244. Goodluck Jonathan 140609

”Pystytkö lukemaan tämän tekstin loppuun?”

Kysymys läimähti kasvoilleni kuin verestä märkä rätti (Voima 5/2014, kesäkuu). Pakotin itseni pystymään. Mutta se teki kipeää.

Moses Akatugba odottaa hirttämistä nigerialaisessa Okeren vankilassa.

Tässä tarina: ”16-vuotias koululainen lähti eräänä marraskuun aamuna vuonna 2005 vierailemaan tätinsä luona. Tuolta matkalta hän ei palannut koskaan. Joukko sotilaita pidätti hänet epäillen hänen osallistuneen kolmen matkapuhelimen ryöstämiseen. Tunnustusta vaati kidutuksesta vastaava virkamies … ensi sotilaat ampuivat Mosesta käteen. He hakkasivat häntä: päähän, selkään. Sotilaat veivät Moseksen katsomaan ruumista ja käskivät tunnistamaan sen. He pahoinpitelivät Mooseksen uudelleen, koska hän ei pystynyt tunnistamaan hänelle täysin tuntematonta, kuollutta miestä …”

(Kidutus jatkui ... jatkui. Jätän pois kuvaukset kidutusmenetelmistä.)

Moses on yhdeksän vuoden ajan kiistänyt syytöksen. Hänen oli kuitenkin pakko allekirjoittaa kaksi väärää ”tunnustusta”. Muutoin kidutus ei olisi koskaan loppunut.

Nyt 25-vuotias Moses odottaa hirttotuomion täytäntöönpanoa.

Ihmiset kaikkialla maailmassa (ks. stop torture.fi) vetoavat Moses Akatugban tuomion kumoamiseksi ja vaativat Nigerian hallitukselta toimia kidutuksen estämiseksi.

Itse vetoan vain tällä postauksellani.

Mutta jäin ihmettelemään ja hämmästelemään sitä suunnattoman suurta kuilua, syvää rotkoa, joka on syntynyt asukasmäärältään Afrikan suurimman ja koko maailman kahdeksanneksi suurimman valtion presidentin ja kuolemaantuomittujen osastolla  hirttämistään odottavan, virallisen kidutuksen uhriksi joutuneen nuorukaisen välillä.

Onko kysymys siitä, että edellisellä on ollut elämässään vain hyvää onnea ja jälkimmäisellä vain huonoa? Näinkö simppelillä tavalla inhmisoikeusloukkauksista pahimman, hengenriiston, olemassaolo ja oikeutus selittyy valtiossa, jolla on pitkä ja värikäs historia ja joka on elänyt jonkin aikaa myös erään eurooppalaisen suurvallan ja sivistysvaltion suojeluksessa?

Tuskinpa sentään.

Mutta. Nomen est omen. Nimi on enne.

Nigerian nykyisen presidentin nimi on Goodluck Jonathan. Hyvänonnen Joonatan.

Se tuntuu tosin heiveröiseltä kristinuskon erään peruskallion, Mooseksen, rinnalla, mutta näyttää käytännössä johtaneen jälkimmäisen kohdalla aivan hirmuiseen epäonneen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Mihin onkaan kadonnut Lokki Joonatanin suurenmoinen elämänviisaus? Missä on elämän riemu? Missä on mahdollisuus elää ja kasvaa vapaudessa?

Vaivatkoon Moses Akatugban sydämestä kiduttamalla repäisty ”tunnustus” Hyvänonnen Joonaksen yöunia aina niin kauan, että Moses pääsee lentoon vapaana ja itsenäisenä aivan kuin lokki Joonatan Livingston joka harjoitteli kalanpyyntiä kaukana muista, yksin, omin keinoin, omin ajatuksin.