pitävä naiskirjoittaja. Kun pannaan samaan kattilaan Molotov-Ribbentrop sopimus salaisine pöytäkirjoituksineen ja suomalaisten sosialidemokraattien käynnistämä Pirkkalan monistehanke, saadaan kyllä aikaan sellainen värisekoitus, että se sopii mainiosti itseään kirkkailla väreillä koristavan naiskirjoittajan muotokuvaan. Oikeastaan se on vain osa sitä uuden ajan rautaesirippua, jota eräät lännen kiihkoilijat ovat nyt rakentamassa Äiti Venäjän ympärille. Onneksi reaalipolitiikan pellavakankaalle on mahdotonta lisätä värejä teräsharjalla. Sen ovat varteenotettavat, arvostetut historioitsijat heti oivaltaneet.

(3) Kansalaispuolue. Oikeusministeriölle on jätetty hakemus uuden puolueen merkitsemiseksi puoluerekisteriin. Tuskinpa se suuremmasti lisää puoluejärjestelmämme sisäistä sekamelskaa. Vakiintuneet puolueet ovat selviämässä aika vähin vaurioin kahden jytkyn aiheuttamasta häiriöstä eikä uusi Kansalaispuolue tulle aiheuttamaan kovin pahaa vauriota vanhoihin rakenteisiin, joita kilpailu hallituksen ja opposition välillä on aika ajoin ravistellut melko railakkaastikin. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata, kuinka uuden puolueen kolmihenkinen johtokunta tulee selviytymään edessä olevista haasteista ja kuinka puoluelaki (10.1.1969/10) taipuu niihin koukeroihin, jotka uuden puolueen rekisteröinti tulee välttämättä aiheuttamaan. Kannattajakortit eivät vielä takaa äänestysoikeutta eduskunnassa, vaan se saavutetaan vasta eduskuntavaaleissa. Niiden perusteella käydään hallitusneuvottelut, joissa ratkaistaan ministeripaikat. Niitä ennen uudelle puolueelle osoitetaan tietysti Arkadian mäellä oma ryhmähuonekin – ellei joku vanhoista puoleista halua ottaa uutta tulokasta omien siipiensä suojaan!

Niin pitkä on matka ja kivinen tie!

Sekamelskankin keskeltä voi joku löytää elämänsä suurimman aarteen.

459. Raha ratkaisee? 160526

”Raha, suurpääoma ratkaisee ja määrää, lobbareitten käyttämänä, ja sana jää toiseksi. Ihan palaa mieleen taas kerran Karl Marxin ennustus pääomien kasaantumisesta samoin kuin myös siitä, mitä sitten jatkossa seuraa!” (Raimo Ilaskivi: US 22.5. ”Lobbari päättää, ei ministeri, ei hallitus …”)

Kun tulin syksyllä 1958 Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä, törmäsin ensimmäisillä luennoillani kahteen ilmiömäiseen esiintyjään. Toinen heistä opetti julkisoikeuden, toinen kansantalouden perusteita. Molempien tarkoituksena oli selittää, kuinka valtio elää, mitkä lainalaisuudet siellä vallitsevat ja kuinka poliittista valtaa käytetään.

Järkevää ja kiehtovaa, ajattelin.

Silloin en tietenkään voinut aavistaa, että minusta itsestäni tulisi kaksinkertainen politrukki ja molemmista luennoitsijoista korkean tason poliittisen vallan käyttäjiä yhdessä ja samassa puolueessa.

Silloinen en myöskään tuntenut Viljo Vähästä, mutta Viljo tietysti tiesi jo tuolloin, että raha ratkaisee.

”Ei se ole mikään mysteerinen, näkymätön käsi, vaan yksinkertainen tosiasia. Sinulla on sitä enemmän valtaa mitä pulleampi kukkarosi on. Näin se on ollut ja näin se tulee aina olemaan. Eikä se ole seteleistä tai kolikoista taikka muista maksuvälineistä kiinni. Kukkarossasi voi olla kivitaloja, elefantteja, kaivoksia, metsiä, tehtaita, tietokoneita, ihmisiä … siis ihan mitä vain, kunhan se on pulleampi kuin naapurillasi, isälläsi, äidilläsi, serkkusi kaimalla. Ja kunhan sinulla on ehdoton, kiistaton oikeus määrätä, kuka sitä kukkaroa saa käyttää, missä, milloin ja miten. Turha siitä on saivarrella. Turha teoretisoida. Käytäntö ratkaisee …”

Viljo ei viitsinyt edes korottaa ääntään, koska istuimme aamukaljalla Pataässässä ja vasta ensimmäiset laulajat olivat kakistelemassa kurkkujaan.

- Mutta kyllä Raimo Ilaskiven kommentti työeläkerahastoista ja lobbareista on silti aika rujo. Että eläkeyhtiöiden pääomat ovat nelinkertaistuneet suhteellisen lyhyessä ajassa ja että nyt niitä piilotellaan ulkomaille ja veroparatiiseihin. En muista, että sellainen vaara olisi ollut esillä syksyn 1958 luennoilla Portania III:ssa! Viittaus Karl Marxiin on myöskin aika hilpeä, vaikka saattaa kyllä olla hyvinkin perusteltu.

”Luulen, että äänessä oli US:n kolumnissa enemmänkin  eläkeläinen nimeltään R. Ilaskivi kuin kansantaloustieteen dosentti. Arki riipaisee yhtä kovasti rikasta kuin köyhääkin. Sehän nähtiin tänä aamuna myös aamu-tv:ssä, jossa eräs näyttelijä kertoi löytäneensä isänsä vanhainkodista sänkyyn sidottuna kuuden tunnin vanhojen ulosteittensa keskeltä… ”

- Aivan. Eikä sympaattisella ammattiyhdistyspomolla ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että raha ratkaisee …

”Ja olihan se näyttelijäkin liikuttavan realistinen. Kun perhe ei jaksa niin ei jaksa. Tosiasiat kaatuvat päälle … mutta minkäs sille voit?”

Tästä päädyimme jälleen pohtimaan Viljon kanssa valtion roolia nyky-yhteiskunnassa.

Sitä asiaahan oikeustieteen professori Olli Ikkalakin yritti selvittää julkisoikeuden luennoillaan. Onko julkinen valta kansalaisen ystävä vai vihollinen?

Perustuslaki on tässä asiassa yksiselitteinen. Kyllä valtion ja kuntien tehtävänä on suojella ja kannustaa yksityistä ihmistä ja hänen läheisiään, ystäviään ja sukulaisiaan.

Valtion tehtävänä on myös rangaista niitä, jotka rikkovat perustuslain henkeä ja kirjainta. Sitä vartenhan rikoslaki on olemassa. Ei se ole mikään seinäkoriste.

Periaatteessa myös rahan (maksuvälineiden) on taivuttava valtion tahtoon ja alistuttava niihin yleisinhimillisiin sääntöihin ja määräyksiin, joilla arkielämää ohjataan ja kehitetään.

Kun nähdään kiistattomasti, että vanhuksia kohdellaan kovakouraisesti, jopa raakalaismaisesti ja kun tiedetään, että tilannetta voitaisiin parantaa suuntaamalla inhimillisiä ja taloudellisia resursseja nykyistä voimallisemmin siihen suuntaan, se on myös tehtävä.

”Aivan oikein”, Viljo kopautti tuoppiaan pöytään, niin että Pataässän päät kääntyivät. ”Annetaan rahan ratkaista se ongelma.”

458. Alaviittien Aleppo? 160523

Alaviittien kokemukset 1000-luvun alussa ja ristiretkien aikana olivat kovia. Ensin Aleppossa hallitsi Hamdanidien dynastia, jonka šiialainen Fatimidien dynastia kukisti vuonna 1003. Vuonna 1008 šiialainen hallinto päättyi, kun seldžukit valtasivat alueen, jolloin myös alaviitit jäivät haavoittuvaisiksi. Vuonna 1097 ristiretkeläiset tappoivat alaviitteja, mutta pian liittoutuivat näiden kanssa ismailiitteja vastaan. Vuonna 1120 ismailiitit ja kurdit kukistivat 25 000 alaviittia, mutta 1123 alaviitit voittivat kurdit joidenkin ismailiittien avustamana. Vuonna 1269 mongolit valtasivat Aleppon ja surmasivat tuhansia šiioja. Saman vuosisadan lopulla sunnit surmasivat tuhansia šiioja kostoksi siitä, että nämä olivat tukeneet ristiretkeläisiä. Tästä lähtien šiioja yritettiin käännyttää sunneiksi. Vuonna 1297 alaviitit ja ismailiitit yrittivät yhdistyä, mutta tämä ei onnistunut. Vuonna 1260 Homsiin saapuneet sunnilaiset mamelukit hallitsivat Syyrian aluetta ja heidän hallintoaikanaan 20 000 alaviittia surmattiin vuonna 1317. Sunnalaiset Ottomaanit valtasivat Syyrian vuonna 1516 ja surmasivat seuraavana vuonna 10 000 alaviittia. Ottomaanien valtakunnan aikana alaviitteja kohdeltiin huonosti^], ja he vain pyrkivät vastustamaan sunnalaisuuteen käännyttämistä. Alaviitit kapinoivat useasti ottomaaneja vastaan säilyttäen näennäisen itsehallinnon vuoristossaan. Verinen historia teki alaviiteista epäluuloisia suhteessa ulkopuolisiin. He kieltäytyivät tunnustamasta ulkopuolisia auktoriteetteja ja maksamasta veroja. Eristäytyneet ja omaan yhteisöönsä keskittyneet alaviitit katsoivat elävänsä vihamielisten sunnien keskellä. He aina välillä ryöstöhävittivät tasangolla sijainneita sunnien kyliä. Vuonna 1832 alaviitit hyökkäsivät Masjafissa ismailiittien kylään, jolloin Damaskoksen pašša lähetti tuhansia sotilaita alaviitteja vastaan. Alaviitit saivat kokea vastatoimia myös vuosina 1870 ja 1877. 1900-luvun alussa sunnit hallitsivat varallisuutta ja politiikkaa, kun taas alaviitit elivät köyhinä maanviljelijöinä.

”Mikä nyt? Miksi tuollainen pitkä sitaatti?”

Viljo Vähäsen kysymys ei tullut yllätyksenä, kun tiesin, että hänkin oli seurannut Syyrian sisällissotaa sydän kylmänä. Silti katsoin tarpeelliseksi hieman perustella.

- No, kun jenkit ja venäläiset näyttävät päässeet sopimukseen siitä, että ääri-islamistinen ISIS tuhotaan nyt viimeiseen mieheen yhteisvoimin moderneilla aseilla korkealta ja kaukaa … sen jälkeen, kun Aleppon 1000-luvulla rakennetun moskeijan minareetti oli tuhottu ja kun kaupungin kuuluisa basaari tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa.

- Aleppossa kiteytyy koko Lähi-Idän vuosituhantinen, dramaattinen ja traaginen historia. Tämän päivän sisällissotaa Syyriassa on vaikeaa, ellei mahdotonta, ymmärtää, ellei muista, että kaupunki perustettiin ainakin tuhat vuotta ennen nykyisen ajanlaskumme alkua ja että vihollisuudet ja sodat ovat aina olleet siellä läsnä.

”Aivan”, Viljokin heräsi. – ”Mika Waltarikin kertoo Mikael Hakkimin viimeisessä luvussa, kuinka päähenkilön retki syvälle itään lähti juuri Alepposta. ”Vain saattaakseen hänet epäluuloiseksi suurvisiiri lähetti lahjomansa kätyrit ryöstämään kameleja, joiden selkään osa sotakassasta oli ehditty kuormata armeijan lähtiessä liikkeelle Alepposta.” (s. 815) Mutta, kun juoni paljastui suurvisiirille ei jäänyt muuta neuvoa kuin mestauttaa omat kätyrinsä.”

- Niin. Aleppo on juonittelun ja vihan symboli. Sieltä löytyvät myös nykyisen kriisin aatepoliittiset ja uskonnolliset juuret.

- Taustalla ovat edelleen vanhat, islamin sisäiset riidat ja valtataistelut. Juuri sen vuoksi valitsin sitaattiini alaviittien kokemukset. Kysymyshän on mystisestä ja synkretistisestä uskontokunnasta, johon lukeutuu tänä päivänä noin 12% Syyrian väestöstä mukaan lukien nykyisen presidentin sukukunta. Vähemmistöstä siis. Ja mikä hirmuista (kristitystä lännestä katsottuna) tämän porukan mielestä ei ole muuta jumalaa kuin imaami Ali, Muhammadin seuraaja ja lanko. Ali on osa Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä muistuttavaa kolminaisuutta. Ei ihme, että Aleppon tuhoamiseen liittyy tänäkin päivänä (salaisesti!) uskonnollista paatosta.

”Yes. Sunnien ja Šiiojen välisestä uskonsodastahan tässäkin on kysymys. Muistan lukeneeni jostakin, että Šiialaisessa mielessä Ali oli ensimmäinen imaami ja viimeinen sunnalaisuuden "Oikeamielinen kalifi", jonka jälkeen islamilainen maailma joutui väärällä tielle. Tähän loputtomaan sotaan ISIS näyttää nyt sekaantuneen …”

… - ja saaneen niskaansa koko läntisen maailman kahden asejättiläisen johdolla!

”Kyllä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että Kiina pysyy hiljaa omassa norsunluutornissaan. Miksi se puuttuisi lännen sisäisiin valtataisteluihin. Tapelkoot toisensa henkihieveriin. Meillä on aikaa odottaa. Meidän rukousmyllymme jauhavat omassa tahdissaan.”

- Sen taisi Kiinan Kommunistinen Puolue ymmärtää jo kylmän sodan aikana! Nyt siitä on tullut välttämättömyys.

VOI ALEPPO

457. Kolkko tilanne 160520

Viljo Vähänen on toisen elämänsä alkupuolelta lähtien tarkkaillut huolestuneena, kuinka sodan jättiläinen on harpponut Kaukoidästä kohti Euroopan sydäntä.

Hän oli nähnyt sielunsa silmillä, kuinka Enola Gayn pommiluukku aukesi 6. elokuuta 1945 tarkalleen kello 8.15.17 ja Little Boy putosi kohti Hiroshiman keskustaa.

Hän oli nähnyt historian ensimmäiseen atomiasehyökkäyksen ja valtavan sienipilven syöksyvän kohti taivasta.

Se oli kolkko tilanne.

Joko taas ollaan lähestymässä samanlaista tilannetta?

Vai mitä Naton amerikkalainen varapääsihteeri tarkoitti sanomalla viime viikonvaihteessa Tallinnassa, että strateginen kumppanuus on takanapäin ja että nyt on meneillään pitkän aikavälin strateginen kilpailu (ks. HS 20.5.2016 Nato vahvistaa sotilaallista pelotettaan Venäjää vastaan).

Sitä kutsuttiin kolkoksi tilannearvioksi.

Olisiko suuren sodan jättiläinen nyt ottamassa viimeistä askeltaan maapallolla, jonka kätköissä on tuhansien Hiroshiman kaltaisten pommien varastoja?

Eikö ihmiskunta ole oppinut mitään?

Onko asevarainen rauha ainoa vaihtoehto?

Hesarin toimittaja tiivistää.

“Siitä on yksimielisyys, että Ukrainan kriisin myötä uhatuksi itsensä tunteneiden jäsenmaiden rauhoittelu ei enää riitä. Seuraavassa vaiheessa Nato pyrkii lisäämään jäsenmaiden puolustuksen voimavaroja ja varmistelee, että pelote toimii. Se tarkoittaa myös Naton ydinasepelotteen uutta arviointia tilanteessa, jossa Venäjä toistuvasti muistuttaa omista taktisista ydinaseistaan ja pitää niitä mukana sotaharjoituksissaan.”

Se on kolkko tiivistys.

Ja samalla muistutus Hiroshimasta!

456. Pörssihai 160517

Jesse Livermore oli yksi niistä harvoista, jotka haistoivat vaaran. Hän oli lisäksi tarpeeksi nokkela netotakseen siitä kunnolla. Itseoppinut Livermore oli 1920-luvun lopulla jo kaiken kokenut viisikymppinen pörssihai, todellinen peluri. Keväällä 1929 muiden nauttiessa loputtomilta näyttävistä tuotoista hän teki siirtonsa. Hän ennusti, että kohta rysähtää ja kunnolla. Ja hän osui oikeaan. Pörssi romahti lokakuun lopulla. Ensin nähtiin musta torstai. Sitä seurasivat musta maanantai ja musta tiistai. Osakkeiden arvosta katosi hetkessä yli kolmasosa. Pankkeja kaatui, yrityksiä meni konkurssiin, miljoonat ihmiset menettivät säästönsä. Livermore nettosi pelillään nykyrahassa laskettuna noin 2,3 miljardia taalaa. (Google)

Tänään pääministeri Juha Sipilä antaa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen valtion omistajaohjauspolitiikasta.

Oppositio pääsee hyökkäämään hirmuisella rytinällä hallituksen kimppuun.

Viljo Vähänen oli varpaisillaan.

”Onko äänessä pörssihai? Uusi Jesse Livermore?”

Totesimme Ryssänkärjessä, että iltapäivälehdet olivat viikonvaihteessa selvittäneet lukijoilleen ansiokkaasti suomalaisen pörssihain luonnetta ja resursseja.

Suomessa valtio omistaa enemmän yhtiöitä suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin juuri mikään muu maa Euroopassa. Hallitukset ovat myyneet valtionyhtiöitä 17,5 miljardilla eurolla vuosina 1991-2015.

Selvitykset olivat täynnä isoja nimiä: Esko Aho, Paavo Lipponen, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Aleksander Stubb … ja tietysti Juha Sipilä.

Viljo muisti vanhan sananlaskun.

”Pata kattilaa soimaa. Musta kylki kummallakin.”

Professori Markku Kuismakin pääsi ääneen: ”Yksityinen henkilö, tai valtio, miettii kaksi kertaa, jos se myy tuottavaa omaisuuttaan muuta kuin hätätilanteessa.”

Uusien suuntaviivojen mukaan nyt on tarkoitus myllertää perusteellisesti valtio-omistuksia perustamalla kehitysyhtiö, jolle siirrettäisiin mojova siivu valtion yhtiöomistuksia siinä tarkoituksessa, että niistä voitaisiin luopua sopivan tilaisuuden tullen.

Viljo jatkoi.

”Onko nyt hätätila? Mitähän valtioneuvoston kanslian omistuksenohjaustoimiston päällikkö mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi, että yli puolessa kehitysyhtiöön siirrettävistä yhtiöomistuksista pitää saada aikaiseksi isoa liikettä vaalikauden aikana? Uuden synnyttäminen voi olla tuskaista hommaa. Siinä voi kyllä tulla hätä käteen.”

Päätimme Viljon kanssa seurata päivän mittaan asian kehittelyä eduskunnan suuressa salissa ja palata asiaan – jos aihetta on!

”Mustaa tiistaita tästä tuskin kuitenkaan tulee!”