Kirkko & Kaupunki on
hämmästyttävä lehti. Ei ainoastaan sen vuoksi, että se on nykyisin ainoa paperiversio,
joka kolahtaa postiluukustani joka perjantai eikä edes sen vuoksi, että luen
sen aina kannesta kanteen, vaan siksi, että se on uhanalainen ja että siitä löytyy
usein häkellyttäviä tarinoita.
Kuten numerosta 16, joka
ilmestyi eilen, heti helatorstain jälkeen ja jonka olimme Viljo Vähäsen kanssa
ehtineet lukea ennen kuin läksimme puolelta päivin kohti Ryssänkärkeä.
Viljo oli innoissaan
englantilaisella maaseudulla 1700-luvulla virinneestä laululiikkeestä Sacred Harp, ja minä (jälleen kerran)
Ville Rannan pilapiirroksesta, jota
Kerettiläinen säesti kysymällä, ”mikä on Irjan uskonnon sukulaisuussuhde
yrmyluterilaisuuteen”.
Hauska oli myös Riina
Katajavuoren kolumni Wifi Herran selän
takana sekä tarina Odd Fellows-veljeskunnasta,
joka alkanut veisata ihan vapaaehtoisesti yksinäisten vainajien hautajaisissa.
Salla Ranta oli otsakoinut
tarinansa Pyhästä Harpusta vauhdikkaasti:
”Synkät ja raa’at virret vetoavat suurkaupungeissa.”
Viljo aloitti.
”Olen menettänyt otteen
yrmyniskaiseen luterilaisuuteen. En käy juurikaan kirkossa, vaikka entisessä elämässäni se kuului sunnuntaisin pakko-ohjelmaan. Nizzassa olen kolunnut
kaikki kirkot, mutta täällä ne ovat jääneet vieraiksi. Nyt aion hakeutua Sacred
Harp-iltoihin, jotta voisin kuulla neliäänistä veisausta ja ehkä jopa
osallistua siihen. Haluan myös nähdä omin silmin Pyhän Harpun laulukirjan nuotit. Kun Salla Rannan jutusta käy lisäksi
ilmi, etteivät tilaisuudet ole ollenkaan hengellisiä ja että niihin tulee
veisaajia uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelta, naula veti. Siinä on
sopivasti modernia säpinää. Haluan myös nähdä, kuinka veisaajat ryhmittyvät
äänialoittain laulunjohtajan ympärille.”
- Etkö pelkää, että hetken
kuluttua huomaisit istuvasi körttien herätysjuhlilla veisaamassa virsiä ilman
säestystä?
Viljo mietti.
”Sellainen riski on
tietysti olemassa. Kirkot ja herätysliikkeet seuraavat varmasti kuin haukat Pyhän Harpun liikkeitä suurkaupungeissa.
Kun toisilleen vieraat ihmiset kokoontuvat yhteen minkä tahansa asian merkeissä,
se kiinnostaa tietysti myös uskonnollisia liikkeitä. Verkot heitetään heti
niille apajille.”
- Tavallaan tämä koskee
myös Odd Fellows-veljeskuntaa, jonka
juurten sanotaan ulottuvan jo israelilaisten Baabelin-vankeuteen saakka. Yksinäisyys
surun ja kuoleman hetkellä yhdistää tosin ihmisiä aivan toisella tavalla kuin ”raju,
raaka ja karkea laulu”.
”Se on totta. Ystävyys,
rakkaus ja totuus voivat toisaalta olla virikkeinä yhtä hyvin uskonnollisille
kuin maallistuneillekin harrastuksille.”
- Mutta mitä sanot Irjan uskonnosta, jota Kirkko &
Kaupungin vakiokolumnisti ja pilapiirtäjä käsittelevät samanlaisessa hengessä?
Onko niin, että ”Irja on piispakaartista ainoa, jolla on munaa sanoa asiat
halki”?
”Onhan se vahvasti sanottu!
Rehevää suomenkieltä. Siitä saattaisi löytyä meheviä ilmaisuja myös Sacred Harpin laulukirjaan.”
- Etenkin jos runoilija
Riina Katajavuori saisi luvan hieman terävöittää tekstiä istuttuaan hetken
Saithesin kalastajakylän pittoreskissa Cod & Lobster-pubissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti