265. Mutapainia 140729

Mutapaini on urheilulaji. Ei ehkä yhtä tunnettu kuin akankanto tai saappaanheitto, puhumattakaan showpainista, jonka edustajat pääsivät esittelemään lajiaan tänään aamu-tv:ssä. Mutta hurjannäköistä hommahan sekin on. Ainakin jos on uskominen niihin kuvasarjoihin, joilla lajia esitellään Googlessa.

”Sieltä minäkin sain tietää, että luonnonsaven betoniitin kemiallinen kaava on Al₂O₃.4(SiO₂).H₂O, vaikka tuskinpa tulen sitä koskaan tarvitsemaan, sillä aion kyllä pysytellä kaukana siitä mutapainista, johon eräs triathonisti ja eräs sikafarmari ovat ryhtyneet kesähelteillä.”

- Sitä minäkin olen seurannut vähän huvittuneena. Kas kun tuomarit eivät ole määränneet, että kilpailijoiden pitäisi tuoda betoniittialtaaseen urheiluvälineensäkin. Siinä saisivat pikkuporsaat tahria kilpapyörän hienon hienoja vaihteistoja  ihan mielinmäärin. Ja ainakin katsojilla olisi hauskaa!

Olimme siis päässeet Viljo Vähäsen kanssa heinäkuun helteiden hupiohjelmien pariin, kun olimme ehtineet lukea Jyrki Virolaisen blogista, kuinka Sirkka-Liisa tölväisi Alexia.

Annoimme ajatusten lentää, kun pohdimme poliittisen mutapainin sääntöjä ja kuvittelimme, että poliittisesta showpainistakin voisi kehitellä lajin, jossa ammattilaiset (kansanedustajat ja ministerit taikka kansliapäälliköt ja pääjohtajat) pääsisivät esittelemään taitojaan hurraaville kansanjoukoille.

Kahden Kemin Patriarkkakin mahtuisi hyvin joukkoon. Sitä pidimme selviönä.

”Mutapainissa tasa-arvo pääsisi kukoistukseensa, kun hyllyvään betoniittialtaaseen pääsisi kerrallaan vain yksi nainen ja yksi mies. Mitään ryhmäpainia ei sallittaisi. Perussääntönä olisi se, että vastakkain asettuisivat hallitus ja oppositio, kuten eduskunnassakin, mutta että tuomari voisi hyväksyä myös samaan puolueeseen kuuluvat kilpailijat, kunhan he olisivat eri sukupuolta. Erityistapauksissa – anomuksesta – voitaisiin hyväksyä myös homojen ja lesbojen välisiä otteluita.”

- Tuomarin pitäisi olla – periaatteessa – puolueeton, mutta käytännössä sallittaisiin myös tuomarin (jonka pitäisi tietysti olla itsekin altaan sisäpuolella eikä katsella ottelua altaan laidalta) tyrmääminen, jos sen tekisi jompikumpi painijoista tai joku yleisön joukosta vedoten tuomarin puolueellisuuteen. Näin sovellettaisiin mutapainiin modernin showpainin sääntöjä.

”Aivan. Pääasia, että yleisö viihtyisi. Että yleisöllä (siis äänestäjillä) olisi hauskaa!”

Viljo Vähänen oli sisäistänyt nopeasti poliittisen mutapainin sisäisen dynamiikan luonteen.

”Kaikki keinot ovat sallittuja, mutta tuomarin on aina nähtävä itse, omin silmin, sääntöjen vastainen rikkomus. Ja tuomarin päätös on aina lopullinen.”

- Entä jos tuomari tyrmätään? Mitä silloin tehdään?

”Noudatetaan sääntöjä. Tietysti. Eli odotetaan, että tuomari tulee tajuihinsa, ja ellei tule, uusi tuomari tulee altaaseen.”

Jaha.

Pienen tauon jälkeen Viljo pääsi taas saarnaamaan.

Hän selosti, kuinka showpaini on ammattilaisten puuhaa. Siinä liikkuu iso raha. Meillä Suomessa ollaan vielä aivan lastenkengissä. Massoja ei ole saatu vielä liikkeelle, kuten jenkeissä. Mutta odotahan vain. Parin vuoden kuluttua meidänkin ammattilaisemme astuvat rahakehiin eri puolilla maailmaa. Ihan samalla tavalla kuin Formula ykkösessä. Showpainin ja mutapainin yhdistelmästä tulee uusi trendi, uusi genre. Säännöt ja kieli lainataan Amerikasta. Luonnonsavesta tulee hittituote maailmalla etc etc

Lopulta palattiin kuitenkin triathonistin ja sikafarmarin ongelmaan.

- On se vain niin käsittämätöntä, että julkisuuden nälkä, himo, kuohahtaa aina kesäisin. Minun sympatiani ovat kyllä tässä tapauksessa sataprosenttisesti triathonistin puolella. Sikafarmarin isku tuli suoraan pimeästä. Sikamaisesti. Mutapainissa se olisi merkinnyt diskausta, mutta poliittinen pelihän jatkuu entisellään. Vanha sotaratsu saa näköjään syljeskellä suustaan sammakoita ja ladella loitsujaan miten tahtoo. Ilman rangaistusta. Ehkä hänellä on yhtä vahva usko omiin voimiinsa kuin sillä amerikkalaisella ihmeparantajalla, joka luuli saavansa stadionin täyteen, mutta sai vain kourallisen.

”Nojaa. Vertaus ei ole ehkä ihan kohdallaan, mutta luulenpa kyllä, että sikafarmari saa seuraajia. Otteet kovenevat ja käyvät näyttävämmiksi. Ehkäpä väkivaltaisemmiksikin, kun erilaisia aseita tuodaan betoniittialtaaseen. Olivathan ne näkyvillä jo tänä aamuna televisioruudussakin. Asekalistelu lisääntyy. Sodan uhka kasvaa. Ukraina. Syyria, Israel. Gaza. Libya. Sieltä on leikki kaukana. Ammattilaiset ovat asialla. Tuomari toisensa jälkeen on tullut tyrmätyksi.”

264. Läpivalaistu valta II osa 140725

Mimosa Hedberg on laatinut yhteenvedon Vladimir Putinin yksityiselämästä. Jutusta ei käy selville, onko hän tehnyt sen Newsweekissä julkaistun artikkelin pohjalta vai onko hän ehtinyt lukea Ben Judahin kirjan Fragile Empire: How Russia fell in and out of love with Vladimir Putin (ks. Iltalehti 25.7.2014 ”Paljastuskirja: Näitä asioita et tiennyt Putinista”). Siitä ei myöskään ilmene, onko kysymys tilaustyöstä, jolla Venäjän federaation presidentin muotokuvaa halutaan kiillottaa, kun sen päälle on roiskunut (lännestä katsottuna) monta kerrosta rapaa Ukrainan kriisin myötä.

Luin Mimosa H:n artikkelin joka tapauksessa läpivalaistun vallan näkökulmasta ja käsittelen sitä ikään kuin se olisi osa ”tieteellistä tutkimusraporttia”, mikä on tietysti kaukana todellisuudesta.

Kun itse olen pitänyt unikirjaa vuodesta 1980-lähtien ja kun laadin omassa väitöskirjassani kuvakertomustestin pohjalta unikollaasheja suomalaisista kansanedustajista, aloitan ”analyysini” Ben Judahin kirjan otsakkeesta, jossa pyritään sanomaan tiivistetysti se, mistä tässä unessa on kysymys. Sen jälkeen pitäisi määritellä unen konteksti eli ne konkreettiset puitteet, joihin uni sijoittuu, ja vasta sen jälkeen siirtyä tulkintaan.

Tulkinnan suhteen olen jo vuosia sitten päätynyt siihen, että vain unennäkijä itse pystyy tulkitsemaan pätevästi omat unensa ja että ”unikirjat”, joissa erilaisille esineille ja asioille annetaan ”tulkintoja”, ovat vain viihdekirjallisuutta. Toisaalta pidän kyllä hyvin merkittävänä osana psykologista tulkintatraditiota Freudin tapaa tulkita unia (ks. Sigmund Freud: Unien tulkinta. Gummerus, 1968).

Siis otsake.

”Paljastuskirja Putinin suljetusta elämästä” on sensaatiohakuista journalismia. Samainen asenne pilkistää myös Judahin omasta valinnasta kirjansa nimeksi. ”Hauras imperium” kertoo kirjoittajan käsityksen siitä, missä tilassa Venäjä juuri nyt on. Se on vaarassa hajota. Suomenkielellä asian voisi ilmaista selvemminkin. ”Särkyvä suurvalta” olisi ehkä parempi käännös.

Ben Judah esittää kirjan alaotsakkeessa myös oman tulkintansa siitä, mikä on edessä olevan katastrofin syy.

”Venäjä rakastui Vladimir Putinin aikana itseensä, mutta kadotti samalla rakkautensa kohteen.”

Aika sentimentaalinen ja dramaattinen otsake!

Tämän kaiken kirjoittaja sanoo saaneensa irti haastattelemalla (nimettömiä, kuten ”tieteelliseen tutkimustraditioon” kuuluukin!) presidentin lähipiiriin kuuluvia henkilöitä (entisiä pääministereitä, nykyisiä ministereitä ja alueellisia johtajia, läheisiä neuvonantajia, virkamiehiä, avustajia kuin tavallisia kansalaisiakin).

Vastaukset eivät välttämättä kerro sitä, millainen ihminen Vladimir Putin todellisuudessa on. Ne ovat vain haastattelijan omia tulkintoja.

Vastaus Immanuel Kantin suureen kysymykseen Was ist der Mensch? jää tämänkin ”tutkimuksen” jälkeen avoimeksi.

Siitä huolimatta Ben Judahin kirja ja Mimosa Hedbergin yhteenveto ovat kaikkea muuta kuin vähäpätöisiä suorituksia. Päinvastoin. Kyllä tämäntapainen ”tutkimus” lisää (kaikista puutteistaan huolimatta) tietoa Venäjästä ja sen johtajasta. Ja sehän on tietysti tärkeää.

Tiedon luotettavuus on kylläkin tässä tapauksessa aivan erityisen vaikea ongelma.

Vaikka B.J. kirjoittaa, että hänen haastattelemansa lähipiiriläiset ovat tunteneen ”pomon” tai ”tsaarin” pitkältä ajalta ja nousseet tämän mukana kabinetteihin aina niistä ajoista lähtien, jolloin Putin toimi Pietarin varapormestarina, varsinaisesta persoonallisuustestistä ei ole kysymys.

Rorschachin musteläiskätesti taikka minun käyttämäni kuvakertomustesti täydentäisivät kyllä huikealla tavalla Ben Judahin ”tutkimusta”, mutta tuskinpa Vladimir Putin olisi sellaisiin testeihin alistunut. Epäilenpä myös, ettei sellaista tutkijaa olisi Venäjän yliopistoista  löytynyt, jolla olisi rohjennut kirjoittaa niiden pohjalta tulkintoja!

B.J:n kuvaus Venäjän presidentin arkipäivästä muistuttaa jossakin määrin niin sanottua osallistuvaa havainnointia, vaikka aineistosta, jota olen ehtinyt lukea, ei käy ilmi, kuinka läheisesti kirjoittaja tuntee ”tutkimuskohteen” ja missä määrin hän on mahdollisesti elänyt Vladimir Putinin vierellä kootessaan ”tutkimusaineistoaan”.

Kun ”tutkimus” nyt julkaistaan länsimaisessa mediassa, se kertoo kyllä siitä, ettei se ole ehkä syntynyt kovin läheisessä yhteisymmärryksessä ”tutkijan” (B.J.) ja ”tutkimuskohteen” (V.P.) välillä.

Niistä lauseista, jotka Mimosa Hedberg on koonnut yhteenvetoonsa ei kylläkään ilmene kovin suuria salaisuuksia, vaikka itse kirjasta saattaa sellaisia löytyäkin, kun sitä pääsee tutkimaan ja tulkitsemaan yksityiskohtaisemmin.

Venäjän presidentin suuhun pannut sanat siitä, että ”hän työskentelee enemmän kuin kukaan maan johtaja sitten Stalinin”, vaikuttavat aivan aidoilta. On varmaankin myös totta, ”ettei kukaan heistä ei ole matkustanut, neuvotellut tai nähnyt Venäjää yhtä paljon kuin Putin”. Sitä ei sovi epäillä, kun tiedetään, kuinka ripeässä aikataulussa maapallon on uuden tekniikan ansiosta supistunut niinä 61 vuotena, jotka hän on elänyt tällä maapallolla.

Ketä huvittaa, voinee myös tarkistaa kontekstin yksityiskohtia objektiivisista lähteistä. Voihan olla, että sekin pitää paikkansa, että ”hänen palatsinsa ja tukikohtansa sijaitsee Novo-Ogaryovossa, josta hän ehtii Moskovaan alle 25 minuutissa muun kaupungin ollessa pysähtyneenä.”

Itse en tunne tarvetta tarkistaa, mitä kirjoittaja tarkoittaa sanoilla ”muun kaupungin ollessa pysähtyneenä”. Faktaa saattaisi senkin tueksi löytyä hyvin helposti.

En myöskään ihmettele suuresti sitä, että Venäjän presidentti aloittaa työpäivänsä ”lukemalla kolme paksua kansiota. Ensimmäinen on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun kokoama tiivistelmä Venäjän sisäisestä tilanteesta. Toinen on Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun kokoama paketti kansainvälisistä asioista ja kolmas raportti tulee Kremlin turvallisuusvirasto FSO:lta.”

Eihän tuollainen tosiasia ole mikään suuri salaisuus. Raporttien sisältö kuulunee sen sijaan ”valtiollisten salaisuuksien” piiriin, mutta eihän sitäkään tarvitse ihmetellä. Suomenkin presidentillä (samoin kuin hänen kansainvälisillä kollegoillaan) on päivittäin samanlaisia ”salaisuuksia”.

Niitäkin voidaan (historian lukkojen auettua) tutkia erinäisistä virallisista dokumenteista tai muistelmateoksista.

Kiinnostavaa oli tietysti tietää, mitä ajatuksia ja millaisia tuntemuksia vallankäyttäjän kontekstissa esiintyvät ihmiset, tapahtumat ja erilaiset impulssit herättävät päättäjässä itsessään. Ja ennen kaikkea. Mikä niiden vaikutus on toimintaan ja päätöksiin?

Ne ovat läpivalaisun ydinkysymyksiä.

Valitettavasti vastaukset ovat kovin harvinaisia ja usein epämääräisiä.

Valta on vuosituhansia kestäneiden harjoitusten kuluessa oppinut erinomaisesti kätkeytymisen taidon.

263. Työ 140723

”Ihminen tekee työtä koko elämänsä ajan. Se alkaa jo äidin kohdussa ja päättyy kuolemaan. Jotkut ajattelevat, että työtä riittää myös elämän jälkeenkin. Riippuu siitä, mitä työllä tarkoitetaan, miten työ määritellään.

Sikiön sydän alkaa sykkiä kolmannen raskausviikon lopulla. Silloin se on kuin pikkuruinen polkupyörän pumppu, joka alkaa pumpata itsestään. Voi siis ajatella, että ihmisen työura alkaa jo ennen kuin hän astuu tähän maailmaan. Hän ”pumppaa”.

Tai jos hypätään pois eläinmaailmasta (johon ihminen luonnollisesti kuuluu) ja ajatellaan vaikkapa voikukkaa, josta untuvaiset laskuvarjot lähtevät lentoon kesätuulessa, voidaan sanoa, että sekin tekee työtä. Se ”lähettää siemenet lentoon” siinä tarkoituksessa, että sen oma sukukunta jatkaisi elämää jossakin sopivassa ajassa ja sopivassa ympäristössä. Samanlaista työtä tekevät tietysti myös (ihmisten ja eläinten) siittiöt. Ne ”hakeutuvat kohti munasolua”, jonka työnä on puolestaan ”odottaa hedelmöittymistä” …”

- Stop. Stop tykkänään. Me ajaudutaan nyt aivan liian kauaksi päivän teemasta. Meidänhän piti ihmetellä sitä, että työttömien määrä on viime kesästä noussut yli yhden prosenttiyksikön verran. Sehän tässä huolestuttaa.

Olimme ottaneet sitä varten kopiot tuoreimmasta työllisyystilastosta. (Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. Kesäkuu 2014. Helsinki: Tilastokeskus)

”Oukei. Mutta kyllä meidän pitää tässäkin asiassa tietyt peruskäsitteet täsmentää”, Viljo Vähänen protestoi. ”Tilastokeskus tekee kyllä tosi hyvää työtä. Tämä viimeisinkin raportti on täydellinen. Teksti on selkeää. Liitetaulukoita on 43 ja kuvioita 4. Lisäksi löytyy aakkosellinen listaus käsitteistä ja määritelmistä. Mutta me voisimme silti aloittaa työn filosofiasta. Mitä työ oikeastaan on?”

”Sattumalta blogisti Kemppinenkin käsittelee tänään samaa asiaa, vaikka onkin valinnut aika etäisen otsakkeen, Pösilöt, millä hän tarkoittaa ”todellisuudentajun hämärtymistä, otteen kirpoamista, joka ei oikeastaan katso ikään”.

- No jaa. Kieltämättä nuo ajatukset liittyvät työelämään. Joskushan meidänkin otteemme kirpoaa. Sydän lakkaa pumppaamasta. Silloin työntekokin loppuu. Jonkun, onnellisen, kohdalla se tapahtuu silmänräpäyksessä, jos esimerkiksi lokeroveriviemäri aivoissa repeää, mutta useimmille otteen kirpoamiseen menee paljon pitempi aika. Vuosia, jopa vuosikymmeniäkin. Mutta yritäpäs määritellä, mitä työ on!

Ajauduimme jälleen keskelle loputonta, hyllyvää suota. Eikä se todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Mitä on valta? Mitä on vapaus? Mitä on pahuus?

Näissä sokkeloissa olimme Viljon kanssa vaeltaneet joskus uuvuksiin asti.

Nyt Viljo kuitenkin yritti.

”Määritelmän perusongelma on itse määritelmässä käytettävien käsitteiden määrittelyn vaatimus. Tämä johtaa usein kehäpäätelmiin eli siihen, että asia määritellään lopulta itsellään. Siis että työ on sitä, että tehdään työtä. Sehän ei tietenkään sano mitään. Työ voidaan tietysti määritelmällisesti pilkkoa mitä erilaisimpiin osasiin. Voidaan esimerkiksi kysyä, paljonko energiaa siihen tarvitaan tai kuinka paljon aikaa se vie. Mutta ei silläkään tavalla päästä mihinkään muuta kuin loputtomiin luokitteluihin. Ne ovat tietysti tilastonikkareille tarpeellisia työkaluja.”

”Katsoin myös Googlen yrityksen, eikä se kovin huono ole. Sen mukaan työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjänteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö) tai yksilön omien taikka hänen lähipiirinsä aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen (kotityö). Muunlaista työtä kutsutaan vapaaehtoistyöksi. On ollut tapana puhua ruumiillisesta ja henkisestä työstä, mutta tämä jako on harhaanjohtava, koska kaikessa ihmisen työssä ovat olennaisina edellytyksinä älykkyys sekä kokemuksen opettamat seikat ja siihen liittyvä harjaantuneisuus.”

”Palkkatyöstäkin löytyy 12 alaluokkaa.”

Niitä Viljo ei alkanut enää luetella ja muutoinkin hän näytti jo nääntyvän koko määrittelyhommaan.

”Näitä määritelmiä nyt on vaikka hurumykky. Mutta tosiasia on se, että viime kesäkuun työttömyysaste on 9.2%. Se on vaarallisen korkea.”

- Vaarallisuuskin on vaikea käsite, sanoin, kun huomasin, että Viljolta rupesi happi loppumaan. – Eihän työ tekemällä lopu. Työ ei sellaisenaan ole vaarallista tai vaaratonta. Mutta kyllä yhteiskunta ajautuu vaaralliseen kierteeseen, jos kaikki ne ennusteen työn laadun muutoksista, joita ilma on nyt sakeanaan, toteutuvat. Nyt jo kuvitellaan, että robotit ja keinoäly korvaavat nykyisenlaiset työt muutamassa vuosikymmenessä ja että työttömyys nousee vuosisadan loppuun mennessä moninkertaiseksi tähän päivään verrattuna. Maailma on ehkä jakautumassa arvaamattoman nopeasti korkeata teknistä osaamista vaativaan, pieneen vähemmistöön ja yhtä suurempaan apaattisuuteen vajoavaan rupusakkiin, jolle korkean teknologian taivaisiin ulottuvalta teräspöydältä putoilee vain huonosti sulavia, pahanhajuisia ja epäterveellisiä murusia.

”Tuo on nyt vähän liian runollisesti sanottu, eikä se tietenkään voi kirjaimellisesti pitää paikkaansa. Silti ymmärrän kuitenkin, ettei korkeinta tietotekniikkaa ja teknologiaa ylipäätään vaativia töitä riitä kaikille ja että monet lahjakkaat ja ahkerat ihmiset joutuvat tahtomattaan ja usein yllättäenkin kilometritehtaalle. Ihmisen osuus työsuorituksissa vähenee. Sehän näkyy jo tosi selvästi aseteknologian alalla, kun erilaiset lennokit ja muut täsmäaseet korvaavat perinteiset, korkeastikin koulutetut sotamiehet. On myös selvää, että salaisen tiedon piiriin pääsevät vain harvat ja valitut – kuten tietysti on tapahtunut kautta historian – mutta että tulevaisuudessa tämä ”oikean työn piiri” tulee suhteellisesti ottaen supistumaan ehkä dramaattisestikin ja kuilu ”oikean työn” ja ”jonninjoutavan työn” välillä kasvaa.”

- Aivan niin. Ja samalla entiset salaisen tiedon bunkkerit räjähtävät auki. Wikileakseja ja snowdeneita nousee kuin sieniä sateella. Jopa sellaiset perinteiset salaisuudet, kuten Mao Zedongin myytti Kiinassa, ovat jo alkaneet rapistua. Siitä on selvänä esimerkkinä uusimman Tiede-lehden artikkeli ”Puhemies MAO, Sikailun maailmanmestari” . Ei sellainen olisi ollut mahdollista UKK:n aikana! Ei silloin myöskään naapurimaamme johtajaa kukaan olisi nimittänyt ”vainoharhaiseksi, patologiksi valehtelijaksi”. Sitä olisi pidetty sivistymättömänä. Ja sitähän se on myös tänä päivänäkin.

262. Juuri samalla sekunnilla 140721

Aamutuimaan ajatukset kirmaavat joskus vallattomasti. Tuntuu kuin yön kutomat assosiaatioverkot hajoaisivat ja lähtisivät lentoon kuin poppeleiden pehmeät siementyynyt tuulenvireessä.

Näin kävi minulle tänään, kun laskeuduin aamulenkilläni Myllykallion tykiltä Lahnaruohontielle ja aloin ajatella ajan olemusta, siis erästä fysiikan perussuuretta, jonka yksikkönä on sekunti.

Mitä maailmasta tapahtui juuri sillä hetkellä, kun pulssini oli selvästi kohonnut noustessani jyrkkää rinnettä ylöspäin ja kun nyt olin laskeutumassa alaspäin?

Ajatus täsmentyi, kun oli päässyt siihen pieneen huoneeseen, jossa kuninkaallisillakin on oikeus istua yksinään ja kun kuulin ensimmäisen, vienon loiskahduksen.

Kuinka moni maapallon ihmisistä oli juuri sillä sekunnilla samassa tilanteessa? Mitä se heille merkitsi? Mikä oli teon tuotos ja arvo? Paino. Väri. Muoto. Oliko se hyväksi vai pahaksi? etc.

Ajatukset todellakin parveilivat kuin pikkuriikkiset ötökät.

Ja siitä tuli tietysti mieleen, ettei kahdella jalalla kävelevä ihminen ole suinkaan ainoa olento, joka jättää jälkeensä jätöksiä, vaikka lienee monisoluisista, aitotumaisista eliöistä ainoa, joka kiinnittää huomiota loiskahdukseen.

Joillekin ihmisille numerot ja luvut sekä niillä suoritettavat laskutoimitukset ovat hauskaa leikki. Minulle eivät. Päinvastoin. Minulle ne ovat vähän vieraita ja pelottaviakin.

Siksi en ajatellutkaan ryhtyä laskemaan oman loiskahdukseni osuutta maapallolla tällä hetkellä elävien ihmisten aiheuttamista loiskahduksista, mutta tarkistin kuitenkin huvin vuoksi Googlesta, mikä nyt on maailman väkiluku.

YK:n arvion mukaan maailman väkiluku ylitti seitsemän miljardia viime vuoden lokakuussa ja sen arvioidaan saavuttavan kahdeksan miljardin rajan vuonna 2025.

Harppaus eläinten maailmaan olisi räjäyttänyt ajatuspankkini, joten en uskaltanut edes vilkaista siihen suuntaan.

Joka tapauksessa ymmärsin, että oma loiskahdukseni olisi häviävän pieni murto-osa samalla sekunnilla tapahtuneista, vastaavanlaisista loiskahduksista maapallolla.

Sen sijaan palasin takaisin itse sekuntiin. Ajan mysteeriin.

Vältin huolellisesti sotkeutumasta ajan määrittelemisen ja mittaamisen sokkeloihin.

Itselleni oli selvää, että juuri samalla sekunnilla, jolloin kuulin oman loiskahdukseni, maapallolla (ihmis-, eläin- ja kasvikunnassa) tapahtui tiettyjä asioita täysin riippumatta asettamistamme aikavyöhykkeistä tai siitä, missä paikassa maapallo oli sillä hetkellä omassa aurinkokunnassamme. Eikä silläkään ollut merkitystä, mihin suuntaan tai millä nopeudella oma galaksimme oli liikkumassa poispäin siitä pisteestä, jossa alkuräjähdyksen oletetaan tapahtuneen niin ja niin monta miljardia vuotta sitten.

Itse asiassa ”tietyillä asioillakaan” ei ole merkitystä. ”Loiskahdus” on siinä mielessä vain sattumanvarainen ”hetki”.

Mutta tällainen ajatusparven lento antaa myös mahdollisuuden levittää yön kutoma assosiaatioverkko työpöydälle, jolloin samanaikaisia polttopisteitä on helpompi tarkastella.

Juuri samalla sekunnilla

(1) Yksi (Kemppinen) kirjoittaa, että Vladimir Putin edistää kaikin keinoin maansa eli Venäjän etuja eikä sitä ei saa unohtaa, ja Toinen (Ruukinmatruuna) uhoaa, että samainen Putin on vainoharhainen, patologinen valehtelija.

(2) Yksi (Israel) tukkii tykkitulella tunneleita varmistaakseen oman turvallisuutensa, ja Toinen (Hamas) käyttää siviilejä ihmiskilpenään varmistaakseen oman turvallisuutensa.

(3) Yksi leikkaa järkyttävän tapahtuman uhrilta nimettömän irti saadakseen sormuksen itselleen, ja Toinen laskee surukynttilän kaukana tapahtumapaikasta.

(4) Yksi nostaa porsasta suuremman, kuparihohtoisen karpin järvestä, ja Toinen haaveilee, että pääsisi edes kerran tänäkin kesänä mato-ongelle.

(5) Yksi arvelee, että Kepler-186f-tähteä kiertävällä Gliese 0823:lla on älykästä elämää, ja Toinen ei ole koskaan kuulutkaan eksoplaneetoista. 

(6) Yksi kuuli vuonna 1950 ensimmäisen kerran, kun Edith Piaf lauloin radiossa hymnin rakkaudelle, ja Toinen näki, kuinka Lang Lang soitti heinäkuussa 2014 Schönrunnin linnan taikayössä taivaallisesti Mozartin Turkkilaisen marssin.

Aika ja paikka. Olemme tottuneet siihen, että ne ovat kiistattomasti olemassa. Juuri samalla sekunnilla voi tapahtua miljoonia asioita missä tahansa.

Mielikuvitus ei kuitenkaan pysy siinä karsinassa. Se sallii ajatusten parveilla ilman esteitä paikasta toiseen, eilisestä tähän päivään ja takaisin. Myös kauas tulevaisuuteen.

linnan taikayössä taivaallisesti Mozartin Turkkilaisen marssin.uloin radiossa hymnin rakkaudelle, ja Toinen näki, kuinka Lang L