596. Kiinalainen juttu 171102

Sain pari päivää sitten aimo annoksen kiinatietoutta, kun osallistuin kuunteluoppilaana  Aleksanteri-instituutissa järjestettyyn  Suomen geopoliittisen seuran seminaariin, jossa aiheena oli Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän geopoliittinen kolmio. Paneeliin osallistuivat dosentti Risto Volanen, fil.tri Jyrki Kallio ja Kiinan entinen suurlähettiläs ja nykyinen kansliapäällikkö Jari Gustafsson ja sen moderaattorina toimi suurlähettiläs Heikki Talvitie. Aiheeseen johdatteli seuran puheenjohtaja tri Pekka Visuri.

Seura julkaisee varmaankin jossakin vaiheessa yhteenvedon seminaarista kotisivullaan www.sgseura.fi joten en edes yritä referoida laajaa ja ajankohtaista aihetta.

Sen sijaan silmissäni välkehti kaiken aikaa elävästi  televisiokuvat Kiinan kommunistisen puolueen äskettäisestä puoluekokouksesta, jossa presidentti Xi Jinping ilmoitti maansa olevan valmis täyttämään arvotyhjiön, jonka Yhdysvaltain sekava johtajuus on maailmaan jättänyt.

Värisävy oli kirkkaan punainen. Massiiviset aplodit sotilaallisen ryhdikkäitä, yhtäaikaisia.

Suuri johtaja otti paikkansa suurten edeltäjiensä rinnalla.

Kiinalainen juttu oli valmis.

Ikivanhassa kiinalaisessa Tangram pelissä mies yrittää koota rikkimennyttä levyä. Tarinan mukaan neliön sijaan paloista syntyi erilaisia eläimiä ja muita kuvioita. Ensimmäinen tangram-kirja syntyi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kiinasta se levisi nopeasti Eurooppaan. Kun Kiinassa kuvioihin liittyi merkityksiä, Euroopassa muodostettiin ”vain” kuvioita (Seija Aunila).

Jäin ihmettelemään, miksi seminaarissa kommunistisen Kiinan nykyistä asemaa ja politiikkaa kuvailtiin vapaaseen markkinatalouteen ja valtapoliittisiin teorioihin liittyvin sanakääntein ja käsityksin.

Oliko jostakin syystä pakko unohtaa kiinalainen totuus ja puhua maailmanpolitiikasta länsimaalaisin termein?

Eiväthän televisiokuvat kiinalaisen diktatuurin terävimmästä huipusta poikenneet juuri laisinkaan Adolf Hitlerin ja Josef Stalinin vastaavista propagandanäytöksistä niiltä ajoilta, jolloin he olivat valtansa huipulla.

Olivatko panelistit ehkä unohtaneet, mihin läntisen maailman traagisimmat demokratian, (kansanvallan) kokeilut (natsismi ja stalinismi) ovat johtaneet vai eikö kiinalaista juttua yksinkertaisesti osata kertoa kiinalaisenkulttuurin omilla sanoilla?

Eikö tuntuisi aika absurdilta, jos joku innostuisi tänä päivänä puolustamaan Hitleriä ja Stalinia vapaan markkinatalouden edelläkävijöinä ja airueina!

Kaiken kaikkiaan geopoliittisesta seminaarista jäi mielestäni puuttumaan Jean-Babtiste Durosellen tunnettu havainto Tout empire périra (kaikki imperiumit tuhoutuvat). Siihen kyllä viitattiin keskustelussa, kun joku yleisön joukosta kysyi, ”onko Kiina rakentamassa imperiumia”, mutta vastaus jäi (ehkä ajan puutteesta johtuen) kovin pyöreäksi.

Siitä on kuitenkin olennaisella tavalla kysymys.

Tänä päivänä länsimainen imperiumi (USA:ssa ja EU:ssa) on ottamassa vääjäämättömästi (?) askeleita kohti tuhoaan. Sen rinnalle nouseva kiinalainen imperiumi ottaa (Durosellea seuraten) askeleita samaan suuntaan, vaikka sille aurinko näyttää juuri nyt ja lähivuosinakin hymyilevän.

Siinä on maailmanpoliittisen kiinalaisen jutun ydin.