Viljo: ”Arvoisa vakiojäsen. Arvoisa sihteeri.
Syysparlamentti on nyt päättymässä. Kolmen kuukauden istuntokausi on ohi. Tähän
päätösistuntoon en ole kutsunut enää vierailijoita. Olemme selviytyneet
mielestäni oikein leusasti työjärjestyksestämme. Vain yhden kerran jouduimme
äänestämään. Muutoin päätöksemme syntyivät yksimielisesti, mistä kiitän teitä.
Olemme sulautuneet mukavasti Maamyyrä-korttelin letkeään menoon eikä
karaoke-yleisökään ole suuremmin häirinnyt istuntojamme. Olemme myös
onnistuneet ajoittamaan keskustelumme niin, ettei suurkirkon kellojen
sunnuntaikuminakaan ole päässyt niitä pahemmin niitä häiritsemään.”
”Tänään ovat vuorossa loppupuheenvuorot.
Keskustelua niistä ei enää sallita. Niitä ei myöskään oteta pöytäkirjaan, vaan
ne jäävät vain suullisina muistoina elämään. Niiden sisältöä tai kestoa ei
rajoiteta, vaan ne ovat - omaksumamme työjärjestyksen mukaisesti -
sattumanvaraisia. ”
”Ensimmäisen puheenvuoron käyttää Blogisti (BL,
sihteeri), toisen Lennu (vakiojäsen) ja viimeisen puheenvuoron olen varannut
itselleni.”
”Ole hyvä.”
Viljo
kilautti reippaasti pitkävartisella lusikallaan Guinness-lasinsa kylkeen.
Kaikki päät kääntyivät pöytämme suuntaan, koska skriini oli tyhjä – ilmeisesti
sähköhäiriön vuoksi – ja seuraava laulaja odotti hämmentyneenä mikrofoni
kädessään vuoroaan. Se ei häirinnyt puhemiestä, vaan hän kumarsi kevyesti
vasemmalle ja oikealle ja pyysi kohteliaasti anteeksi keskeytystä. Hetken
kuluttua sekä istuntomme että karaoke pääsi jatkumaan.
BL: ”Haluan puhua Ajan Hengestä. Minulla oli lähes kolmen vuosikymmenen aikana
matemaatikkoystävä, jonka kanssa suunnittelimme varaavamme joskus kokonaisen viikonlopun, jonka aikana yrittäisimme ratkaista
Ajan ongelman. Sitä viikonloppua ei koskaan tullut. Hän ehti kuolla sitä ennen.
Nyt olen jäänyt yksi Ajan kanssa. Se tuntuu tuskalliselta, koska ymmärrän,
etteivät omat voimani riitä Ajan ongelman käsittelyyn. Minäkin haihdun kohta
pois. Olisin tarvinnut matemaatikon tai fyysikon apua ja opastusta. Sitä en
siis saanut. Silti olen varma, että ajalla on Henki. Se sykkii vääjäämättömäsi.
Se on sykkinyt koko ihmiskunnan elämän ajan ja paljon, paljon ennen sitäkin.
Lähes ikuisuuden. Ja arvelen sen sykkivän vielä toisen tai kolmannenkin
ikuisuuden verran.”
”Pidän edelleenkin Aikaa ihmiselämän
demokraattisimpana käsitteenä. Se on jokaiselle elävälle tai kuolleelle oliolle
- ihmisille, eläimille, kasveille ja kiville – aina samanmittainen. Aika
leikkaa elämänlangasta kaikille yhtä pitkän pätkän. Ihan kaikille. Siihen
kaikkien on tyydyttävä – ilman valitusoikeutta.”
”Silti tuntuu siltä, että Ajan Henki vaihtelee.
Sen väri ja tuoksu voivat olla hyvin erilaisia. Mustia kuin yö. Punaisia kuin
veri. Lempeitä kuin kimppu sinivuokkoja tai päivänkakkaroita, mutta myös löyhkääviä
kuin tunkio tai vanhan veren täyttämä likasanko.”
”Rikkaan
valtaeliitin, pienen vähemmistön Aika - täysin
riippumatta siitä, miten se on valtansa saanut tai hankkinut - ja köyhän,
alistetun ja katkeran enemmistön Aika – täysin riippumatta siitä, mistä syystä
tuollainen asema on kulloinkin syntynyt - on aina ollut ja tulee aina olemaan
luonteeltaan erilainen – useimmiten kuin yö ja päivä.”
”Tätähän käsittelimme syysparlamentin viimeisessä varsinaisessa istunnossa, jossa
viittasimme Ayn Randin pääteokseen ”Kun maailma järkkyi. Jotkut arvostavat
voitonhimoa, itsekkyyttä ja raakaa kilpailua. Toisille ne ovat kauhistus,
pahuus ja synkkä tunneli.”
”Pelkään pahoin, että ihmiskunta ja koko
maapallo, on näinä päivinä, näinä viikkoina, näinä kuukausina, näinä vuosina,
tällä vuosisadalla kulkemassa kohti tuota tunnelia. Valitettavasti. Se on nyt
Ajan Henki.”
”Kiitos.”
Lennu: ”Minä haluan puolestani puhua Mielikuvituksesta ja Tajunnanvirrasta. Ihmismieli on suuri
arvoitus, mutta aivan yhtä suuri arvoitus on eläimen tai miksipä ei myös kasvin
mieli. Ne tuottavat jatkuvasti yllätyksiä sekä kantajalleen että
ympäristölleen. Nykyiseltä näköalapaikaltani olen nähnyt, kuinka runo syntyy,
kuinka mielikuvitus työskentelee. Se on suurenmoinen prosessi. Arvaamattomuus
ja sattumanvaraisuus ovat mielikuvituksen aarreaittoja. Joskus ne kätkeytyvät
piilotajunnan kammioon, jonka avain on heitetty syvään hankeen tai upotettu
merten syvyyksiin. Mutta yhtäkkiä ne saattavat valaista taivaan, aamunkoiton
tai iltahämärän.”
”Joillekin (onnellisille vai onnettomille –
siitä minulle ei ole syntynyt varmaa mielikuvaa, vaikka olen pähkäillyt
vuosikausia maailmankirjallisuuden kanssa) mielikuvitus on suuri rikkaus. Se
täydentää valtaisalla voimalla materiaan sidottua arkipäivää. Se antaa siivet
ja notkeat jalat, joilla voi lentää tai juosta karkuun (piiloutua pahuudelta)
tai kiivetä unelmien timanttivuorelle. Mielikuvitus panee tajunnan virtaamaan.”
”Sen sain kokea, kun luin – pitkän empimisen
jälkeen – sanasta sanaan Volter Kilven Alastalon
salin ja syöksyin sen innoittamana keskelle Marcel Proustin Kadonnutta aikaa. Jollakin merkillisellä
tavalla ne panivat sydämeni sykkimään siinä jännittävässä tahdissa, jonka
keskellä me nykyisin elämme. Ilma on täynnä odotusta, arvailuja, jännitystä.
Ehkä monessa pirtissä kudotaan jo täyttähäkää vauvanvaatteita – ihan pelkästä
sympatiasta.”
”Myönnän, että tämä on tietysti puhdashenkistä
mielikuvitusta ja tajunnanvirtaa, koska arvaatte varmasti, että näinä viikkoina
ja kuukausina myös toinen virta kuohuu mahtavasti
ja voimakkaasti kuin aikoinaan Imatran koski,”
”Mutta uskokaa tai älkää! Minäkin elän täysillä
siinä virrassa. Tunnen, että se on kansalaisvelvollisuuteni!”
”Kiitos.”
Viljo: ”Lämmin kiitos puheenvuoroistanne.
Arvostan suuresti sitä, ettette antaneet päiväpolitiikan edes kuultaa niiden
lävitse, vaikka syysparlamenttimme
teemat ehtivät vajota jo aika syvälle siihen sekamelskaan.”
”Minäkään en halua tehdä synteesiä tai vetää
johtopäätöksiä keskusteluistamme. Esitän kyllä in due time meidän yhteiset kiitoksemme kolmelle vieraallemme,
kunhan ehdin käväistä uudistetulla Arkadian mäellä. Käyn tietysti myös
kiittämässä Pataässän hovimestaria ja portsareita siitä, että he varasivat
syksyn aikana meille vakiopöydän ja pitivät huolta siitä, että minulla ja
sihteerillä oli Guinnessia aina tarjolla ja että Lennulla oli tuoretta
Huberia.”
”Ajattelin sanoa päätteeksi vain muutaman sanan persoonallisuuden merkityksestä
päivänpolitiikassa. Valtaahan on politologisena ilmiönä tutkittu vaikka
kuinka paljon. Maailma on täynnä valtateorioita ja -tutkimuksia. On olemassa
myös runsaasti kirjallisuutta yksittäisistä vallankäyttäjistä. On analysoitu
heidän sanomisiaan ja tekojaan sekä arjessa että poliittisella näyttämöllä.
Tänä vuonna on itsenäisen Suomen historiaa vatvottu lähes uuvuksiin saakka ja
huipentuma, itsenäisyyspäivä, on vielä edessäpäin. Suuria persoonia on nostettu
esille, kuten asiaan kuuluu.”
”Olen kuvitellut, että Viljo Vähäsellä olisi (kertaalleen
kuolleena miehenä ja kaksinkertaisena ex-politrukkina) ollut jotakin erityistä
sanottavaa tämänpäiväisestä valtapolitiikasta niin meillä Suomessa kuin
maailman turuillakin. Mutta ei. En minä saa otetta itsestäni, koska minunkin
kohdallani valta on kuin märkä saippua. Se luiskahtaa pois käsistä ja siihen
voi liukastua. Molemmista minulla on kokemuksia. Mutta eivät nekään ole
ratkaisseet vallan arvostusta saatikka sen syvintä olemusta.”
”Vapaaehtoinen luopuminen poliittisesta vallasta
näyttää olevan mahdotonta, vaikka sellaistakin lienee joskus tapahtunut. Joku
Mugabe tai Väyrynen ovat saattaneet ehkä joskus ajatella, että vallasta
luopumista voisi (ihan vain leikillään) joskus kokeilla. Voisihan silläkin
tavalla omaa persoonaansa vahvistaa ja näyttää suurelle yleisölle, että sen
maskin takana on ihan tavallinen ihminen. Siitähän Hitlerkin kuulemma joskus
haaveili. Käytännössä tämä on jäänyt vain ajatuksen tasolle.”
”Sitä paitsi aina on jäänyt ratkaisematta se,
missä todellinen valta sijaitsee ja
kuka tai ketkä sitä käyttävät. Eivät todelliset tai kuvitteelliset tarinat ole
sitä ongelmaa alkuunkaan ratkaisseet. Ääritapaukset eivät riitä yleiseksi
todistusaineistoksi. Rahan ja vallan symbiosis on ratkaisematta.
Ammattirikollisuus luuraa kaiken aikaa omissa kätköissään. Samoin tekevät moraaliongelmat
(seksi, seksuaalinen häirintä, uskonto, rotu), jotka pulpahtelevat usein
vallankäytön kylkiäisinä esille. Korruptio on vain yksi vallankäytön muoto,
kuten väkivaltakin.”
”Entä hiljaisuus. Voisiko se olla ratkaisu? Että
ihminen kääntyisi sisäänpäin. Ajattelisi suuria elämän ja kuoleman kysymyksiä
ja irtaantuisi kokonaan valtataistelusta. Eikö tyhjyys void toisi rauhan? Ei siis pyrittäisi muuhun kuin sisäiseen
hiljaisuuteen ja jätettäisiin kilpailu taloudellisista eduista ja intresseistä
kokonaan sivuun. – Teoriassa se näyttää kauniilta, mutta siinäkin törmätään
käytäntöön aivan samalla tavalla kuin sloganissa
etteivät demokraattiset valtiot sodi keskenään.”
”Itse elättelin joskus sellaista ajatusta, että budhalaisuus sulkisi kokonaan väkivallan
käytön pois politiikan mahdollisista ratkaisuista. Mutta sekään ei ole totta.
Sen on saanut kokea kaukaisessa Myanmarissa rohinghya-kansa. Ei siinä YK:n
rauhanpalkinnolla tai suomalaisen ulkoministerin vierailulla ole ollut mitään
myönteistä vaikutusta. Hirmuinen on ihmisen halu nostaa omaa päätään ja sortaa
toisinajattelevia.”
”Kiitos.”
Näin
päättyi Viljo Vähäsen syysparlamentti ja ajatukset suuntautuivat
presidentinvaalien loppusuoralle, jonka rytmiin joulurauhankin on alistuttava.
Keväällä 2018, jolloin mielialoja synkistää kevään 1918 traaginen sisällissota.
Se jätti syvät arvet juuri itsenäistyneen kansakunnan historiaan.
Viljo
saattaa kutsua parlamentin kevätistuntoon. Siitä hän ei kuitenkaan maininnut
sanallakaan Vakiojäsenelle eikä Sihteerillekään.
