459. Raha ratkaisee? 160526

”Raha, suurpääoma ratkaisee ja määrää, lobbareitten käyttämänä, ja sana jää toiseksi. Ihan palaa mieleen taas kerran Karl Marxin ennustus pääomien kasaantumisesta samoin kuin myös siitä, mitä sitten jatkossa seuraa!” (Raimo Ilaskivi: US 22.5. ”Lobbari päättää, ei ministeri, ei hallitus …”)

Kun tulin syksyllä 1958 Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä, törmäsin ensimmäisillä luennoillani kahteen ilmiömäiseen esiintyjään. Toinen heistä opetti julkisoikeuden, toinen kansantalouden perusteita. Molempien tarkoituksena oli selittää, kuinka valtio elää, mitkä lainalaisuudet siellä vallitsevat ja kuinka poliittista valtaa käytetään.

Järkevää ja kiehtovaa, ajattelin.

Silloin en tietenkään voinut aavistaa, että minusta itsestäni tulisi kaksinkertainen politrukki ja molemmista luennoitsijoista korkean tason poliittisen vallan käyttäjiä yhdessä ja samassa puolueessa.

Silloinen en myöskään tuntenut Viljo Vähästä, mutta Viljo tietysti tiesi jo tuolloin, että raha ratkaisee.

”Ei se ole mikään mysteerinen, näkymätön käsi, vaan yksinkertainen tosiasia. Sinulla on sitä enemmän valtaa mitä pulleampi kukkarosi on. Näin se on ollut ja näin se tulee aina olemaan. Eikä se ole seteleistä tai kolikoista taikka muista maksuvälineistä kiinni. Kukkarossasi voi olla kivitaloja, elefantteja, kaivoksia, metsiä, tehtaita, tietokoneita, ihmisiä … siis ihan mitä vain, kunhan se on pulleampi kuin naapurillasi, isälläsi, äidilläsi, serkkusi kaimalla. Ja kunhan sinulla on ehdoton, kiistaton oikeus määrätä, kuka sitä kukkaroa saa käyttää, missä, milloin ja miten. Turha siitä on saivarrella. Turha teoretisoida. Käytäntö ratkaisee …”

Viljo ei viitsinyt edes korottaa ääntään, koska istuimme aamukaljalla Pataässässä ja vasta ensimmäiset laulajat olivat kakistelemassa kurkkujaan.

- Mutta kyllä Raimo Ilaskiven kommentti työeläkerahastoista ja lobbareista on silti aika rujo. Että eläkeyhtiöiden pääomat ovat nelinkertaistuneet suhteellisen lyhyessä ajassa ja että nyt niitä piilotellaan ulkomaille ja veroparatiiseihin. En muista, että sellainen vaara olisi ollut esillä syksyn 1958 luennoilla Portania III:ssa! Viittaus Karl Marxiin on myöskin aika hilpeä, vaikka saattaa kyllä olla hyvinkin perusteltu.

”Luulen, että äänessä oli US:n kolumnissa enemmänkin  eläkeläinen nimeltään R. Ilaskivi kuin kansantaloustieteen dosentti. Arki riipaisee yhtä kovasti rikasta kuin köyhääkin. Sehän nähtiin tänä aamuna myös aamu-tv:ssä, jossa eräs näyttelijä kertoi löytäneensä isänsä vanhainkodista sänkyyn sidottuna kuuden tunnin vanhojen ulosteittensa keskeltä… ”

- Aivan. Eikä sympaattisella ammattiyhdistyspomolla ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että raha ratkaisee …

”Ja olihan se näyttelijäkin liikuttavan realistinen. Kun perhe ei jaksa niin ei jaksa. Tosiasiat kaatuvat päälle … mutta minkäs sille voit?”

Tästä päädyimme jälleen pohtimaan Viljon kanssa valtion roolia nyky-yhteiskunnassa.

Sitä asiaahan oikeustieteen professori Olli Ikkalakin yritti selvittää julkisoikeuden luennoillaan. Onko julkinen valta kansalaisen ystävä vai vihollinen?

Perustuslaki on tässä asiassa yksiselitteinen. Kyllä valtion ja kuntien tehtävänä on suojella ja kannustaa yksityistä ihmistä ja hänen läheisiään, ystäviään ja sukulaisiaan.

Valtion tehtävänä on myös rangaista niitä, jotka rikkovat perustuslain henkeä ja kirjainta. Sitä vartenhan rikoslaki on olemassa. Ei se ole mikään seinäkoriste.

Periaatteessa myös rahan (maksuvälineiden) on taivuttava valtion tahtoon ja alistuttava niihin yleisinhimillisiin sääntöihin ja määräyksiin, joilla arkielämää ohjataan ja kehitetään.

Kun nähdään kiistattomasti, että vanhuksia kohdellaan kovakouraisesti, jopa raakalaismaisesti ja kun tiedetään, että tilannetta voitaisiin parantaa suuntaamalla inhimillisiä ja taloudellisia resursseja nykyistä voimallisemmin siihen suuntaan, se on myös tehtävä.

”Aivan oikein”, Viljo kopautti tuoppiaan pöytään, niin että Pataässän päät kääntyivät. ”Annetaan rahan ratkaista se ongelma.”