Taivas on jälleen puhunut. Omalla kielellään. Eilen
oli superperjantai. Silloin sattui samanaikaisesti kevätpäivän seisaus,
auringonpimennys ja superkuu. Meillä seisaus tosin luiskahti hieman tämän
päivän puolelle.
Eikä tässä vielä kaikki.
Olemme eläneet keskellä magneettista myrskyä.
Revontulet ovat tanssineet yötaivaalla. Sadat upeat värikuvat eri puolilta
maata ovat täyttäneet sähköisen median ja näkyneet myös lehtien sivuilla.
Nykyihmiselle kaikki tämä alkaa jo olla tuttua. Ei pelottavaa.
Ei mystistä.
Tiedämme aika tarkkaan, miksi päivä ja yö ovat
joskus yhtä pitkiä, miksi aurinko joskus pimenee (osittain tai kokonaan) ja
minkä vuoksi kuu näyttää jonakin yönä tavallista suuremmalta. Tiedämme myös
sen, että superkuu on olemassa, vaikka emme näkisi siitä vilaustakaan (kuten
nyt tapahtui), vaan allakoissamme on sillä kohtaa vain pelkkä musta piste.
Mutta taivaan puhe ei ole aina ollut ihmiselle yhtä
selkokielistä kuin tänään. Päinvastoin. Vuosituhansien ajan se oli hämärää,
vaikeaselkoista ja täynnä suuria arvoituksia.
Vielä nytkin, vaikka ihminen on oppinut lentämään
kuin lintu ja vaikka yli tuhat satelliittia kiertää joka päivä maapalloa kuin
suojelusenkelit (ks. Tiede, maaliskuu 2015, Jari Mäkinen), taivaan puhetta ei
aina ole helppoa ymmärtää.
Vieläkin on epäselvää puhuvatko revontulet, vaikka
esimerkiksi Ilmari Kiannon Revontulten
leikissä vuodelta 1906 ne soivat, läähättävät ja rytisevät:
Ne
leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö!
Ne
paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!
Ne
liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää!
Ne
korskuvat kuin konkarit joit' urhot kiidättää!
Ne
liehuvat, ne riehuvat, ne soutelee ja soi,
ne
heijailee kuin enkelit tai aallot ailakoi.
Ne
hiipivät, ne kiipivät, ne kisaellen käy,
ne
sukeltavat pilvihin niin ettei niitä näy.
Ne
tummuvat, ne sammuvat, ne repeevät kuin jää.
Ne
kirkastuvat kilvan taas ja yöhön rynnistää.
Nykytiedon
mukaan revontulet syntyvät noin sadan kilometrin korkeudessa erittäin
harvakaasuisessa ympäristössä, joka ei varmasti voisi aiheuttaa maan pinnalle
kuuluvia ääniä. Mutta on myös ajateltu, että sähkömagneettiset äänet
muuttuisivat ääniaalloiksi esineistä, jotka ovat lähellä katsojaa (esimerkiksi
kuulijan hiuksista tai vaatteista) ja että siksi niiden puhetta voisi myös kuulla.
Ihminenhän
ei oikein viihdy mysteerien maailmassa, vaan haluaa tietää näkemiensä tai
kuulemiensa ilmiöiden syyt ja seuraukset.
Revontulien
ympärille on joka tapauksessa syntynyt lukuisia tarinoita ja legendoja, jotka
ovat vaikuttaneet ihmisten elämään ja vaikuttavat edelleenkin muodossa tai
toisessa.
Ehkä
pysyvin näistä uskomuksista on ajatus, että revontulista olisi kuultavissa
Jumalan (tai jumalien) ääni ja että niihin olisi kätkettynä jokin sanoma ihmiskunnalle.
Paljon
arvailuja ja spekulaatioita on herättänyt mm. Vanhan testamentin Hesekielen
kirja.
Näkikö
Busin poika, pappi, Kaldean maassa Kabarjoen varrella revontulia? Kun ”pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi,
joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen … ja olentojen välissä näkyi kuin liekehtiviä
hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja
sinkosi salamoita, ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas.”
Tai
kuvitteliko Thales Miletoslainen, antiikin kreikkalainen kosmologi ja filosofi
(puolituhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua) tarkkaillessaan luontoa ja
etsiessään kaiken alkuperää, että taivaan puheelle olisi löydettävissä jokin
luonnollinen selitys ilman viittauksia yliluonnolliseen?
Oli
ehkä vain pelkkä sattuma, että superperjantaina Helsingin kaupungin orkesteri
esitti Musiikkitalossa Richard Straussin sävelrunon Also spach Zarathrustan – ein Buch für Alle und Keinen, mutta se
sopi kyllä hyvin päivän kosmologiseen tunnelmaan ja revontulien väriloistoon.
Friedrich
Nietzschen legendaarinen ajatus, että Jumala
on kuollut ja että todellinen ihminen syntyy vasta sitten, kun hän pystyy
luomaan itse omat arvonsa ja norminsa, nousi samana iltana vuosien ja
vuosikymmenten jälkeen julkisuuden valokeilaan, kun geenitutkijat varoittivat,
että ihmisen perimän peukalointi voi johtaa yli-ihmisen luomiseen (ks.
Helsingin Sanomat 20.3.2015, Tutkijat pelkäävät: Geenien peukalointi johtaa
superihmisen tuottamiseen).
Jos ajatellaan, että revontulien välityksellä
taivas todellakin puhuisi ihmisille ja ihmiskunnalle, niiden levottomasta
liikkeestä voisi superperjantain jälkeen lukea vaikkapa iranilaisen profeetan
Zarathustran (k. 583 eKr., Balkh,
Afganistan)
kultaisen säännön:
"Ainoastaan sellainen luonne
on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen
mieluista tai hyväksi."
Sieltä voisi mahdollisesti myös
kuulla zarathustralaisuuden muutakin elämänfilosofiaa, kuten
Hyvät ajatukset sisältävät veljeyden ihmiskuntaa kohtaan, sovussa
elämisen muiden ihmisten kanssa ja koulutuksen.
Hyvät sanat tarkoittavat sopimusten pitämistä, rehellisyyttä ja
pyrkimystä olla loukkaamatta muita
Hyvät teot tarkoittavat puhtaan veden ja ruuan tuottamista apua
tarvitseville, köyhien auttamista sekä yhteisön hyvinvoinnin ja vaurauden
edistämistä.
Jos kaiken kiireen keskellä malttaisi
hetkeksi seisahtua kuuntelemaan!