488. Huomautuksia ulkopolitiikasta 160824

Suomen ulkomaanedustojen päälliköt kokoontuivat vuosittaiseen tapaamiseen eduskunnan Pikkuparlamentissa. Suomella on maailmalla 88 edustustoa tai toimipistettä, joissa työskentelee noin 550 Helsingistä lähetettyä henkilöä. Lisäksi edustustojen palveluksessa on noin 960 paikallisesti palkattua työntekijää.

Tämä on Fakta nro 1.

Ennakkoon julkistetun ohjelman mukaan päivien virallisessa ohjelmassa käyttivät julkisia puheenvuoroja valtiosihteeri Peter Stenlund, ulkoasiainministeri Timo  Soini, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, pohjoismaisen yhteistyön ministeri Anne Berner, pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tässä järjestyksessä. Videotallenteet, puheet ja tiedotteet löytyvät jälkikäteen myös ulkoministeriön verkkosivuilta. Keskustelut käytiin suljettujen ovien takana. Ne eivät olleet siis julkisia.

Tämä on Fakta nro 2.

Kävimme Viljo Vähäsen kanssa melko pikaisesti läpi suurlähettiläspäiviltä julkaistut puheet, mutta emme niiden pohjalta julkisuuteen pöllähtänyttä keskustelua, joka ilmeisesti jatkuu päivätolkulla  ellei peräti viikkokaupalla.

Tämä on Fakta nro 3.

Sen sijaan huomautukset syntyivät tänään aamukävelyllämme eikä niitä voi pitää faktoina, vaan ne ovat vain mielipiteitä.

1. Äänessä oli  porvarihallitus (kok + kesk + ps) presidentillä vahvistettuna, kun Niinistönkin nimen perään voidaan perustellusti panna puoluetunnus, vaikka perinteisesti on totuttu ajattelemaan, että presidentti on puolueiden yläpuolella. Eihän kukaan toki kiistä, että Kekkonen kuului Maalaisliittoon ja Koivisto demareihin ja sitä rataa.

2. Opposition ääni puuttui. Sen saattoivat tietysti havaita ne kokeneet karriääridiplomaatit, jotka ovat nähneet presidenttien ja ministereiden vaihtuvan, mutta jotka tietävät hyvin, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Suurlähettiläät edustavat par excellence yhteiskunnan vakautta ja jatkuvuutta.

3. Puheista saattoi ensisilmäyksellä nähdä, että uusimmalla ja nuorimmalla ministerillä on vielä paljon opittavaa diplomaattisen kielenkäytön saralla. Ovathan suurlähettiläät tietysti ”hyviä ystäviä” ja ”hyviä kollegoja”, mutta eivät ehkä aivan samassa mielessä kuin KNL:n piirisihteerit, joilta voidaan kevyesti vaatia yhden liuskan mittaisia pikamuistioita asiasta kuin asiasta.

4. Johtotrio (presidentti – pääministeri – ulkoministeri) puhui kansainvälisestä tilanteesta ja ulkopolitiikan perusteista aika lailla samassa äänensävyssä, vaikka kullakin oli omia, persoonallisia vivahteita. Huolia on, mutta kyllä me pärjätään, kun puhalletaan samaan hiileen. Pääministeri sanoi sen ehkä nasevimmin:  ”Tällaisessa tilanteessa on tärkeää tehdä väsymätöntä työtä sen eteen, että tilannekuvamme muodostuu faktojen, ei oletusten pohjalta. Emme saa olla sinisilmäisiä, mutta samalla meidän täytyy muistaa inhimillisyys ja pitää sydän lämpimänä.” Presidentin ote oli hieman ylevämpi: ”Turvallisuusasemamme pilarit eivät pysy vahvoina itsekseen, vaan vaativat jatkuvaa huolenpitoa, aktiivista vakauspolitiikkaa.” Ulkoministeri puolestaan pohdiskeli historian paluuta. ”Utopistinen usko ikuiseen edistykseen antaa tilaa paljon vanhemmalle käsitykselle siitä, että historialla ei olekaan mitään selvää suuntaa. Suoran janan sijaan voidaankin nähdä aaltoliike tai jopa ympyrä.”

5. Kylmän sodan aikainen retoriikka oli haalistunut pois puheista. ”Aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka” ei enää mahtunut yhteenkään suuhun. Sen sijaan olivat tulleet erilaiset pohdinnat liittoutumismahdollisuuksista ja oman maan puolustamisesta. Tukevan selkänojan löytäminen hajoavasta Euroopasta näyttää olevan yhteinen huoli.

6. "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Ei siitä mihinkään pääse. Se on hyvin sanottu. Mutta sellaisia faktoja joihin viittasimme alussa, on vaikeaa löytää ulkopolitiikan perustaksi. Kukko ei käskien laula eikä totuutta voi kahlita häkiin niin kuin kanarialintua. Totuus ei laula. Se on.

7. Mihin valtioon Krimin niemimaa nyt kuluu? Mihin se kuului? Oliko Ukraina täysivaltainen, itsenäinen valtio ollessaan osa Neuvostoliitoa? Älkää tehkö samaa kysymystä Baltian maista! Mitkä ovat faktat, tosiasiat? Näkemyksillä ja olettamuksilla voidaan yrittää hallita maailmaa, mutta ne haihtuvat faktojen edessä. Onko kansainvälinen oikeus vain näkemys vai onko se fakta? Miksi Syyriassa soditaan, vaikka siellä häväistään joka ainoa päivä YK:n peruskirjan yleviä periaatteita? Kuka tai mikä pyörittää globalisaation suurta ratasta? Raha? Vallanhalu? Taivas? Vai pyöriikö se itsestään, omalla voimallaan?

Ludwig Wittgensteinin Huomautuksia väreistä antoi meille Viljon kanssa aiheen pohtia, minkä väristä ulkopolitiikka on. Jos se olisi valkoista, se olisi ilmeisesti lähellä totuutta. Ongelmana olisi silloin vain se, ettei valkoinen ole minkään väristä. Se ei kuulu joukkoon.

Mutta ennen kuin Kasinon rannan hiekka tuli näkyville, emme päässeet niin pitkälle.