tiistai 3. maaliskuuta 2015

339. Tahallinen provokaatio 150303

”Me teemme teidän maallenne mitä haluamme. Ette ole turvassa missään.” 
Anarkisti huutaa tuskaansa! Epätoivoansa!
Ilmaan jää tuhat kysymystä.
Niistä kaksi pahinta: ”Ketkä me?” ”Ketkä te?”
Tosiasiat (kuusi laukausta – neljä osumaa) jäävät ilmaan kuin veriset kyyneleet. Punaiset valheet! Tyhjät hylsyt eivät puhu. Ne eivät vastaa kysymyksiin.
Tahallisella provokaatiolla on aina jokin kohde. Tarkoitus. Se etsii kohdan, jossa kipu tuntuu tuskallisemmin; jossa pyhimmät arvot räjähtävät; jossa sekasorto on mahdollisimman täydellistä.
Se etsii paikan, jossa ihmisarvo katoaa. Henki kuolee.
Näin tapahtui Charlie Hebdon toimituksessa. Niin tapahtui Kremlin muurien varjossa.
Niin on tapahtunut aina, kun provokaation kohde on poliittinen. Johtaja. Hallitsija. Ihmisryhmä. Kokonainen kansa.
Pahimmillaan provokaatio johtaa kostonkierteeseen. Kuumaan sotaan, kuten silloin, kun Gavrilo Princip tappoi Itävallan kruununprinssin ja hänen vaimonsa Sarajevossa kesäkuussa 1914 tai kylmään sotaan, kuten silloin, kun atomipommit putosivat Hiroshimaan ja Nagasagiin.
Tahallisen provokaation jäljet voivat siis olla äärimmäisen tuhoisat.
Yksikin tulitikku voi räjäyttää ruutitynnyrin.
Uhmakkaat sanat, jotka nyt on pantu Moskovan murhaajan suuhun ja levitetty ympäri maailmaa, tulevat Manalan portilta.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että provokaatiolta katkaistaan siivet mahdollisimman nopeasti.
Tarkoituksellista provokaatiota ei voi jäädyttää eikä kapseloida.
Se on revittävä auki ja puhdistettava.
Muutoin se myrkyttää koko yhteiskunnan verenkierron.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti