Teologian
tohtori Arto Luukkanen on pitänyt vaalisaarnansa. Hänen mukaansa tuleva
presidentti on vaarassa joutua "mölymystön" mielipideterrorin panttivangiksi
(Uuden Suomen blogi, 69 kommenttia tänään klo 13.00). Seurakunta on siis
vastannut monisuisella mölinällä.
Viljo Vähäsen
kanssa emme oikein jaksaneet seurata teologin ajatuksen juoksua eikä villiksi ryöpsähtänyt
keskustelu tuonut siihen juurikaan lisävalaistusta. Sitä eivät myöskään
auttaneet kirjoittajan yleishistorialliset muistelmat, joiden mukaa "aikuiset miehet polvistuivat erään majantalon
ikkunan eteen sijoitetun kruununprinssin kuvan edessä ja parkuivat avoimesti."
Näin tapahtui, kun "Aleksanteri I:sen ja kruununprinssi Kaarle Juhanan
tavatessa Turussa vuonna 1812 talonpojat osoittivat tulevalle kuninkaalle hysteeristä lojaalisuutta."
Halusiko teologimme viitata
Pahvi-Niinistöön, jonka innokkaimmat vaalityöntekijät ovat raahaamassa toisen
kierroksen alkajaisiksi Lappiin, Paavo Väyrysen marjamaille? Vai oliko hänellä mielessään
Pohjois-Korean uusin johtaja, jonka alamaisia rankaistiin ankarasti sen
johdosta, etteivät he itkeneet tarpeeksi aidosti televisiokameroiden edessä?
Uusia
suomenkielisiä sanoja on tietysti hauska keksiä, mutta "mölymystö" ei
kyllä loksahtanut paikoilleen.
Luukkanen
selittää mölyn syntyä presidentin valtaoikeuksien riisumisella: "Näyttää siltä, että maamme eliitti ei antanut
koskaan anteeksi Kekkoselle hänen tapaansa hallita; heistä oli sietämätöntä,
että valtakunnan päämies antoi ruoskan viuhua myös ”herrojen
selkänahassa”. Vallasta riisuttu ja hampaaton presidentti (ja samalla
kansa) on eliitillemme paljon mieluisampi vaihtoehto."
Teologimme selostaa, ettei
hän ota kantaa kummankaan presidenttiehdokkaan puolesta tai vastaan, mutta
lataa heti perään, että "jos Haavisto valittaisiin presidentiksi,
merkitsisi se sitä, että hänen ympärilleen ryhmittyvä julkisuuden papisto
puolustaisi häntä henkeen ja vereen. Samoin äänekkäät vähemmistöryhmät
vainoaisivat epäilemättä jokaista, joka syyllistyisi ”vihapuheeseen” presidenttiä
vastaan."
Joutuisiko seuraava
presidentti (Niinistö) siis juuri näin määritellyn äänekkään vähemmistön
(mölymystön) panttivangiksi? Tällaisessa mediailmastossa "tavallista
enemmistöä ja sen primitiivisiä tapoja sysittäisiin, moitittaisiin, pilkattaisiin
ja niille naurettaisiin."
Emme Viljon kanssa päässeet
tämänkään selityksen jälkeen oikein kärrylle, mitä kahden yliopiston dosentti
oikein ajaa takaa.
Ei tullut myöskään selväksi,
mitä teologimme loppujen lopuksi tarkoittaa poliittisella viisaudella ja
poliittisella tyhmyydellä.
Kun vaihtoehtoja on vain
kaksi jompaakumpaa äänestämällä voidaan siis osoittaa joko viisautta tai
tyhmyyttä? Vai meneekö se niin?
Luukkasen "toinen
vaihtoehto" on äänestää "niin kuin itse haluaa". Mitä se on?
Pitäisikö kaivaa katekismus esille?
Tätä huolta ei näytä olevan
eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajalla, kansanedustaja Mauri
Pekkarisella. Hän sanoo olevansa "tyrmistynyt tavasta, jolla
presidentinvaalien toiselle ja ratkaisevalle kierrokselle yltäneet Sauli Niinistö
(kok)ja Pekka Haavisto (vihr) nyt kosiskelevat maakuntia ja niiden
asukkaita." (Suomenmaa tänään).
Tuli vain mieleeni, että
ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa Suomen Kuvalehdelle vuodettu
"salainen kuntakartta" taisi herättää melkoista tyrmistystä niissä,
jotka nyt selvisivät toiselle kierrokselle (ks. blogini nro 64
"Watergate"). Jotakin saattoi oikein puistattaa!
Tässä taidetaan maksaa
pottuja putuilla!
Vaikka Viljo Vähänen ei
saanut oikein tolkkua teologi Luukkasen "mölymystöstä", hän löysi
toisen kierroksen alkumetreiltä myös järkeenkäyviä mietteitä:
- Rökäletappiosta ja
jytkystä on tullut käyttökelpoisia termejä. Ne ovat ihan yhtä hyviä kuin
Kääriäisen veretseisauttava vaalivoitto aikoinaan. Nyt Kääriäinen puhuu
järkeviä, kun neuvoo, ettei hänen puolueensa lähtisi neuvomaan omiaan siinä,
kumpaa ehdokasta pitäisi äänestää. Soinikin on lausunut viisaita ajatuksia.
Niitä varmaan kuullaan myös demareiden leiristä. Nyt on mahdollista osoittaa
aitoa demokraattisuutta. Vapaat miehet ja naiset äänestäkööt niin kuin haluavat
ja katsovat oikeaksi. Pilkkakirveet on nyt haudattava.
Tässä suhteessa Jukka
Kemppisen tämänpäiväinen blogi homoista ja kommentoijsta kannattaa lukea.
Keskustelumme päätteeksi
Viljo siteerasi Kemppistä, joka on myöskin dosentti ja tohtori sekä lisäksi
varatuomari:
Henkilön homoseksuaalisuus (sitä vastoin) on
mielenkiintoinen keskustelun aihe, jos asianomainen on tuonut tämän puolen
itsestään julkisuuteen. Esimerkiksi Pekka Haavisto ei kukaties olisi päässyt
edes ehdokkaaksi ilman parisuhdettaan. Hän on tässä mielikuvien maailmassa
hiukan harmaa. Tuo piirre tekee hänestä kiinnostavan. Menneinä vuosikymmeninä
tuntemani homot ovat houkutelleet aivan erilaisiin stereotypioihin, kuten
naismaisuuteen tai erikoisuuden tavoitteluun. Nyt tulee mieleen, että homo- ja
heteroseksuaalit ovat molemmat erikseen ja yhdessä kirjava joukko, jota on
turha tyypitellä.
Se sitä vastoin kiinnostaa, että pahastisanojat eivät
näytä käsittävän, miten avoimesti he paljastavat itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti