Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Värit voivat vaihdella kirkkaasta
sateenkaaresta synkeään mustavalkoiseen. Pääasia on, että läheinen suhde lapsen
ja vanhemman välillä säilyy vuosista välittämättä, vaikka tunteet heilahtelisivät
jääkylmästä tulikuumaan.
Ismit liitelevät käsiteavaruudessa kuin pääskyset kesäillassa.
Kommunismi ja kapitalismi. Liberalismi ja konservatismi. Kaikilla omat
siipensä. Omat kannattajansa. Omat lisänimensä.
Ideologisella perusskaalalla ne järjestyvät vuosi vuodelta
samankaltaiseen jonoon. Vain karsinoiden seinät kolisevat.
Viljo Vähänen riemastui luettuaan aamulla Iltalehdestä, että fillarikommunistit ovat lähteneet
kostoretkelle (Tommi Parkkonen: ”Näkökulma. Fillarikommunistien kosto –
perussuomalaisilla ja Sdp:llä yhteinen ongelma”).
”Se on kepeää lentoa, jos sitä verrataan Kainuun korpikommunismiin tai
Kommunismin mustaan kirjaan. Kun kirjanoppinut kommunisti nousee keltaisen
kaupunkipyörän selkään ja huristelee pitkin Pitkää siltaa, siitä on oksat pois.”
- Tässä puhutaan nyt uusimmista galluptuloksista, joiden mukaan vihreiden
ja vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on ohittamassa persujen kannatuksen.
Siinä ei vielä ole näkyvissä kovinkaan selviä merkkejä ideologisesta
paatoksesta. Enemmänkin on kyse harmittomasta vahingonilosta, kun soinismi on karahtanut karille eikä
pelastavaa jytkyä ole näkyvissä. Voihan sitä tietysti kutsua myös kostoretkeksi,
koska persut veivät valeissa äänestäjiä sekä vihreiltä että
vasemmistolta, mutta saivathan demaritkin siitä osansa.
”Aivan. Fillarikommunistit ovat nyt myös demareiden vihollisia, kuten
Parkkonen huomauttaa.”
- Kyllä fillarikommunismiin sisältyy mahdollisesti myös syvempiä
värisävyjä. Ville Niinistössä ja Li Andersonissa on tosin jäljellä vain kelmeä
kajastus siitä korpikommunisista,
jota vastaan Puolangan kirkkoherra hyökkäsi paimenkirjeissään vuosina 1959-1960
tai joka oli akateemikko Erik Allardtin tutkimuskohteena. Sama värijuova löytyy
kyllä myös suurempienkin puolueiden johtoryhmistä, vaikka se on tapana kätkeä
luonnollisemman väristen siipisulkien peittoon.
”Se on totta. Mutta silloin on laskeuduttava aika syvälle poliittisten ideologioiden
sydänjuurille. Sieltä saakka on mahdollista kuulla fillarikommunisminkin peruskaikuja.”
Kun lähestyimme Ryssänkärkeä
ja aurinko oli jo painumassa läntisen horisontin syliin, Viljo muisti Jouko
Kajanojan (valtiotieteen tohtorin ja ekonomin, joka loikkasi tutkijasta virkamieheksi, siitä ministeriksi ja Suomen
kommunistisen puolueen puheenjohtajaksi) puheenvuoron hyvinvoinnin ymmärtämisestä (ks. Hyvinvointitutkimuksen
workshop 9-10.3.2011 Pieksämäki).
Viitanen Aristoteleen ikuisiin viisauksiin Viljo
luetteli sen pohjalta:
Olisi hyvä
(1) kokea pitkä ikä ja täysi elämänkaari
(2) saada ravintoa, suojaa ja rakkautta
(3) olla terve ja kehittää ruumiin kykyjä
(4) toteuttaa itseään eli harjoittaa ajattelua,
aisteja, mielikuvitusta, huumorintajua ja teknisiä taitoja
(5) harjaannuttaa haluja ja tunteita
(6) ottaa osaa yhteisten päämäärien ja niiden
tavoittamisen keinojen suunnitteluun
(7) tulla tunnetuksi itseään arvostavana yksilönä
ja kulttuurisen taustansa edustajana
(8) elää tyydyttävässä suhteessa muun luonnon
kanssa.
Päädyimme näin iltakävelymme lopputuloksena siihen,
ettei fillarikommunismikaan ole
hullumpi ajatus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti