Viljo Vähänen oli onnistunut hankimaan
Iittalan naivisteista yhden Lea
Pihkalan naisfiguurin. Se oli
kuulemma lähes viimeinen, koska melkein kaikissa oli jo punainen täplä
varausten merkiksi. Hän lupasi tuoda sen näytille, kunhan näyttely elokuun
puolella puretaan. Odotan sitä mielenkiinnolla, koska en ole aikaisemmin
huomannut, että Viljo on kiinnostunut
naivisteista, vaikka tiedän kyllä, millä lailla hänen silmänsä välkehtivät
aina, kun kohtaamme tietyn naisfiguurin
Ryssänkärjen retkillämme.
Nyt Viljon ajatukset liikkuivat
kuitenkin aivan muissa maisemissa.
Kävimme pikaisesti läpi Ukrainan ja
Gazan sekamelskat (sen jälkeen, kun malesialainen matkustajakone oli ammuttu
alas ja Israel oli aloittanut maahyökkäyksen), koska niistä ei saanut tässä
vaiheessa mitään tolkkua. Ne peittyivät disinformaation myrkylliseen usvaan,
mistä karmaisevin esimerkki oli separistijohtaja Igor Girkinin suuhun pantu väite, jonka mukaan maahansyöksypaikalla käyneet
henkilöt ovat raportoineet uhrien olleen verettömiä ja mätänemistilassa.
Sen sijaan
Viljo kirjoitti rintataskustaan ottamallaan lyijykynän nysällä Kirkko &
Kaupunki-lehden yläreunaan lyhyen kaava:
R > S
”Se
tarkoittaa, että pääoman
tuotto (r) on aina talouskasvua (g) suurempi.”
Ja Viljo alkoi
taas esitelmöidä.
Hän kertoi
lukeneensa erinäisiä artikkeleita ranskalaisesta Thomas Pikettystä ja tämän
tuoreesta kirjasta Le Capital au XXIe siècle, mutta sanoi, ettei hän ole
vielä ehtinyt lukea (ranskaksi tietenkin) itse kirjaa.
« Viime
vuonna kaveri sai Yrjö Jahnssonin säätiön taloustieteen palkinnon ja nyt hänestä kohistaan
ympäri maailmaa. Jotkut pitävät häntä uutena Karl Marxina, toiset etsivät
puutteita ja virheitä hänen teoriastaan. Sanotaan, että Wall Street Journalkin
on jo käynnistänyt vastahyökkäyksen.”
Viljo oli saanut
kipinän tänä aamuna luettuaan Tiedonantajasta jälleen yhden artikkelin Thomas
Pikettystä.
- Pitikö sitä kurvata
ihan äärivasemmistoon saakka ennen kuin löysit uskonvahvistusta itsellesi?
ehdin piikitellä ennen kuin Viljo pääsi selostamaan kaavaansa.
”Ei sillä ole
merkitystä. Luen lehtiä aika leveällä haravalla. Tiedonantajasta Nykypäivään.
Joskus tiedon muruset ovat aika hajallaan. Ideologiset barrikadit eivät minua
juurikaan häiritse. Eivät lukiessani eivätkä katsellessani. Esimerkiksi Julien
Bryenin raportti Saksasta vuonna 1937 johdatti minut aivan väkisin tarkastamaan
eräitä kohtia Mein Kampfista ja vertaamaan tuolloista massapsykoosia
tämänpäiväisiin muoti-ilmiöihin, joilla kansalaisiin, erityisesti nuorisoon,
pyritään vaikuttamaan. Ja kun tänä aamuna katsoin TV1:stä erinomaisen
dokumentin Armfeltistä ja Kustaa III:sta, en voinut olla vertaamatta siitä
ilmenevää, äärimmäisyyksiin menevää vallankäyttöä ja kansakunnan varallisuuden
tuhlaamista Ukrainan syrjäytetyn presidentin luksuskartanoon, jonka
pystyttämisessä suomalaisetkin olivat olleet mukana …”
- Sinä harhailet nyt
aika kaukana kaavastasi …
”Tavallaan kyllä.
Tavallaan en.”
”Thomas Pikettykin
käsittelee jatkuvasti
kiihtyvää vaurauden kasautumista kuuluisalle yhdelle prosentille. Siis taloudellisen ja poliittisen vallan
vääristymää, jonka mukaan hyvin pieni (1%), usein tarkoin rajattu ja sisäänpäin
lämpiävä eliitti hallitsee rautaisin
ottein suurta enemmistöä (99%). Hän pyrkii osoittamaan (tilastollisesti), että
vapaa markkinatalous ei levitä vaurautta eikä toimi yksilönvapauksien
suojamuurina.”
”Ja kuten odottaa
saattoi, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mutta eihän yhden prosentin
tarvitse laskeutua turvallisesta tornistaan taistelukentille puolustamaan
oikeuksiaan, vaan sen tekevät hyvin palkatut ammattisoturit: sopiviin
puolueisiin ja etujärjestöihin ryhmittyneet poliitikot ja taloustieteilijät.”.
- Mutta eihän siinä ole
mitään uutta tai ihmeellistä. Niinhän on aina tapahtunut. Kautta vuosikymmenten
ja vuosituhansien …
”Aivan oikein. Näinhän
se on. Mutta ainakin yhdessä kohdassa Thomas Pikettyn teorista on löytynyt
aukko, johon kannatta iskeä. Se koskee pääoman määritelmää, kuten David Harvey on sanonut (ks. Reading Marx's Capital with David
Harvey, Pikettyn Pääoman jälkipuintia.
2.7.2014, Käännös Kalle Hernberg, julkaistu Tiedonantajan numerossa 26/2014)
Viljo
Vähänen piti pitkän tauon.
”Siteeraan nyt sinulle
David Harveyta, mutta meidän pitää palata tähän teemaan joskus myöhemmin. Ajan
kanssa.”
Pääoma on prosessi, ei esine. Se on
kiertokulun prosessi, jossa rahaa käytetään lisärahan tekemiseen usein, muttei
yksinomaan työvoiman riiston avulla. Piketty määrittelee pääoman
yksityishenkilöiden, yhtiöiden ja valtioiden sellaisen varallisuuden
kokonaisuutena, jolla voi käydä kauppaa markkinoilla riippumatta siitä
käytetäänkö näitä varoja vai ei. Tämä sisältää maan, kiinteistöt ja
immateriaalioikeudet yhtä hyvin kuin minun taide- ja korukokoelmanikin. Näiden
asioiden arvon määrittely on vaikea tekninen ongelma, johon ei ole sovittua
ratkaisua. Pääoman tuoton (r) laskemiseksi meillä täytyy olla jokin tapa
alkuperäisen pääoman arvon määrittämiseksi. Valitettavasti ei ole mitään tapaa
laskea arvoa pääomalle sen tuottamista tavaroista tai palveluista käsin tai
millä hinnalla sen voi myydä markkinoilla
- Okei.
Sovitaan niin. Mutta sillä ehdolla, että silloin puhutaan myös järjettömästä ylenpalttisuudesta, johon
sekä Kustaa III että Viktor Janukovyts lankesivat ja joka lienee koitunut ja
tulee koitumaan monen muunkin yhteen prosenttiin kuuluvan kohtaloksi. Ainakin
Adolf Hitler sai kokea sen omassa bunkkerissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti