Viljo: ”Tervetuloa
isänpäivän istuntoon. Minusta näytti aluksi siltä, että joutuisimme tänään kokoontumaan
vajaalukuisina, mikä – ottaen huomioon parlamenttimme suppean kokoonpanon – olisi tietysti
ollut valitettavaa, mutta eihän se työjärjestystämme olisi häirinnyt, vaikka on
kyllä sanottava, että minua on hieman jurppinut se, että tätäkin merkkipäivää
on yritetty kangeta väenväkisin sukupuolineutraaliin suuntaan niin, että sen
nimestä riisuttaisiin pois kaikki maskuliiniset konnotaatiot … mutta sen
asianhan me ehdimme jo käsitellä silloin, kun puhuimme puhemiehestä ja päädyimme siihen, että te saatte kutsua minua
tuolla nimellä jatkossakin ihan vapaasti.”
SilRA: ”Minä en ollut
silloin mukana, mutta päätöksenne sopii kyllä ihan hyvin myös minulle …
etenkin, kun saavuin tähän istuntoon puhemiehen kanssa käsikynkässä suoraan
suurkirkosta, jossa olimme seuraamassa Helsingin uuden piispan
virkaanastumisseremoniaa.”
Viljo: ”Aivan. Eikä
meitä vähimmässäkään vaivannut se, että etupenkissä istuivat rinnakkain
ex-tasavallanpresidentti ja ex-Helsingin piispa (molemmat fem.) ja saarnastuoliin nousi uusi piispa (mask.). Päinvastoin. Se tuntui oikein luontevalta. Suorastaan
rauhoittavalta.”
Lennu: ”Minäkin
jouduin, kuten huomasitte, katsomaan seremonian televisiosta. Eikä se johtunut
sukupuolestani, saatikka ulkoisesta olemuksestani, vaan siitä yksinkertaisesta
syystä, että en iljennyt pyytä Ukolta sunnuntaiaamuna virka-autoa, kun tiesin,
aivan hyvin, saavani, sen kuljettajineen käyttööni myöhemmin
iltapäivällä.”
BL: ”Kun minulta jäi
koko vihkimisseremonia näkemättä, voisimme varmaankin kuulla paikalla olleiden
kommentit uuden piispan saarnasta.”
Lennu: ” Ei häntä
ollut silloin vielä vihitty piispaksi, vaan hän puhui ihan tavallisena pappina …”
Viljo: ”Se on totta.
Mutta juuri se seikka teki saarnasta aivan erityisen vaikuttavan. Siinä ei ollut
uuden viran tuomia jännitteitä, vaan äänessä oli tavallinen ihminen.”
SilRA: ”Juuri niin.
Se oli suoraa puhetta.”
BL: ”Oletan
kuitenkin, että hän oli sidoksissa päivän
sanaan eli joutui siteeraamaan Raamattua ja tulkitsemaan sen sanomaa.”
Viljo: ”Niinhän papit
joutuvat tekemään jumalanpalveluksissa.”
Lennu: ”Tässä
tapauksessa sattui kuitenkin niin hyvin, että teksti osui prikulleen
kohdalleen, kun teemaksi nousi anteeksianto.”
SilRA: ”Aivan.
Olimmehan me Viljon kanssa hyvin tietoisia siitä keskustelusta, jota käytiin
tämänkertaisesta piispanvaalista eikä meiltä ollut tietenkään jäänyt huomaamatta
se sapekas purskahdus, mikä syntyi, kun Suomessa rohjettiin valita ensimmäisen
kerran nainen piispaksi.”
BL: ”Voinko siis
olettaa, että te kuulitte saarnassa anteeksipyynnön?”
Viljo: ”Noin
sanottuna se olisi väärä tulkinta. Liian kapea ja yksipuolinen. Minä kuulin
siitä paljon enemmän. Pappi Laajasalon käsitykseen sanasta anteeksi liittyi kaksi muuta, yhtä tärkeää elementtiä, nimittäin kiitos ja armo. Vasta sen jälkeen, kun osaamme kuulla samanaikaisesti kaikki
nämä kolme viestiä, voimme aloittaa varovaisesti saarnan tulkinnan. Armo on näistä
arvoituksellisin ja vaikein. Sen suhteen pappi Laajasalo oli nöyrä. Ihmisen on
vaikea ymmärtää armon laajuutta, voimaa ja kestoa. Se on ikuinen. Se on elämää
suurempi.”
BL: ”Ehkä armo on
kaikkea tuota. Ja jotakin vielä enemmän. Arkielämässä se saattaa lähestyä viisautta, koska ihmismieli löytää sille
helpommin operatiivista sisältöä.”
Lennu: ”Todellakin. Minä en osaa anoa armoa, mutta
viisautta minä kyllä voin pyytää. Niinpä sanon iltaisin rukousnauhalleni sanat Kiitos ja Auta. Se tuntuu järkevältä. Se riittää.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti