245. Myönnytyksiä 140613

Aloitan nyt postausta  numero 245 tähän blogiini. On aika tehdä muutamia myönnytyksiä.

(1) Esittäytyminen. Aloitin tämän blogin 14.2.2011 Nizzassa näillä sanoilla:

Ulkona on kiperä pakkanen, mutta taivas on kuitenkin pilvessä. T. istuu ikkunan ääressä Teuski sylissään. Kissa ei suostu kehräämään muualla kuin juuri siinä paikassa ja siinä asennossa. Sitä paitsi Teuski, jonka oikea nimi on Tadeuz Armand Oz, tietää tarkalleen, että Mami pääsee vauhtiin vasta sen jälkeen, kun Tohtori on lähtenyt ulos. Sillä oli kissan vaisto. Se kuulee sydämenlyönnit ja tietää, milloin ne kertovat tulevasta myrskystä.

Ensimmäisen postaukseni otsakkeeksi otin sanan ”Keskustelu”.

Myönnän, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mihin se johtaisi, enkä ollut oikein varma, minne sitä tarjoaisin. Olin kirjoittanut vuodesta 1961 lähtien erilaisia tekstejä erilaisiin lehtiin. Nimellä ja nimimerkeillä. Nyt en halunnut sidoksia, kahleita, vaan ajattelin, että jostakin löytyisi foorumi, jolla saisin kirjoittaa, mitä haluan, ilman kontrollia.

Satumalta valitsin Googlen. Ja tässä sitä ollaan.

Oli selvää, että kirjoittaisin omalla nimelläni. Silloin pidin esimerkkinä Jyrki Virolaista. En edes tiennyt, että Takkirauta oli olemassa ja että ruukinmatruuna oli aloittanut jo ajat sitten. Jukka Kemppisen blogin tunsin jotenkin. Vähän epämääräisesti.

Mutta piti esittäytyä.

Myönnän, että sanat tulivat jostakin piilotajunnan sokkeloista. Mutta en epäröinyt, enkä ole katunut.

Valtiotieteen tohtori Kaksinkertainen ex-politrukki Eläkeläinen Evakko Rauhanpuolustaja

Siinä on kaikki. Tarpeellinen.

(2) Viljo Vähänen on ollut mukana alusta pitäen.

T:n ei tarvinnut selittää Teuskille sen enempää. Kissa tiesi, mistä kenkä tällä kertaa puristi. Oltiin sosialidemokratian tunnelissa. Tai avoimella kentällä. Miten vain. Sillä ei enää ollut merkitystä T:lle itselleen, koska loppulaskenta oli alkanut jo kauan sitten. Vanhan, hyvän tavan mukaan hän oli luopunut jäsenkirjastaan, kuten UKK:kin aikoinaan, mutta sosialidemokratiasta hän ei tietenkään luopuisi koskaan. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että Putkimies oli astumassa heikoille jäille. Häntä olisi pakko auttaa jollakin tavalla.

- Kutsutaan jälleen Viljo paikalle. Hän tietää enemmän kuin kukaan muu.

Myönnän, että Viljo Vähäsestä on tullut aika hyvä kaveri, mutta oikullinen, vähän vaikeakin. Otin hänet mukaan eräästä varhaisesta novellistani enkä ole raaskinut luopua hänestä. Pataässästä on muodostunut Viljon paikka, vaikka on pakko myöntää, että itse olen käynyt siellä viimeksi joskus 1980-luvun puolivälissä.

(3) Kaksinkertainen ex-politrukki on myönnytyksistäni ehkä vaikein. Se on kyllä ihan totta, mutta myönnän, että se liimaa minut aivan liiaksi omaan menneisyyteeni. Se on jarru. Se on turhan osoitteleva.

Mutta nyt, tässä tilanteessa, kun Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta joutuvat pitämään puoluekokouksensa samassa viikonvaiheessa (minkä täytyy olla jonkinlainen tapaturma), siitä on hyötyäkin.

Voin vertailla. Voin muistella.

Kokoomuksen osalta tunsin suurta dramatiikkaa silloin, kun Harri Holkeri valitsi seuraajakseen Ilkka Suomisen Seinäjoella. Olin tietysti paikalla. Kirjoitin oman hotellihuoneeni hiljaisuudessa runon molemmille, ja Jaakko Korjus, joka oli silloin (tilapäisesti, muistaakseni?) Uuden Suomen päätoimittaja, julkaisi runot rinnakkain pääkirjoitussivulla.

Myönnän, että se tuntui silloin aika hienolta. Mutta samalla myönnän, että niiden runojen sisälle olin kirjoittanut (ehkä vaistonvaraisesti) perusteet sille, miksi minusta tuli (kesällä 1980) kaksinkertainen politrukki.

Keskustan osalta dramaattisin puoluekokous pidettiin ilman muuta Kuopiossa, jonne tohtoreiden taistelu huipentui. Silloin ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ja jännitystä.

Myönnän, että se oli minulle outoa ja vierasta, mutta kokemuksena hyvin valaiseva ja hyödyllinen.

(4) Kokoomuslainen pääministeri. Tätä herkkua en saanut omalla politrukkiurallani koskaan kokea. Kun Koivisto valitsi Holkerin, olin jo muissa maisemissa.

Nyt seuraan kuitenkin suurella mielenkiinnolla, mitä ensi viikonvaihteessa tapahtuu.

Myönnän, että tuntuu jotenkin kummalliselta, että Kokoomuksen puoluekokouksessa valitaan maalle pääministeri. Automaattisesti. Tuosta vain.

Myönnän kuitenkin, että tällainen kuuluu nykyiseen poliittiseen kulttuuriin tai ainakin kutyymiin. Ei sitä kannata protestoida. Näin on tähkät tällä kertaa.

Mutta henkilövalinta on kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen.

Ymmärrän, että mediakin on ihmeissään. Varpaisillaan.

Kyse ei ole varsinaisesta linjavaalista (kuten Keskustalla Kuopiossa). Jonkinlaisia modernisteja he kaikki kolme ovat. Dynaamisia konservatiiveja. Ehkä. Aikalailla tasavertaisia. Ohuella langalla he kaikki kuitenkin kulkevat. Pienikin lipsahdus voi ratkaista.

Myönnän, että minun on mahdotonta panna heitä millään järkevällä  perusteella paremmuusjärjestykseen.

Tuntuisi kuitenkin omituiselta, jos tämä olisi jonkinlaista sattumapeliä. Ei sellainen ole mahdollista. Ei pääministeriä yksinkertaisesti voi sillä tavalla valita!

Ajanhenki näyttäisi nyt kulkevan siihen suuntaan, että vanha kykypuolue ottaa rohkean askeleen uuteen, ehkä hieman arvaamattomaan suuntaan.