Islantilaisen ja tanskalaisen
kollegan mukaan Suomi on kummajainen muiden pohjoismaiden joukossa pienten
lasten hoidon tuessa. Suomessa äidit ovat paljon useammin kotona kuin muissa
pohjoismaissa ja vastaavasti pienet suomalaislapset osallistuvat harvemmin
varhaiskasvatukseen. Käsitykseni mukaan tämä on
vahingollista sekä äideille että lapsille:
äideille siksi että heidän mahdollisuutensa työmarkkinoilla heikkenevät ja
lapsille, siksi etteivät he saa riittävästi kehitykselleen tarpeellisia
virikkeitä kodin ulkopuolella. (Professori Heikki Hiilamo Miina Sillanpään
päivänä 4.10.2017)
Viljo Vähänen istui
hiljaa ja kuunteli. Tasa-arvo surisi hänen korvissaan, kun professori lopetti
kiitospuheensa.
Oliko äänessä
jälleen piikakenraali? Tällä kertaa sukupuolineutraali mies? Naisten
asevelvollisuuden puolustaja?
Oikeassa hän oli
sanoessaan, että ”naisten ja miesten välinen tasa-arvo
on edelleen polttava yhteiskunnallinen kysymys, vaikka merkittävää edistystä
onkin tapahtunut Suomen sadan vuoden itsenäisyyden aikana.”
Mutta mitä nyt?
Onko kotihoidontuki tuhoisaa
yhteiskuntapolitiikkaa? Ymmärtävätkö tämän päivän isät ja äidit (myös
sateenkaariperheissä) nykyaikaisen oppivelvollisuuden ihan väärin, jos he
vetävät lapsensa pois päiväkodeista ja peruskoulusta?
Onko kotihoidontuki tasa-arvoisen
vanhemmuuden tulppa?
Professori onneksi vain kiusoitteli.
”Hieman kiusoitellen voisi kysyä
pitäisikö vanhemmille maksaa siitä, että ottaisivat lapsensa pois
peruskoulusta. Tätä tuskin monikaan kannattaa.”
Mutta tosissaan hän tuntui olevan.
Kotihoidontukea ei tarvita. Kaikki
vanhemmat saavat hoitaa lastaan kotonaan miten pitkään voivat ja haluavat. Hyvinvointivaltion
rakentamisen pitkänä linjana on korvata perhekohtaiset tuet yksilökohtaisilla
tuilla.
Tasa-arvo jatkoi suhisemistaan Viljon
korvissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti