62. Paksunahkaisuudesta

Perässähiihtäjä on ehtinyt jo lähes näkymättömiin. Hänen vauhtinsa on kiihtynyt, kun vaalipäivä alkaa häämöttää ja kun kiireisimmät ovat jo ehtineet äänestää ennakkoon. Itse odottelen päivää, jolloin liput nousevat salkoon suomalaisen demokratian kunniaksi. Silloin käyn piirtämässä numeroni ympyrän sisälle Lauttasaaren kansakoululla, jonka nimi on vuosien saatossa ehtinyt muutamaan kertaan jo vaihtua.

Yritin etsiä Perässähiihtäjän blogeista sanaa "paksunahkainen", koska se jäi pyörimään moneksi päiväksi kieleni päähän, mutta en enää onnistunut löytämään sitä enkä muista edes asiayhteyttä, jossa hän sitä käytti.

Jotenkin ajattelin, että se liittyi Lipposeen taikka Väyryseen, joiden ihon alle on kertynyt enemmän poliittista rasvaa kuin muille. He ovat sen vuoksi paksunahkaisempia kuin muut ehdokkaat. Mutta toisaalta he ovat vähintäänkin yhtä herkkähipiäisiä kuin kokemattomammat kilpakumppaninsa. He eivät siedä minkäänlaisia naarmuja pinnassaan.

Se tuntuu kummalliselta, kun tiedetään, että molemmat ovat saaneet politiikan kentällä pahoja kolhuja. On nousuja ja putouksia. Omat koirat ovat purreet. Pahat kielet ovat puhunet. Mutta kilpensä he ovat halunneet säilyttää kirkkaana eivätkä he ole piilottaneet kynttiläänsä vakan alle.

Nyt kun kaikki presidenttiehdokkaat ovat päässeet esiintymään television henkilökohtaisissa haastatteluissa (mitkä ovat mielestäni monin verroin parempia kuin ryhmäohjelmat, joissa puhutaan päälle ja joissa puheenvuorot mitataan sekuntikellolla), suuria eroja paksunahkaisuudessa ei tullut mielestäni esille.

Kovan luokan ammattipoliitikot, Väyrynen ja Lipponen, esiintyivät kyllä edukseen. Jopa gallupeiden kuningas Niinistökin jäi hivenen heidän varjoonsa. Mutta kyllä tällä kertaa naisehdokkaiden, Essayahin ja Biaudetin charmi puri ainakin minuun. Nuoremmat miehet, Arhinmäki ja Haavisto, täyttivät hyvin paikkansa, mutta jytky-Soini oli yllättäen aikamoinen pettymys. Hänen avauksensa "hyvää iltaa koko Suomen kansa" meni aivan penkin alle.

En oikein usko, että viimeiset yhteisesiintymiset tai vaalikiertueet enää muuttaisivat kokonaiskuvaa. Kaikki ehdokkaat ovat jo päässeet esittelemään itseänsä niin monipuolisesti, etteivät paksunahkaisimmatkaan päässe enää raivaamaan ympärilleen uutta tilaa.

Omassa vaaliveikkauksessani olen lähtenyt siitä, että Gallupeissa näkyvä epävarmojen äänestäjien lukumäärä (noin kolmannes äänioikeutetuista) on suurin piirtein kohdallaan ja että ne äänet jakautuvat aika lailla samassa suhteessa kuin kantansa ilmaisseiden mielipiteet eli Niinistö saa tästä joukosta suurimman osan ehkä jopa yhtä paljon kuin kaikki muut ehdokkaat yhteensä.

Jos näin kävisi, toista kierrosta ei todennäköisesti tarvittaisi laisinkaan. Tähän suuntaan huomasin myös Sami Borgin ajatuksen kulkeneen. Ja hän on sentään Olavi-isänsä poika!

En sen sijaan jaksa uskoa laisinkaan siihen ajatukseen, jota Perässähiihtäjä tunnusteli eilisessä postauksessaan, että punaiset ja vihreät äänestäjät lyöttäytyisivät jotenkin yhteen ja nostaisivat Haaviston kannatuksen niin suureksi, että mahdollisuus toiseen kierrokseen sitä kautta aukeaisi.

En myöskään näe sellaista mahdollisuutta, että "työväestö" nyt heräisi viime metreillä ja nostaisi Lipposen ja Arhinmäen yhteisen kannatuksen niin suureksi, että se pakottaisi Niinistön toiselle kierrokselle.

Voi hyvinkin olla mahdollista, ettei äänestysprosenttikaan nouse viime vaalien korkeudelle, kun varsinaista jännitystä vaalien voittajasta ei ole syntymässä.

Äänestäjät ovat tietysti sekä herkkähipiäisiä että paksunahkaisia, mutta ei tämäkään toteamus pahasti heilauttane ennakkoaavistuksiani.