Kullervo pani aitaa, asetti kokkohongat aidaksiksi, korpikuuset
seipähiksi, eikä jättänyt veräjää mihinkään. Ei päässyt kulkemaan aidan alitse
eikä ylitsekään muut kuin linnut lentämällä. (Nuorten Kalevala.
Yhdestoista painos. Oy Valistus, Helsinki. Painettu 1940. Raittiuskansan
Kirjapaino. Sommittelu ja alkusanat P. Ollilainen, Kymissä 16 p. elokuuta v.
1935, Luku Orjan lapsi, s. 62).
Kullervo on täällä tänään! Hän astuu illan tullen Olavinlinnan
oopperalavalle. Savonlinnan oopperajuhlien esite kertoo:
Aulis Sallisen kirjoittama, Kalevaan ja Aleksis Kiven
Kullervo-näytelmään perustuva ooppera nosti kiihkomielisen Kullervo-hahmon
menestyksekkäästi maailman oopperalavoille. Nyt teos nähdään uutuustuotantona
Olavinlinnassa. Sallisen sävellystyö on vahvaa ja värikästä, eikä hän ole
tyytynyt ennalta arvattaviin ratkaisuihin. Kullervon roolissa loistaa Suomen
eturivin baritoni Tommi Hakala. Kullervon elämä piirtyy kansallisen tarustomme
tummimpiin sävyihin. Poltetun kotitalonsa raunioista Kullervo saa kipinän kostolleen.
Näin se on.
Kyrönsalmeen laskeva ilta-aurinkokaan – olipa se tänä iltana
kuinka lämmin ja kaunis tahansa – ei voi pehmentää koston synkkää soittoa.
Untamon ja Kalervon taukoamattomasta kateudesta syttynyt veljesviha leiskahtaa
jälleen Olavinlinna paksuilla muureilla.
Mistä sellainen viha syntyy? Kuinka sitä lietsotaan? Miksi se ei
ole sammunut vielä tänä päivänäkään.
Miksi muureja edelleenkin pystytetään ihmisten välille?
P. Ollilainen (jonka tietoja etsin hetken aikaa Googlesta, mutta
päädyin vain jonkun samannimisen firman sivuille) ei ole ”sommitellut” (lay-out)
Nuorten Kalevaa kosto-teeman ympärille eikä se muutoinkaan ole
kansalliseepostamme hallitseva juonne. Hän on kuitenkin valinnut lukuun Orjalapsi
kohtia, jotka kertovat vihan synnystä ja kypsymisestä kohti traagista
loppuaan.
Pieni poika Kullervoinen säilyi Kalervon kotoa ja joutui
Untamolaan. Tämä poika jo kolmen päivän vanhana katkaisi kapalovyönsä, särki
liekun lehmuksisen.
Untamo uotteli siitä saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi.
Jo polven korkuisena alkoi poika arvaella: - Kunpa saisin
suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isosi kohlut, maksaisin emoni
mahlat!
Veressähän se viha asuu! Se tiedetään. Siksi kostonkierteen
katkaiseminen on kautta aikojen epäonnistunut.
Kalevala kertoo sen karun tosiasian, ettei tuota kierrettä saa
taittumaan äärimmäisin pakkokeinoin (hukuttamalla, roviossa polttamalla,
hirttämällä) eivätkä myöskään arkiaskareet (lasten kaitseminen, kaskenkaato,
aidan teko) tarjoa muuta kuin uusia tilaisuuksia vihan kypsyttelyyn ja
uhitteluun.
Kullervo rakentaa uhmapäissään aitauksen, johon kukaan ei pääse
sisään eikä kukaan pääse sieltä uloskaan. Siis täysin hyödyttömän kapistuksen.
Se tuo vahvasti mieleen Jerikon ja Berliinin muurit, jotka kyllä
ajan mittaan sortuivat, vaikka ne pystytettiin samassa hengessä kuin Kullervon
aitaus. Kostonkierteen tuloksina.
Kullervon muurin pitäisi varoittaa nykymaailmaakin siitä,
etteivät vihan sokaisemat silmät näe valoa. Muureilla ja aidoilla ei sopua ja
rauhaa rakenneta!
Kalevala opettaa myös, että vihoviimeinen keino (kaupanteko)
osoittautuu lopulta turmiolliseksi.
Viimein väsyi Untamoinen ja myi Kullervon seppo Ilmariselle
orjaksi. Sai viisi viikatekulua, kuusi kuokan kuolioa miehestä mitättömästä.
Se väänsi kostonkierteen sellaiseen solmuun, ettei se koskaan
lauennut, vaan johti epätoivoiseen tekoon.
Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan, vastasi
sanalla tuolla: - Miks’en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista
verta joisi? Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki.
Kullervo, Kalervon poika, pään on peltohon sysäsi, perän painoi
kankahasen, kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle. Siihen surmansa
sukesi, kuolemansa kohtaeli.
Kun Kullervon tarina nousee juuri tänään ajankohtaiseksi
Olavinlinnan näyttämöllä, panen tähän loppuun muutaman lauseen P. Ollilaisen
alkusanoista Nuorten Kalevalan yhdeksänteen painokseen. Ensimmäinen
painos on vuodelta 1922.
Säejaksojen kuorossa lausuminen ja laulaminen kiinnostaa lapsia
Kalevalan käyttöön. Siksi sitä on hyvä käyttää. – Vipusessa käynnin olen myös
kirjaan lisännyt. Se on lapsille mielenkiintoinen ja monessa suhteessa
opettava. Siinä saa hieman tutustua Kalevalan loitsupuoleen, alaan, jossa
laulajain uskomus ”sanan” voimaan osaltaan kuvastuu. Opettajalla on siinä tilaisuus
viitata tarkemmin loitsujen suureen merkitykseen kansamme henkielämässä.
Ja vihoviimeiseksi loppusäkeet:
Vaan kuitenkin, kaikitenki, lau’un hiihin laulajoille, lau’n
hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin. Siitpä nyt tie menevi, ura
uusi urkenevi laajemmille laulajoille, runsahammille runoille nuorisossa
nousevassa, kansassa kasuavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti