460. Sekamelska 160528

Sillä aikaa, kun Viljo Vähänen sanoi haluavansa lukurauhaa ennen kuin omenapuut pudottavat valkoisen huntunsa ja hän ehtisi lukea Karl Ove Knausgårdin kuudennen teoksen (1216 sivua) sarjasta Taisteluni, otin asiakseni tarttua sekamelskaan, jossa kolme eriskummallista teema yrittää tunkeutua samanaikaisesti omaan kesärauhaani: (1) Ohjuskilpi, (2) Itseänsä pellavakankaana pitävä naiskirjoittaja ja (3) Kansalaispuolue.

Eihän siitä tosin helposti mitään selvää saa!

(1) Ohjuskilpi. Tuntuu pahasti siltä, ettei läntinen sotilasliitto Nato ota tosissaan sitä, ettei Äiti Venäjä tykkää yhtään siitä, että se tunkee tuhisevan nenänsä ja innostuksesta sirisevät silmänsä suoraan sen kainaloon. Siis lähentelee röyhkeästi vanhaa, arvokasta maatuskaa! Ikään kuin itsevarma, keikaroiva rakastaja, joka luulee, että luotisuora jakaus hyvin rasvatuissa hiuksissa, joissa tuntuu eau de Cologne tuoksu, riittää hurmaavan vaikutuksen saavuttamiseen. Kulttuurit ovat siis pahasti törmäyskurssilla. Siihen ajauduttiin, kun itsevarmat, puhtaan kapitalismin auguurit tarjosivat ensilääkkeeksi sosialismista järkyttyneelle potilaalle shokkiterapiaa. Hyvin pian, melkein yhdessä yössä, sitä alettiin tehostaa teräksellä. Niin ajauduttiin hetkessä vanhaan, kohtalokkaaseen asevarustelukilpaan, jonka keskellä nyt eletään. Sillä vakavalla erolla, että nyt pelotearsenaaliin on ilmestynyt suuren tuhon peikko. Atomiase. Voisiko mikään sekamelska olla vaarallisempi! Askel Romaniasta Puolaan ja sitä kautta Baltiaan ei ole maailmankartalla pitkä, mutta Euroopan turvallisuuspolulla se saattaa olla tuhoisa.

(2) Itseänsä pellavakankaana pitävä naiskirjoittaja. Kun pannaan samaan kattilaan Molotov-Ribbentrop sopimus salaisine pöytäkirjoituksineen ja suomalaisten sosialidemokraattien käynnistämä Pirkkalan monistehanke, saadaan kyllä aikaan sellainen värisekoitus, että se sopii mainiosti itseään kirkkailla väreillä koristavan naiskirjoittajan muotokuvaan. Oikeastaan se on vain osa sitä uuden ajan rautaesirippua, jota eräät lännen kiihkoilijat ovat nyt rakentamassa Äiti Venäjän ympärille. Onneksi reaalipolitiikan pellavakankaalle on mahdotonta lisätä värejä teräsharjalla. Sen ovat varteenotettavat, arvostetut historioitsijat heti oivaltaneet.

(3) Kansalaispuolue. Oikeusministeriölle on jätetty hakemus uuden puolueen merkitsemiseksi puoluerekisteriin. Tuskinpa se suuremmasti lisää puoluejärjestelmämme sisäistä sekamelskaa. Vakiintuneet puolueet ovat selviämässä aika vähin vaurioin kahden jytkyn aiheuttamasta häiriöstä eikä uusi Kansalaispuolue tulle aiheuttamaan kovin pahaa vauriota vanhoihin rakenteisiin, joita kilpailu hallituksen ja opposition välillä on aika ajoin ravistellut melko railakkaastikin. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata, kuinka uuden puolueen kolmihenkinen johtokunta tulee selviytymään edessä olevista haasteista ja kuinka puoluelaki (10.1.1969/10) taipuu niihin koukeroihin, jotka uuden puolueen rekisteröinti tulee välttämättä aiheuttamaan. Kannattajakortit eivät vielä takaa äänestysoikeutta eduskunnassa, vaan se saavutetaan vasta eduskuntavaaleissa. Niiden perusteella käydään hallitusneuvottelut, joissa ratkaistaan ministeripaikat. Niitä ennen uudelle puolueelle osoitetaan tietysti Arkadian mäellä oma ryhmähuonekin – ellei joku vanhoista puoleista halua ottaa uutta tulokasta omien siipiensä suojaan!

Niin pitkä on matka ja kivinen tie!

Sekamelskankin keskeltä voi joku löytää elämänsä suurimman aarteen.