perjantai 4. heinäkuuta 2014

255. Kullervon muuri 140704

Kullervo pani aitaa, asetti kokkohongat aidaksiksi, korpikuuset seipähiksi, eikä jättänyt veräjää mihinkään. Ei päässyt kulkemaan aidan alitse eikä ylitsekään muut kuin linnut lentämällä. (Nuorten Kalevala. Yhdestoista painos. Oy Valistus, Helsinki. Painettu 1940. Raittiuskansan Kirjapaino. Sommittelu ja alkusanat P. Ollilainen, Kymissä 16 p. elokuuta v. 1935, Luku Orjan lapsi, s. 62).

Kullervo on täällä tänään! Hän astuu illan tullen Olavinlinnan oopperalavalle. Savonlinnan oopperajuhlien esite kertoo:

Aulis Sallisen kirjoittama, Kalevaan ja Aleksis Kiven Kullervo-näytelmään perustuva ooppera nosti kiihkomielisen Kullervo-hahmon menestyksekkäästi maailman oopperalavoille. Nyt teos nähdään uutuustuotantona Olavinlinnassa. Sallisen sävellystyö on vahvaa ja värikästä, eikä hän ole tyytynyt ennalta arvattaviin ratkaisuihin. Kullervon roolissa loistaa Suomen eturivin baritoni Tommi Hakala. Kullervon elämä piirtyy kansallisen tarustomme tummimpiin sävyihin. Poltetun kotitalonsa raunioista Kullervo saa kipinän kostolleen.

Näin se on.
Kyrönsalmeen laskeva ilta-aurinkokaan – olipa se tänä iltana kuinka lämmin ja kaunis tahansa – ei voi pehmentää koston synkkää soittoa. Untamon ja Kalervon taukoamattomasta kateudesta syttynyt veljesviha leiskahtaa jälleen Olavinlinna paksuilla muureilla.
Mistä sellainen viha syntyy? Kuinka sitä lietsotaan? Miksi se ei ole sammunut vielä tänä päivänäkään.
Miksi muureja edelleenkin pystytetään ihmisten välille?
P. Ollilainen (jonka tietoja etsin hetken aikaa Googlesta, mutta päädyin vain jonkun samannimisen firman sivuille) ei ole ”sommitellut” (lay-out) Nuorten Kalevaa kosto-teeman ympärille eikä se muutoinkaan ole kansalliseepostamme hallitseva juonne. Hän on kuitenkin valinnut lukuun Orjalapsi kohtia, jotka kertovat vihan synnystä ja kypsymisestä kohti traagista loppuaan.

Pieni poika Kullervoinen säilyi Kalervon kotoa ja joutui Untamolaan. Tämä poika jo kolmen päivän vanhana katkaisi kapalovyönsä, särki liekun lehmuksisen.
Untamo uotteli siitä saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi.
Jo polven korkuisena alkoi poika arvaella: - Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isosi kohlut, maksaisin emoni mahlat!

Veressähän se viha asuu! Se tiedetään. Siksi kostonkierteen katkaiseminen on kautta aikojen epäonnistunut.
Kalevala kertoo sen karun tosiasian, ettei tuota kierrettä saa taittumaan äärimmäisin pakkokeinoin (hukuttamalla, roviossa polttamalla, hirttämällä) eivätkä myöskään arkiaskareet (lasten kaitseminen, kaskenkaato, aidan teko) tarjoa muuta kuin uusia tilaisuuksia vihan kypsyttelyyn ja uhitteluun.
Kullervo rakentaa uhmapäissään aitauksen, johon kukaan ei pääse sisään eikä kukaan pääse sieltä uloskaan. Siis täysin hyödyttömän kapistuksen.
Se tuo vahvasti mieleen Jerikon ja Berliinin muurit, jotka kyllä ajan mittaan sortuivat, vaikka ne pystytettiin samassa hengessä kuin Kullervon aitaus. Kostonkierteen tuloksina.
Kullervon muurin pitäisi varoittaa nykymaailmaakin siitä, etteivät vihan sokaisemat silmät näe valoa. Muureilla ja aidoilla ei sopua ja rauhaa rakenneta!
Kalevala opettaa myös, että vihoviimeinen keino (kaupanteko) osoittautuu lopulta turmiolliseksi.

Viimein väsyi Untamoinen ja myi Kullervon seppo Ilmariselle orjaksi. Sai viisi viikatekulua, kuusi kuokan kuolioa miehestä mitättömästä.

Se väänsi kostonkierteen sellaiseen solmuun, ettei se koskaan lauennut, vaan johti epätoivoiseen tekoon.

Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan, vastasi sanalla tuolla: - Miks’en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi? Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki.
Kullervo, Kalervon poika, pään on peltohon sysäsi, perän painoi kankahasen, kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle. Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli.

Kun Kullervon tarina nousee juuri tänään ajankohtaiseksi Olavinlinnan näyttämöllä, panen tähän loppuun muutaman lauseen P. Ollilaisen alkusanoista  Nuorten Kalevalan yhdeksänteen painokseen. Ensimmäinen painos on vuodelta 1922.

Säejaksojen kuorossa lausuminen ja laulaminen kiinnostaa lapsia Kalevalan käyttöön. Siksi sitä on hyvä käyttää. – Vipusessa käynnin olen myös kirjaan lisännyt. Se on lapsille mielenkiintoinen ja monessa suhteessa opettava. Siinä saa hieman tutustua Kalevalan loitsupuoleen, alaan, jossa laulajain uskomus ”sanan” voimaan osaltaan kuvastuu. Opettajalla on siinä tilaisuus viitata tarkemmin loitsujen suureen merkitykseen kansamme henkielämässä.

Ja vihoviimeiseksi loppusäkeet:

Vaan kuitenkin, kaikitenki, lau’un hiihin laulajoille, lau’n hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin. Siitpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi laajemmille laulajoille, runsahammille runoille nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti