maanantai 29. elokuuta 2016

489. Guggenheim 160829

Säätiö on voittoa tuottamaton organisaatio, jonka tehtävänä on kerätä, säilyttää ja tulkita modernia- ja nykytaidetta sekä tutkia eri kulttuurien ideoita kuratoriaalisten, kasvatuksellisten ja yhteistyöaloitteiden kautta.
Viiden ja puolen vuoden ajan vinha tuulenvire on pyörinyt Helsingin satama-altaassa. Valkoiset laivat ovat tulleet ja menneet. Suurkirkon torni on piirtynyt taivasta vasten. Ryssänkirkon uuskullatut kupolit ovat nousseet väkevästi Alvar Aallon kulissien takaa. Kauppatori on kuhissut. Havis Amanda hyväksynyt kainosti seurakseen Kappelin, kaupungintalon, Ruotsin suurlähetystön ja presidentinlinnan.
Mutta museohanke on edelleen jäissä.
Katse on siirtynyt Katajanokalta työnantajien nenän alle, kauppahallin naapuriin, mutta yhtään catepillaria ei ole vielä näkynyt työmaalla.
Viljo Vähänen oli lukenut viikonvaihteen Hesarista mielipiteitä Guggeheimin museohankkeesta. Siinä oli äänessä ex-pormestari,  kauppakamarin johtaja ja dokumenttiohjaaja. Kaikki kommentoivat elinkeinoministerin myötäsukaista puhallusta hankkeelle.
Yksi oli huolissaan ”valkean kaupungin rantamaiseman turmeltumisesta”. Toinen piti ”uutista tervetulleena”. Kolmas oli muuten vain ”suuresti ilahtunut”.
2-1 nykyisen museohankkeen puolesta!
”Kyllä se näyttää olevan myötätuulessa”, Viljo aloitti, kun lähestyttiin Ryssänkärkeä. ”Mutta suuri myrsky näyttää jälleen hautautuvan poliittisen syksyn karikoihin. Tuulenvire jatkuu kuitenkin entisellään.”
- Sitä sopii jo vähitellen ihmetellä. Poliittisesti hanke on tosin kaiken aikaa ollut hyvin ohuen langan varassa. Olisin kuvitellut, että porvarihallitus olisi ottanut asiakseen vahvistaa tuota lankaa. Ovathan valtiovarat nyt tukevissa käsissä (kok) ja pääministerikin (kesk) on saanut kilpailukykyhankkeellaan vahvan otteen työmarkkinoista. Nyt olisi hyvä Guggenheim-hetki päällä. Mutta henki taitaa olla sittenkin liian heikko?
”Tämän ei pitäisi olla mitenkään suhdanneherkkä asia. Tietoa on aivan riittävästi päätöksentekoa varten. Uusia kilpailuja ei enää tarvita. Kansan ääni tuli aivan riittävän vahvasti esille kilpailun ensimmäisen vaiheen 1715:ssa työssä sekä kuuden finalistin ehdotuksissa. Minä en näe myöskään juuri mitään moitittavaa lopputuloksessa. Museon julkisivujen lasipinta ja kotimainen, hiilikäsitelty puu sopivat mainiosti Helsingin satama-altaan sielun maisemaan. Ehkä ne antavat kuuluisalle valkeudellekin vain piristävän värihohteen.”
- Se on totta. Värit tosin siirtyvät usein makuasioiksi eikä niistä siis sovi ryhtyä kovin vakavasti kiistelemään. Silmä sitä paitsi tottuu!
”Aivan. Ja olen vakuuttunut myös siitä, että suunnitelmaan sisältyvästä kävelysillasta Tähtitornin puistoon ja Eteläsataman rantapromenadista tulee pian hyvin suosittuja kohtaamispaikkoja sekä kantahesalaisille että turisteille.”
- Minua on oikeastaan jäänyt koko hankkeessa vaivaamaan suhteellisen  vähäinen keskustelu geopolitiikasta. Sitähän ei yleensä liitetä kulttuuriaiheisiin, vaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä tietysti talouteen. Mutta Guggenheimin tapauksessa olisi tärkeää nähdä, millainen merkitys sillä on Pietarin (Venäjän) ja Tukholman (Ruotsin) välimaastossa sekä lähes näköyhteyden päässä Tallinnasta (Virosta). Suomenlahden alitse rakennettava tunneli tulisi myös korostamaan tätä geopoliittista aspektia.
”Muistat varmaankin, että siihen viittasimme siinä vaiheessa, kun Katajanokalle suunniteltiin maailmanpyörää (ks. 145. Guggenheim-maailmanpyörä 130223).  Siitähän syntyi tosin vain vaatimaton sirkuspyörä, mutta ajatus keskuksesta, jonka tehtävänä olisi kerätä, säilyttää ja tulkita modernia- ja nykytaidetta sekä tutkia eri kulttuureiden ideoita kuratoriaalisten, kasvatuksellisten ja yhteistyöalueiden kautta, elää edelleen voimallisesti …
- … Helsingin satama-altaan tuulenvireissä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti