Viljo Vähänen oli
käynyt Ystadissa, Ruotsissa, lähellä Malmöta. Hän kertoi olleensa jossakin
seminaarissa ja livahtaneensa sieltä taksilla katsomaan Kurt Wallanderin
kaupunkia. Sanoi jääneensä Henning Mankellin koukkuun. Sitä en ihmetellyt,
koska sanoin roikkuneeni samassa koukussa jo vuosikausia. En tosin kirjojen
ansiosta, vaan elokuvasarjan ja Krister Henrikssonin vuoksi.
Mutta tällä kertaa
emme puhuneet Wallandereista, vaan kurdeista, koska Viljon taksikuski oli ollut
kurdi. ”Hän kertoi koko matkan ajan (se kesti tosin vain puolisen tuntia)
toiveestaan päästä joskus takaisin kotimaahansa, Kurdistaniin.” Eikä Viljo
ollut juuri saanut puheenvuoroa, kun erehtyi kysymään, onko sellaista valtiota
edes olemassakaan.
”Kuski oli varma
siitä, että hän pääsee vielä joskus sinne, mistä oli joutunut pakenemaan
henkensä kaupalla. Hän oli varma siitä, että Abdullah Öcalan vielä kerran
nousisi Kurdistanin johtoon, vaikka tämä istuu edelleenkin Imralin
vankilasaarella lähellä Mudanyanin kaupunkia”, Viljo selitti. ”Ei siinä
auttanut, vaikka kerroin lukeneeni paljon kurdien historiasta ja kohtaloista.
Ei hän kuunnellut. Hänen piti saada puhua synnyinmaastaan, kun joku oli kerran
osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan ja kysellyt siitä.”
Näinhän se on.
Mutta varsinaisesti
päädyimme keskustelemaan Kurdistanista sen vuoksi, että aamu-uutisissa
kerrottiin Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kannattavan itsenäisen
Kurdistanin valtion muodostamista.
Se oli uutinen.
”Mitä järkeä on
siinä, että Israel, jolla luulisi riittävän omiakin ongelmia, alkaa nyt
tyrkyttää ehdotuksiaan asiassa, jota ei ole pystytty ratkaisemaan satoihin
vuosiin ja joka on juuri nyt kuin ruutitynnyri, joka voi räjähtää milloin
tahansa”, Viljo pauhasi, kun aloimme lähestyä tihkusateessa Ryssänkärkeä.
”Eihän alueen rajoja ole edes pystytty määrittelemään. Siihenhän kuuluu osia
Turkista, Irakista, Iranista, Syyriasta ja Armeniasta. Jopa Nooan arkin
kerrotaan pysähtyneen Araratin vuorelle, joka tulisi olemaan osa itsenäistä
Kurdistania. Että Israelko pystyisi ratkaisemaan tämän sotkun? Älä hulluja
kuvittele!”
Viljo pudisti
päätään.
- Netanjahun ajatus
tuntuu kyllä aika kaukaa haetulta ja epärealistiselta, myöntelin. – Etenkin,
kun samanaikaisesti levitetään uutisia, että vihollisuudet Gazan kaistalla ovat
jälleen kärjistyneet ja että myös sotilaallista ratkaisua on jälleen
väläytetty. Pitäisiköhän itsenäinen Kurdistankin ympäröidä muurilla, jotta se
rauhoittuisi!
Päädymme Viljon
kanssa lopulta keskustelemaan kurdien ongelmasta yleisemminkin.
Miten suomalaiset
voisivat tuntea ja ymmärtää maata ja kansaa, jonka juuret ulottuvat tuhansia
vuosia kauemmaksi kuin meidän omamme. Nykytiedon valossa ei osata edes sanoa,
mistä kurdit ovat tulleet alueelle. Mutta emmehän me tosin tiedä satavarmasti myöskään
sitä, mistä me itsekään olemme tänne nykyiselle asuinalueellemme tulleet.
Tiedetään kyllä, että aikoinaan Kurdistanin alueella oli useita pieniä valtioita
ja että mongolit ja turkkilaiset pitivät sitä halussaan. Sumerilainen
kulttuurikin oli siellä joskus vallitsevana.
Mutta tällainen tieto
tuskin paljonkaan lohduttaa malmölaista taksikuskia, joka unelmana on päästä
joskus takaisin kotiin.
Eikä pääministeri
Benjamin Netanjahunkaan tuki taida häntä siinä juuri auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti