Suomessa on parikymmentä prosenttia niitä, jotka haluavat
liittyä Natoon ja parikymmentä prosenttia sellaisia, jotka sitä kiihkeästi
vastustavat. Näistä kummastakin näkökulmasta Suomen nykyinen tila on epäselvä,
eikä ollenkaan toivottava (Ulkopoliittisen
Instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola Uuden Suomen haastattelussa 12.11.2017)
Viljo Vähänen oli
ihmeissään.
”Kuinka tällaisen
tutkimustuloksen pohjalta voi antaa toimintaohjeita eduskunnalle, jonka tehtävänä
on päättää turvallisuuspolitiikan suunnasta? Ovatkohan prosenttiluvutkaan aivan
kohdallaan?”
Mika Aaltola johtaa UPI:ssa Globaali
turvallisuus-tutkimusohjelmaa. Hänen asiantuntemuksensa piiriin kuuluvat Yhdysvaltojen
sisä- ja ulkopolitiikka, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja
globaalihallinta. Hän kuuluu myös
Puolustusministeriön hallinnonalalla toimivaan maanpuolustuksen tieteelliseen
neuvottelukuntaan, joka on laaja-alainen
tieteellinen tutkimus- ja asiantuntijaverkosto, jossa ovat edustettuina
yliopistot ja korkeakoulut, tutkimuslaitokset, teollisuus, sekä
puolustushallinto ja muut yhteiskunnan turvallisuudesta ja elintärkeistä
toiminnoista vastaavat viranomaistahot.
- Prosenttilukuihin ei
pitäisi takertua. Ne ovat tässä yhteydessä vain viitteellisiä, sain sanotuksi,
kun olin kerrannut lyhyesti Viljolle Aaltolan meriitit lähestyessämme jälleen
Ryssänkärkeä. – Eikä hänen
asiantuntemustaan käy kiistäminen. Yliopistomiehiä hän on. Niitä tärkeämpiä
olivat kuitenkin hänen johtopäätöksensä, joiden mukaan (siteeraan tarkasti
Uuden Suomen haastattelua) Suomen asema ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat selkiytyneet,
eikä kyse suinkaan ole hämärästä kyttäilystä Naton tuulikaapissa sen kuuluisan
option kanssa.
”Värikkäästi sanottu!
Mutta loikka tuntuu aivan liian pitkältä ollakseen uskottava.”
Kertasimme Viljon kanssa haastattelun pääkohdat:
(1) Suomi on ajanut jo aikapäiviä sitten ohi
vanhasta puolueettomuuspolitiikasta.
(2) Puolueettomuuspolitiikan jälkeinen hokema
sotilaallisesti liittoutumattomasta Suomesta on yhä enemmän saivartelua ja
jäämässä historiaan.
(3) Sekin on hyvin suhteellinen asia, kun uusi
julistus EU:n puolustusdimensiosta on allekirjoitettu ja samaan aikaan myös
EU:n ja Naton yhteys on tiivistymässä.
(4) Suomi rakentaa aktiivisesti kumppanuuksia
Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa sekä eri verkostoissa kuten Pohjoisessa
ryhmässä, EU:ssa ja JEF-ryhmässä. Näiden kumppaneiden kesken on tärkeä
tiivistää harjoittelutoimintaa.
(5) Suomi ei ole turvallisuuspoliittisesti
ollenkaan harmaalla alueella, vaan turvallisuuspolitiikan maaperä on tarkkaan
kartoitettua ja rakennettua.
Viljo jatkoi.
”Tässä on se pulma, että nämä kaikki viisi
johtopäätöstä on rakennettu niin, että ne pyrkivät selkeyttämään sitä
harhaluuloisuutta, joka UPI:n ohjelmajohtajan mielestä liittyy sotilasliitto
Natoon ja sen jäsenyyteen, mutta unohtavat kokonaan toisen osapuolen eli ne
argumentit, joiden pohjalta Natoa ja sen jäsenyyttä vastustetaan. Tässä
suhteessa haastattelu mieluummin hämmentää kuin kirkastaa turvallisuuspoliittista
linjausta. Siitä puuttuu kokonaan pro et
contra argumentaatio.”
- Mutta sehän kuuluu oikeastaan vain
rikosoikeuteen?
”Aivan. Mutta kyllä se olisi tarpeen ja
hyödyllistä myös tällaisessa asiassa, vaikka tuskin kukaan rohkenisi pitää
Nato-jäsenyyttä ja siitä käytävää keskustelua rikoksena!”
- En olisi varma siitäkään.
”Joka tapauksessa minusta tuntuu siltä, että Mika
Aaltola & Co istuvat jo tukevasti Nato-tuvan lämpimässä ja huutelevat
sieltä tuulikaapissa värjöttelevälle Suomi-neidolle, että tule sisälle vaan. Täällä
on ihan kilttejä setiä ja täällä on lämmintä sinullekin jakaa!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti