”Mutta me emme taistelleet
Saksan ja sen ideologian puolesta. Kummassakin puolustussodassamme taistelimme
oman oikean asiamme puolesta: säilyttääksemme oikeuden elää omaa elämäämme
itsenäisenä kansakuntana omien länsimaisten inhimillisen yhteiselämän
ihanteittemme mukaisesti” (Mannerheim).
En laisinkaan ihmetellyt, että Jukka Kemppinen
otti tämänpäiväiseen blogiinsa kokonaisuudessaan Antti Herlinin puheen Suomen
Sotaveteraanien liittojuhlassa toissapäivänä Oulussa.
Se oli hyvä puhe. Otin sen omaan arkistooni
sellaisenaan.
Harvoin sattuu nimien luetteleminen niin
kauniilla tavalla kohdalleen. Kekkonen,
Halonen, Heikki Herlin, Mannerheim, Kustaa Vilkuna ja Adolf Ehrnrooth. Tässä
järjestyksessä. Jokainen kuin säkenöivä helmi nauhassaan.
Sukukin
(puhujan isoisä ja äidin isä) sulautui luontevasti kokonaisuuteen eikä mieltäni
jäänyt vaivaamaan sekään, että miljardööri katseli maailmaa Thorsvikin
kartanon rappusilta.
Ei.
Koska viestin yksinkertainen, selkeä suuruus, peitti alleen turhanpäiväiset
yksityiskohdat:
On suuri kunnia seistä edessänne
tänään … minun Suomeni, jonka vapaudesta teitä vielä kerran kiitän ja jossa
haluan asua, kunnioittaa tuota vanhaa viisautta (”Arvaa oma tilasi, anna arvo
toisellekin”). Siinä Suomessa pidetään huolta vähäosaisista. Siinä Suomessa
saavat eritaustaiset ihmiset elää pelkäämättä eikä se ole yhden totuuden maa.
Sen poliittinen järjestelmä saattaa aika ajoin vaikuttaa tehottomalta ja moni
asia tuntuu menevän huonoon suuntaan. Mutta, kuulijat, viimeksi mainittu on
hinta siitä, että Suomessa otetaan kaikki kansalaiset huomioon ja tämä hinta
kannattaa maksaa.
Epäilemättä
samanhenkisiä sanoja voi tihkua julkisuuteen eripuolilta sen tilkkutäkin
rakosia, joka on kohta sadan vuoden ajan peittänyt alleen miljoonien sydänten
surun ja ilon. Toivon ja epätoivon kyyneleet.
Niitä
kuullaan varmasti myös viikonvaihteen puoluekokouksissa Lahdessa ja Turussa.
Mutta
niissä oli (hämmästyksekseni) selkeämpi ja kirkkaampi kaiku, kun ne putosivat
vuolaana virtana henkilökohtaisesti menestyneen (”mahdollisesti Suomen
rikkaimman henkilön”, kuten herra Google sanoo) suusta.
Kokonaan
toisiin ajatuksiin vaivuin, kun luin pari päivää sitten ruukinmatruunan blogin ”Sosialismia se on
kansallissosialismikin, osa II”.
Otan tähän vain yhden sitaatin, mutta (keskusteltuani Viljo Vähäsen
kanssa), minun pitänee palata tähän teemaan joskus myöhemmin.
Hitlerin
esittämät näkemykset sekä Taisteluni
piirtävät kuvan miehestä jolla oli ideologia, visio ja keino niiden
toteuttamiseen. Hänen visionsa tulevaisuudesta kokoaa yhteen useita säikeitä
jotka kerran tekivät utopistisesta sosialismista vastustamattoman
houkuttelevan. Siihen sekoittuu, kuten viktoriaanisen ajan sosialismissa oli
tehnyt, voimakas taloudellinen radikalismi sekä romanttinen innostus kadonnutta
aikaa kohtaan ennen kuin kapitalismi oli tuhonnut sankaruuden ja ennen kuin
ikävä ahneus alkoi uhata perinteisiä instituutioita kuten perhettä ja heimoa.
Siihen yhdistyi viha ja halveksunta kristinuskoa, "tuota juutalaista
hapatusta", kohtaan sekä vakaumus
arjalaisen rodun ylemmyydestä muihin rotuihin nähden, ja maailman näkeminen
puhtaasti biologisena prosessina ja olemassaolon taisteluna. Hän halusi luoda
Saksan, jossa ei enää olisi elintaso-, luokka- eikä säätyeroja, ja jossa ei
olisi vammaisia, heikkoja tai sairaita yksilöitä. Siis juuri kaiken sen, josta
myös Karl Marx unelmoi!
Idea kahden totalitaarisen järjestelmän (Hitler, Stalin) samankaltaisuudesta
ei ole uusi eikä edes kovin radikaalikaan. Sen kaivaminen esiin nyt, kun
äärioikeisto on raivannut itselleen jokseenkin tukevan jalansijan Euroopan
parlamentissa, on sen sijaan pahaenteistä. Seurauksiltaan arvaamatonta.
Paradoksaalisesti
Hitlerin perinnön positiiviset vaikutukset näkyvät yhä tänäkin päivänä
Saksassa. Saksassa ei ole samanlaista julkeaa köyhyyttä kuin USA:ssa tai
Britanniassa. Saksa ei enää ole luokkayhteiskunta. Se on paljon meritokraattisempi
kuin USA tai Britannia. Saksassa ei enää ole säätyeroja. Sen gini-indeksi on
sangen alhainen. Ja ennen kaikkea Saksa sai erittäin hyvän rokotuksen kaikkea
sosialismia vastaan - niin kansallista kuin kansainvälistäkin.
Näille aineksille ei hyvää puhetta rakenneta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti