”Suomessa potilaan
pitää tulla lääkemyöntyväiseksi, jotta hän pääsee pois sairaalasta.
Psykiatriseen hoitoon on aina liittynyt vallankäyttöä. Tulevaisuudessa tämä voi
näyttää rikokselta ihmisyyttä vastaan.”
Pahasti on miestä
mehiläinen pistänyt, kun tuollaisia totuuksia laukoo. Että lääketeollisuus muka
kaipaisi lääkemyöntyväisyyttä. Sehän on ennenkuulumatonta. Autoja ja
polkupyöriä sopii kyllä tyrkyttää asiakkaille ja toivoa, että he hyvää
hyvyyttään käyttävät niitä ja istahtavat rattiin. Mutta että lääkkeitäkin
pitäisi kaupata samassa hengessä.
”Ei käy”. Viljo
Vähäsen ääni kohosi sen verran, että naapuripöydässä pari päätä kääntyi meidän
suuntaamme. Luulivat varmaankin, että puhumme seuraavasta Guinness-kierroksesta.
Ei. Me puhuimme
ultrajuoksija Aku Kopakkalan potkuista, josta olimme lukeneet uusimmasta Voimasta (ks. ”Mehiläisen pistämä”,
Voima 6/2014. Teksti Jari Hanska. Kuva Tanu Kallio).
Jari Hanska
tiivistää: ”Psykologi Aku Kopakkalan mukaan sananvapaus on kuin lihas, joka
surkastuu, jos sitä ei käytä. Kopakkalalle lihaksen käyttö toi potkut
terveyspalveluyhtiö Mehiläisestä”.
Me emme Viljon kanssa
kuitenkaan katsoneet tätä jupakkaa (joka alkoi television MOT-ohjelmasta) niinkään sananvapauden
näkökulmasta, vaan siitä, mitä lääketeollisuuden uusin uhrilammas kertoi
masennuslääkkeistä, ilmeisen kannattavasta bisneksestä ja niistä ristiriidoista
ja paineista, jotka vallitsevat kolmiossa rahapajan tuotantostrategia,
sairaalan henkilökunnan etiikka ja potilaiden asema.
Heikoimmilla siinä
kolmiossa potilas, jonka terveydestä ja elämästä viimekädessä pitäisi olla kysymys.
Avainsana on vallankäyttö.
”Kopakkala lienee
kyllä oikeassa siinä, että psykiatriseen hoitoon liittyy aina vallankäyttö,
vaikka ammattipsykiatrit eivät siitä mielellään puhu. Eivät ainakaan negatiivisessa
sävyssä. Psykiatrialle keskeinen lääkäri-potilas suhde on varmaankin vähän
vieras psykologi Kopakkalalle, mutta hän tarkoittanee koko sitä vallankäytön
ketjua, jonka yläpäässä on lääketeollisuus ja alapäässä potilas. Laitoksen
(sairaalan tai terveyskeskuksen) lääkäri ja muu hoitohenkilökunta joutuu kaiken
aikaa toimimaan tämän valta-akselin sisällä, joskus äärimmäisessä
ristipaineessa. Tämän sai Aku Kopakkala nyt tuntea nahoissaan. Hänen oma
mallinsa, jota kokeillaan mm. Tornion Keroputaan sairaalassa, murskattiin
tylysti. Mehiläisen pisto oli kuolettava.
Ymmärrän hyvin
ultrajuoksijan tunteet, kun hän sanoo, että ne (lääketeollisuus ja Mehiläisen
johto) ovat maalanneet hänestä henkilöstölle niin mustan kuvan, että eivät ne
ota takaisin. ”Mua harmittaa, että mulla jää työtä kesken niin mahdottomasti.
Se on sikatyhmää.”
Nyt jäämme Viljon
kanssa odottamaan, mitä Voiman-haastattelusta seuraa. Viekö Aku Kopakkala
irtisanomisensa oikeuteen, vai osoittaisiko lääketeollisuus asiallista
ymmärtämistä ja alistuisi keskustelemaan perusteellisesti masennuslääkkeiden
käytön ongelmasta.
Sillä ongelmastahan tässä
on ilmiselvästi kysymys. Mahdollisesti hyvin suurestakin ongelmasta.
Annetaanko potilaille
masennuslääkettä ihan vain varmuuden vuoksi, jotta koko potilaskunta (!)
”kasvatettaisiin” tällä tavalla ”lääkemyönteiseksi”? Jotta raha liikkuisi
sukkelasti? Ketä tai keitä hyödyttää eniten masennuslääkkeiden liikakäyttö?
Kuka ilkeää ottaa siitä sulan hattuunsa? Sekö jonka kukkaro pursuaa kolikoita?
Tuskin potilas.
Tuskin se ihminen (omainen, ystävä, hoitaja, lääkäri) joka on päivittäin hänen
vierellään. Se, joka kärsii hänen kanssaan.
Entä rahapaja?
Onko se jo todellakin
ihmisoikeuskysymys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti