Jesse
Livermore oli yksi niistä harvoista, jotka haistoivat vaaran. Hän oli lisäksi
tarpeeksi nokkela netotakseen siitä kunnolla. Itseoppinut Livermore oli
1920-luvun lopulla jo kaiken kokenut viisikymppinen pörssihai, todellinen
peluri. Keväällä 1929 muiden nauttiessa loputtomilta näyttävistä tuotoista hän teki
siirtonsa. Hän ennusti, että kohta rysähtää ja kunnolla. Ja hän osui oikeaan.
Pörssi romahti lokakuun lopulla. Ensin nähtiin musta torstai. Sitä seurasivat
musta maanantai ja musta tiistai. Osakkeiden arvosta katosi hetkessä yli
kolmasosa. Pankkeja kaatui, yrityksiä meni konkurssiin, miljoonat ihmiset
menettivät säästönsä. Livermore nettosi pelillään nykyrahassa laskettuna noin
2,3 miljardia taalaa. (Google)
Tänään pääministeri Juha Sipilä antaa eduskunnalle pääministerin
ilmoituksen valtion omistajaohjauspolitiikasta.
Oppositio pääsee hyökkäämään hirmuisella rytinällä hallituksen
kimppuun.
Viljo Vähänen oli varpaisillaan.
”Onko äänessä pörssihai? Uusi Jesse Livermore?”
Totesimme Ryssänkärjessä, että iltapäivälehdet olivat viikonvaihteessa selvittäneet
lukijoilleen ansiokkaasti suomalaisen pörssihain luonnetta ja resursseja.
Suomessa valtio omistaa enemmän yhtiöitä suhteessa bruttokansantuotteeseen
kuin juuri mikään muu maa Euroopassa. Hallitukset ovat myyneet valtionyhtiöitä 17,5
miljardilla eurolla vuosina 1991-2015.
Selvitykset olivat täynnä isoja nimiä: Esko Aho, Paavo Lipponen, Matti
Vanhanen, Jyrki Katainen, Aleksander Stubb … ja tietysti Juha Sipilä.
Viljo muisti vanhan sananlaskun.
”Pata kattilaa soimaa. Musta kylki kummallakin.”
Professori Markku Kuismakin pääsi ääneen: ”Yksityinen henkilö, tai valtio,
miettii kaksi kertaa, jos se myy tuottavaa omaisuuttaan muuta kuin
hätätilanteessa.”
Uusien suuntaviivojen mukaan nyt on tarkoitus myllertää
perusteellisesti valtio-omistuksia perustamalla kehitysyhtiö, jolle
siirrettäisiin mojova siivu valtion yhtiöomistuksia siinä tarkoituksessa, että
niistä voitaisiin luopua sopivan tilaisuuden tullen.
Viljo jatkoi.
”Onko nyt hätätila? Mitähän valtioneuvoston kanslian
omistuksenohjaustoimiston päällikkö mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi, että yli puolessa kehitysyhtiöön siirrettävistä
yhtiöomistuksista pitää saada aikaiseksi isoa liikettä vaalikauden aikana?
Uuden synnyttäminen voi olla tuskaista hommaa. Siinä voi kyllä tulla hätä käteen.”
Päätimme
Viljon kanssa seurata päivän mittaan asian kehittelyä eduskunnan suuressa
salissa ja palata asiaan – jos aihetta on!
”Mustaa
tiistaita tästä tuskin kuitenkaan tulee!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti