Ulkopoliittisesta instituutista Jean Monnet-professoriksi Tampereen
yliopistoon noussut tutkija kaipaa ”tuloksekasta yhteistyötä” kahdelle
maailmanpolitiikkaa suvereenisti hallitsevalle, kansainväliselle järjestölle,
jotka nyt vain nojailevat toisiinsa (Hanna Ojanen, Nato ja EU nojaavat toisiinsa, Suomen Kuvalehti 31/2016).
Viljo Vähänen nosti epäilevän sormensa pystyyn, kun lähestyimme
lämpimässä elokuun aamussa Ryssänkärkeä.
”Syntyikö sotilasliiton heinäkuisessa huippukokouksessa Varsovassa peräti
aivan uusi järjestö, kun Nato ja EU pääsivät sopuun yhteisestä julkilausumasta?
Olisiko nyt korkea aika lopettaa pelkkä nojailu ja lyödä hynttyyt ihan oikeasti
yhteen? Sopia jäsenmaiden puolustuskyvyn kehittämisestä yhdessä ja
yhteensopivasti?”
”Epäilen vahvasti. Tai sitten professori on nielaissut Nato-syötin
pureskelematta. Sitähän hän ehti imeskellä tai ainakin katsella kaihoisasti
muutaman vuoden ajan, kun oli pohtimassa ammatikseen Euroopan Unionin yhteistä
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”
- Olen aika lailla samaa mieltä, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi. –
Ne ovat outoja kaveruksia. Siis Nato ja EU, vaikka ovatkin kansainvälisiä
järjestöjä. Professori näyttää olevan huolissaan sotilasliiton identiteetistä,
kun se ei millään saavuta uskottavuutta ihan tavallisena kansalaisjärjestönä.
”Aivan. Pitkittynyt talouskriisi – mukaan lukien tietysti brexit – puree aivan
eri tavalla sotilasliittoa (Natoa) kuin poliittista liittoa (EU:ta). Natolle on
tärkeintä, että sen jäsenet satsaavat aseistukseen (asevarusteluun), kun EU:lle
on tärkeää jäsenten taloudellinen, kulttuurillinen ja henkinen hyvinvointi.
Siinä on suuri ero. Valtava ero! Nyt professori haluaisi ajaa kaverukset samaan
putkeen. Hän näkee Varsovan julkilausumassa putken alkupään ja haluaisi tunkea –
vaikka väkisin – kaverukset syvemmälle sen sisälle.”
- Professorin retoriikassa on vahva Naton ja USA:n haju. Venäjä on ”arvaamaton”.
Se on aika lievästi sanottu, kun uuden rautaesiripun tällä puolen elävät maat
tuntevat Venäjän vaarallisena uhkana. Sen professori varmasti tietää.
”Nyt kriittiseksi vedenjakajaksi näyttää muodostuvan ’vaarallisesti
yksinvaltaan luisuva Turkki’, joka on vahvasti aseistautunut Naton jäsen, ja se
on vasta pyrkimässä EU:n jäseneksi. Polttopisteeseen on joutunut EU:n
taloudellisesti ja poliittisesti vahvin jäsen, Saksa, jossa on vankka ja
vaikutusvaltainen turkkilaisvähemmistö. Se on jo parin sukupolven ajan
juurtunut kiinteäksi osaksi saksalaista yhteiskuntaa. Se on vaikea ongelma molemmille
oudolle kaveruksille.”
- Aivan. Vääjäämättömästi Turkki on liukumassa takaisin
kuolemanrangaistuksen hyväksymiseen. Päitä alkaa pudota – tai pitäisikö sanoa
riippua köyden jatkona. Sen pitäisi olla viimeinen naula arkkuun, Turkin haaveille pääsystä EU:n jäseneksi.”
MUTTA. MUTTA.
Ei sekään ole kirkossa kuulutettu!
Tämän aamun Fingerporin
sarkastinen huumori kertoo asiasta:
Saatana sanoo Hitlerille … Onhan kaasussa
helppoutensa, mutta itse suosin perinteistä hiilellä grillausta.
Taustalla riippuu sillan kaariholveihin hirtettyinä niitä onnettomia
tuhansia, jotka osallistuivat (tai joiden epäiltiin osallistuneen)
vallankaappausyritykseen?
Kaduilla riemuitseville ja televisioiden ääreen kokoontuneille tuhansille
oikeaoppisille presidentti julistaa:
”Palautan kuolemantuomion, jos kansa niin haluaa”.
OK. Sitä kutsutaan demokratiaksi!
Saksan turkkilaiset yhtyivät riemuun.
Sitä saavat oudot kaverukset nyt pureskella kaikessa rauhassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti