345. Revontulista 150321

Taivas on jälleen puhunut. Omalla kielellään. Eilen oli superperjantai. Silloin sattui samanaikaisesti kevätpäivän seisaus, auringonpimennys ja superkuu. Meillä seisaus tosin luiskahti hieman tämän päivän puolelle.

Eikä tässä vielä kaikki.

Olemme eläneet keskellä magneettista myrskyä. Revontulet ovat tanssineet yötaivaalla. Sadat upeat värikuvat eri puolilta maata ovat täyttäneet sähköisen median ja näkyneet myös lehtien sivuilla.

Nykyihmiselle kaikki tämä alkaa jo olla tuttua. Ei pelottavaa. Ei mystistä.

Tiedämme aika tarkkaan, miksi päivä ja yö ovat joskus yhtä pitkiä, miksi aurinko joskus pimenee (osittain tai kokonaan) ja minkä vuoksi kuu näyttää jonakin yönä tavallista suuremmalta. Tiedämme myös sen, että superkuu on olemassa, vaikka emme näkisi siitä vilaustakaan (kuten nyt tapahtui), vaan allakoissamme on sillä kohtaa vain pelkkä musta piste.

Mutta taivaan puhe ei ole aina ollut ihmiselle yhtä selkokielistä kuin tänään. Päinvastoin. Vuosituhansien ajan se oli hämärää, vaikeaselkoista ja täynnä suuria arvoituksia.

Vielä nytkin, vaikka ihminen on oppinut lentämään kuin lintu ja vaikka yli tuhat satelliittia kiertää joka päivä maapalloa kuin suojelusenkelit (ks. Tiede, maaliskuu 2015, Jari Mäkinen), taivaan puhetta ei aina ole helppoa ymmärtää.

Vieläkin on epäselvää puhuvatko revontulet, vaikka esimerkiksi Ilmari Kiannon Revontulten leikissä vuodelta 1906 ne soivat, läähättävät ja rytisevät:

Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö!

Ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!

Ne liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää!

Ne korskuvat kuin konkarit joit' urhot kiidättää!

Ne liehuvat, ne riehuvat, ne soutelee ja soi,

ne heijailee kuin enkelit tai aallot ailakoi.

Ne hiipivät, ne kiipivät, ne kisaellen käy,

ne sukeltavat pilvihin niin ettei niitä näy.

Ne tummuvat, ne sammuvat, ne repeevät kuin jää.

Ne kirkastuvat kilvan taas ja yöhön rynnistää.

Nykytiedon mukaan revontulet syntyvät noin sadan kilometrin korkeudessa erittäin harvakaasuisessa ympäristössä, joka ei varmasti voisi aiheuttaa maan pinnalle kuuluvia ääniä. Mutta on myös ajateltu, että sähkömagneettiset äänet muuttuisivat ääniaalloiksi esineistä, jotka ovat lähellä katsojaa (esimerkiksi kuulijan hiuksista tai vaatteista) ja että siksi niiden puhetta voisi myös kuulla.

Ihminenhän ei oikein viihdy mysteerien maailmassa, vaan haluaa tietää näkemiensä tai kuulemiensa ilmiöiden syyt ja seuraukset.

Revontulien ympärille on joka tapauksessa syntynyt lukuisia tarinoita ja legendoja, jotka ovat vaikuttaneet ihmisten elämään ja vaikuttavat edelleenkin muodossa tai toisessa.

Ehkä pysyvin näistä uskomuksista on ajatus, että revontulista olisi kuultavissa Jumalan (tai jumalien) ääni ja että niihin olisi kätkettynä jokin sanoma ihmiskunnalle.

Paljon arvailuja ja spekulaatioita on herättänyt mm. Vanhan testamentin Hesekielen kirja.

Näkikö Busin poika, pappi, Kaldean maassa Kabarjoen varrella revontulia?  Kun ”pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen  … ja olentojen välissä näkyi kuin liekehtiviä hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita, ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas.”

Tai kuvitteliko Thales Miletoslainen, antiikin kreikkalainen kosmologi ja filosofi (puolituhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua) tarkkaillessaan luontoa ja etsiessään kaiken alkuperää, että taivaan puheelle olisi löydettävissä jokin luonnollinen selitys ilman viittauksia yliluonnolliseen?

Oli ehkä vain pelkkä sattuma, että superperjantaina Helsingin kaupungin orkesteri esitti Musiikkitalossa Richard Straussin sävelrunon Also spach Zarathrustan – ein Buch für Alle und Keinen, mutta se sopi kyllä hyvin päivän kosmologiseen tunnelmaan ja revontulien väriloistoon.

Friedrich Nietzschen legendaarinen ajatus, että Jumala on kuollut ja että todellinen ihminen syntyy vasta sitten, kun hän pystyy luomaan itse omat arvonsa ja norminsa, nousi samana iltana vuosien ja vuosikymmenten jälkeen julkisuuden valokeilaan, kun geenitutkijat varoittivat, että ihmisen perimän peukalointi voi johtaa yli-ihmisen luomiseen (ks. Helsingin Sanomat 20.3.2015, Tutkijat pelkäävät: Geenien peukalointi johtaa superihmisen tuottamiseen).

 Jos ajatellaan, että revontulien välityksellä taivas todellakin puhuisi ihmisille ja ihmiskunnalle, niiden levottomasta liikkeestä voisi superperjantain jälkeen lukea vaikkapa iranilaisen profeetan Zarathustran (k. 583 eKr., Balkh, Afganistan) kultaisen säännön:

"Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi."

Sieltä voisi mahdollisesti myös kuulla zarathustralaisuuden muutakin elämänfilosofiaa, kuten

Hyvät ajatukset sisältävät veljeyden ihmiskuntaa kohtaan, sovussa elämisen muiden ihmisten kanssa ja koulutuksen.

Hyvät sanat tarkoittavat sopimusten pitämistä, rehellisyyttä ja pyrkimystä olla loukkaamatta muita

Hyvät teot tarkoittavat puhtaan veden ja ruuan tuottamista apua tarvitseville, köyhien auttamista sekä yhteisön hyvinvoinnin ja vaurauden edistämistä.

Jos kaiken kiireen keskellä malttaisi hetkeksi seisahtua kuuntelemaan!